Kai-Jorma – lappi-lofi soi ja Errol Flynn ratsastaa

Kai-Jorma on kotoisin pohjoisesta, tarkemmin sanottuna Muonion kunnan Tapojärven kylästä. Niinpä ei ole kaiketi ihme, että mies soittaa ”lappi-lofi” -musiikkia. Desibeli.net haastatteli omia teitään kulkevaa artistia ja aluksi käytiin läpi tietysti hiukan historiaa.

Alussa oli bändi. Tarkemmin sanottuna Kilpikonna-niminen punkbändi, josta kielenvaihdoksen myötä sukeutui Baby Junkies. Weezerin ja Pixiesin jalanjäljissä kulkenut yhtye eli aikansa, kunnes porukka hajaantui teilleen. Mukaan tuli tietokone, jolla musiikkia saattoi nauhoittaa helposti itse, ja näin sai alkunsa Kaizu Wasabi niminen bändi, joka jälleen eli aikansa. Vuonna 2013 Kai-Jormalla oli taas menossa runsaan luovuuden kausi. Yhtye oli hieman jäissä, joten oli aika löytää uusi julkaisukanava.

- Päätin alkaa tekemään biisejä omalla nimelläni suomeksi, äänitellä ne läppärillä kotona ja se osoittautui erittäin hauskaksi ja innostavaksi tavaksi. Syyskuussa 2014 ensimmäinen soololevy Hyvästit hevosille oli valmis.

Toinen samana vuonna ilmestynyt albumisi, Illusioni, on 13 raidan, sekä päälle 51 minuutin mittainen kiekko, jonka soundit nojaavat mielestäni sinne 90-luvulle saakka. Osa biiseistä loikkaa aika lailla ulos boksista, mutta kokonaisuus on ainakin itsensä näköinen. Kuinka tämä ensimmäinen albumi rakentui?

- Muutin tammikuussa 2015 tyttöystäväni kanssa Tampereelta Muonion kunnan Tapojärven kylään. Kymmenen vuotta kaupunkielämää riitti mulle, ja aika oli otollinen kotiinpaluulle. Siinä missä heppalevyä inspiroi tietynlainen musiikillinen uusi alku, kotiinpaluu lappiin luonnon ja rauhan keskelle sytytti erittäin luovan kauden synnyttäen paljon maalauksia, piirustuksia, runoja ja lopulta Illusionin.

Levyteko sai ottaa aikansa, eikä valmiita kokonaisuuksia oltu sen suuremmin suunniteltu. Kai-Jormalle on tärkeää saada biisi kiinni heti alussa, ennen kuin turha pohtiminen ja hinkkaaminen vie suunnan harhaan.

- 5323 on tästä hyvä esimerkki. Jos olisin jäänyt miettimään liikaa, tuskin olisin laittanut samaan lauluun jatsahtavaa introa, akkaririffittelyä säkeistöön, elektrokertsiä ja rautalankaväliosaa, haha! Nyt se vaan tapahtui ja huomasin vasta jälkeenpäin, kuinka eläväinen siitä tuli. Louhin ja nyljen -biisin teksti syntyi viidessä minuutissa työkkärin kaivosalan koulutuksen luennolla, melodia automatkalla kotiin, ja illalla homma olikin jo purkissa.

Päätyivätkö esikoiselle ne kaikista rakkaimmat biisit, ja mitkä ovat mielestäsi avainbiisejä Illusionin ytimen löytämiseen?

- Teresia oli ensimmäinen laulu minkä kirjoitin Illusionille. Kuten kirjoittamassasi arviossa olit tarkasti havainnut, siinä käydään läpi Kai-Jorman historiaa. Sekä musiikillista että henkilökohtaista. Mennyt, oleva ja tuleva on siinä vahvasti läsnä.

- Akamella on suuri ylistys ystävyydelle, elämälle ja siitä nauttimisen tärkeydelle. Onkin mahtavan sopivaa, että tähän lauluun päätyi rakkaita ystäviä sämpleinä fiittamaan. Tämä on myös yksi niistä kolmesta laulusta johon päädyin soittamaan sellot itse. Tyttöystäväni vanha sello lojui nurkissa ja ajattelin koittaa saada siitä jotain irti. Vaikea, vaikea instrumentti, mutta hauska sitä oli yrittää raapia! Haha!

- Levyn päättävä Illusion on myös yksi niistä avaimista joita kannattaa Illusionin lukkoon sovittaa.

Albumin avaava Garryowen on ymmärtääkseni irlantilainen kansanlaulu. Mielenkiintoinen avaus, eikä Baudelaire jää juuri jälkeen soidessaan hieman myöhemmin. Aika kansainvälisiä makuja, siinä missä Errol Flynnkin. Kertovatko nämä kaikki juonteet: 1800-luvun ranskalainen runous, 30- ja 40-luvun seikkailuelokuvat ja irlantilainen kansantanssi, jotain oleellista Kai-Jormasta?

- Loistava kysymys! Muistan olleeni noin kymmenvuotias ja kipeänä yksin kotona. Äitini rakastaa lukemista ja meillä oli kotona hyvin kattava kirjasto täynnä klassikoita. Päädyin poimimaan hyllystä Baudelairen teoksen Pariisin ikävä. Sitten se olikin menoa! Kuumehoureinen kymmenvuotias ei varmastikaan ymmärtänyt paljoa lukemaansa, mutta hyvin kiehtovaa se oli silti. Laulu Baudelaire on kuvaus sukelluksesta painajaismaiseen krapulaan. Koen onnistuneeni melko hyvin.



- Sain äidiltäni seitsemänvuotissyntymäpäivälahjaksi Robin Hoodin seikkailut -VHS-kasetin. Tuskin olin katsonut sitä vielä ensimmäistäkään kertaa loppuun, kun oli jo viitta ja tikari -leikit menossa. He kuolivat saappaat jalassa -elokuva teki ehkä jopa vielä suuremman vaikutuksen. Flynn ratsastamassa kohti tykkien jylinää varmaan kuolemaansa oli jotain maagisen upeaa! Vuodet vierivät ja Flynn sekä hänen esittämänsä sankarit jäivät takaa-alalle. Kunnes koitti vuosi 2014 ja oli Hyvästit hevosille -levyn masteroinnin aika. Rakas ystäväni ja suuri sankarini Tuomas Skopa oli masteroinut levyn Helsingissä Artlabilla. Minua jännitti ja pelotti aika lailla suunnattomasti lähteä paikan päälle kuulemaan, mitä tuleman pitää ja tarvitsin kipeästi rohkaisua. Silloin muistin Flynnin ja katsoin He kuolivat saappaat jalassa (missä Garryowen soi toistuvasti) yli vuosikymmenen tauon jälkeen. Se toimi loistavasti, tukahdutti pelon, antoi voimaa ja sytytti uudestaan rakkauteni Erroliin.

Toinen albumi, Hyvästit hevosille, sai alkunsa vuonna 2015. Eli väliä kiekkojen työstölle jäi vain muutama kuukausi, ja ne julkaistiin nurinkurisessa järjestyksessä. Kuinka eri biisit valikoituivat kummallekin kiekolle? Entä oliko jo alussa selvää, että julkaiset kaksi pitkäsoittoa noinkin lähekkäin toisiaan?

- Heppalevy oli aika akkarivoittoinen elektro-lofi-rumpukoneineen. Tiesin levyn olevan valmis, kun tein levyn lopettavan Vanha Danzig-paita -laulun. Rivien "syntymällä suoraan hautaan säästäisi paljon, hitosti aikaa, kysyt miksi en naura, se pidentää ikää, kuolla nuorena, hei kato niin sitä pitää" jälkeen ei ollut enää paikkaa, mihin mennä, joten se oli täydellinen viimeinen naula sen levyn arkkuun. Tarjoilin heppalevyä eri yhtiöille tuloksetta. Kaupallisemmille lafkoille se oli liian marginaalista, marginaalisimmille yhtiöille liian kaupallista.

- Illusioni oli tuoreempi levy, joten laitoin sen pihalle ensimmäisenä. Porrastin julkaisuja vähän‚ jotta jengille jäisi aikaa sulatella tuota järkälettä ennen heppalevyä. Pitkään kyllä luulin‚ että molemmat levyt jäisivät "virtuaaliseen pöytälaatikkoon" pölyttymään. Onneksi näin ei käynyt. Tuomakselle suuri kiitos avusta, kannustuksesta ja perseelle potkimisesta!

Kuinka Tuomas Skopa tuli masteroineeksi kiekot?

- Tuomas kyläili luonani juuri kun olin saanut levyn valmiiksi. Kuuntelutin levyn hänelle ja kysyin masteroisiko hän sen. Tuomas sanoi: "Totta helvetissä mä sen masteroin, mutta sun on laitettava nämä ulos!". Selvittelin asiaa ja tajusin voivani julkaista levyni itse suhteellisen helposti digitaalisena. Lupaus on lupaus, ja nyt molemmat levyt ovat kaikkien kuultavilla.

Kuten edellä jo ilmeni, materiaalia syntyy nopeasti. Uudet sessiot ovatkin jo käynnissä ja uudet laulut työn alla. Eli ainakaan toistaiseksi näiden kahden albumin ylijäämille ei palata. Kummallakin kiekolla on vahvat hetkensä, mutta mielestäni Hyvästit hevosille on hieman vinompi - sopivalla tavalla. Ja kokonaismittakin on napakampi, kun kiekko on vartin sisarustaan lyhyempi...

- Se on joo. Halusin keksiä itseni musiikillisesti uudelleen. Bändini Kaizu Wasabi oli englanninkielistä särökitararokkia. Janosin tuoreutta, seikkailua ja uusia temppuja itseni yllättämiseen. Suomen kieli, rumpukoneet ja erittäin nopea työskentely itsekseen oli tosi virkistävää. Tekeminen oli riemukasta, mikä toivottavasti välittyy. Enkä mie sano, nautin kyllä Illusionin tekemisestä paljon myös. Jos heppalevy on lyhyt päivä, niin Illusioni on pitkä yö. Yhteistä näille levyille on tekovaiheessa kokemani täydellinen vapaudentunne, ja kaikkien sääntöjen puuttuminen niin kirjoitus kuin toteutusvaiheessakin.

Kaksi albumia ulkona, joten materiaalia piisaa vaikka pidemmällekin keikalle. Mutta onko Kai-Jorma esiintyvä yhtye/artisti?

- On toki. Ja mielellään esiintyisin huomattavasti nykyistä enemmän! Mulla on hieno yhtye nimeltään Tapojärvi Wine Mixer. Teemu Tiainen bassossa ja Punaisen kuningattaren periaatteestakin tuttu Ville Tuohimaa rummuissa. Tekijämiehiä! Mulle jää kitarointi ja luonnollisesti laulaminen.

- Soolona akkarikeikkoja olen soitellut myös. Viime kesänä soitin Japanissa, Nagasakissa. Siitä löytyy youtubesta muutama klippi. Se oli mahtavaa! Se on mulle tavallaan henkinen kotikaupunki. Asuin vuosia sitten siellä mm. yhden kesän periaatteessa puistossa sillan alla ja yritin saada rahaa katusoittamalla. Männä kesänä oli hienoa päästä viimein sisätiloihin musisoimaan, haha!

Kuinka paljon materiaali muokkaantuu livetilanteessa?

- Minun lauluissa on paikoitellen aika paljon kamaa ja osia, ja niissä tapahtuu melko lailla tiheällä temmolla. Bändikeikoilla on vaan me kolme, joten karsimaan joutuu. Mikä ei välttämättä ole huono asia. On hyväkin pysähtyä sovittaessa miettimään, mikä on tärkeintä tai olennaisinta niin, että tunne välittyy. Kitarajuttujen kanssa mulla on kädet aika täynnä keikoilla, kieltämättä. Tottakai siellä on juttuja, joita vaan ei voi toteuttaa, lähinnä noita sämplejä.



Albumeidesi äänimaailmat ovat moninaisia, ja jäljet tuntuvat johtavan niin 90-luvulle kuin uudelle vuosituhannellekin. Keitä kaikkia siis itse kuuntelet, ja keiden vaikutteita kuulet omissa tekemisissäsi?

- Mie kuuntelen NIIN laidasta laitaan. Hyvä biisi on hyvä biisi genrestä ja artistista riippumatta. Yhtenä viskinmakuisena yönä kuuntelin levyjä tuntitolkulla ja pidin kirjaa kuuntelemistani biiseistä. Peräkkäin oli maistunut Arja Koriseva, Ice Cube ja Maria Callas. Jos puhutaan ikisuosikeista niin olen aina tykännyt bändeistä, jotka eivät ole jääneet yhden tempun vangeiksi. Muutamana esimerkkinä mainittakoon The Beatles, Queen, Smashing Pumpkins, Sydän, sydän, Danzig ja Go!Go!7188. Rakastan myös Elvistä suunnattomasti! Se, kuuluuko noiden artistien tekemiset omassa musiikissani, ja jos kuuluvat niin millä lailla, en osaa itse arvioida.

Mitä seuraavaksi? Onko julkaisuja, keikkoja, yhteistyövirityksiä tai jotain muuta, joka täyttää musiikillista kalenteria vuodeksi 2018?

- Vuosi sitten tammikuussa nytkähti käyntiin uuden albumin teko. Se on jo melko hyvällä mallilla ja toivottavasti saisin sen julkaistua joko loppukesällä tai alkusyksystä. Sille tulee 10-12 biisiä ja nimeksi Punainen ankkuri. Jos sen tiimoilta pääsisi soittamaan muutaman keikan, hienoa! Loppuvuodesta varmaankin alkaa levyn numero 4 tekeminen.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain on jäänyt sanomatta niin nyt olisi sen sanomisen aika...

- Rauhaa ja rakkautta kaikille! Kuunnelkaa lappi-lofia ja ratsastetaan yhdessä kohti tykkien jylinää!

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Tuomas Skopa