Rättö ja Lehtisalo : Kovaa kamaa (Parhaat 2003-2018)

Kuusi pitkäsoittoa ja pari pikkukiekkoakin siellä välissä julkaissut Rättö ja Lehtisalo on kulttiyhtye. Tiedän että tuota termiä käytetään toisinaan heppoisesti, mutta nyt se on enemmän kuin kohdallaan. Tämä omanlaistaan krautrockboolia jo puolitoista vuosikymmentä juhlakansan ylle viskonut kummajainen kutsuu kaikkia heitä, joille rajoista vihoviimeisetkin on tehty vain ylitettäviksi. Ja kuten kokoelman nimikin jo lupaa: tämä on kovaa kamaa.

Full Contact Records / Ektro Records

Tuplalevyn otsake on hieman harhaanjohtava, sillä Rättö ja Lehtisalo eivät ole äänittäneet uutta materiaalia – tai ainakaan mitään sellaista, joka olisi päätynyt tälle kokoelmalle – sitten vuoden 2014. Tämän harmillinen fakta on kuin pieni pilvi auringon edessä: periaatteessa mitätön mutta kiusallinen.

Vinyyliversiona kokonaisuus on 19 kappaleen mittainen, mutta arvioitavaksi saadussa CD-versiossa on mukana kokonaista 7 bonusraitaa, joten kehotan hankkimaan ensin digitaalisen annoksen. Ja mikäli kama on riittävän kovaa, voi vinyyliversion sitten hankkia ja sijoittaa ilmatiiviiseen kaappiin, jossa aarre pysyy täysin eristyksissä kaikelta ihmiskosketukselta.

Yhtyeen ensimmäinen albumi, Kopernikus Hortoilee Näkinkengässä / Helvetissä, oli ilmestyessään vuonna 2003 melkoinen tapaus, ja tuon upean kiekon avauskappale Valonnopeus on mitä itseoikeutetuin matkan käynnistäjä. Avaruusshampanja kihahtaa yhä päähän ja vaikuttaa kuin pangalaktinen kurlauspommi, jos tiedätte mitä tarkoitan. Krautrockin sekoitussuhde kun on mykistävän tehokas taiteen ja kitschin, filosofian ja päiväkirjahömpän yhdistelmä, joka asettaa foliohatun päähäsi ja puhuu sinulle kuin vertaiselleen atlantislaiselle.

Harvemmin muistettu fakta on se, että vaikka kaksikko puski härkäpäisesti omaa autobahniaan eteenpäin, syntyi siinä sivussa myös muutama tavattoman tarttuva biisivalio. Posliinikaupan Bella, Viisi ystävää, Föönattu kääretorttu ja ironiassa marinoitu Rokkia radiosta ovat kaikki sävellyksiä, joista moni biisinikkari olisi antanut paljonkin.

Kovaa kamaa ei kuitenkaan ole mikään pika-ampumarata, sehän nyt olisi ollut aivan liian helppo ja ennalta-arvattava lähestymiskulma. Sen sijaan yli vuosikymmenen ajalta kerätyt kappaleet on rakennettu uudenlaiseksi kokonaisuudeksi, jossa aikakaudet, tyylivariaatiot ja aiheet muodostavat omia pienoisuniversumejaan.

Etenkin ensimmäinen puolisko rakentaa jänniteitä ja käy kaikilla sylintereillään, kuuntelee sitä sitten bonuksilla tai ilman. Lasitehtailijan pataljoonan ylipommieversti on loistava päätös ensimmäiselle levylle, sulkihan tuo surrealistinen helmi jo aikoinaan Ed Benttonin Briljantti Stabilismi Tai Taivaallinen Kylpysaippua -albuminkin.

Toisen levyn nimittäminen toista kiehtovammaksi tai kummallisemmaksi on tässä yhteydessä automaattinen rikos toista kohtaan, mutta kokoelman jälkimmäiselle puoliskolle on ladottu omasta mielestäni pari grammaa kevyempää materiaalia. Ryhmän toistaiseksi viimeisin pitkäsoitto, Matematiikka, oli ensimmäinen, jolla bändi kuulosti vain itsensä pari astetta väsähtäneemmältä versiolta. Niinpä ei ole mikään ihme, että kiekolta on kelpuutettu mukaan vain nopeahko Le Mans, joka rullaa ja groovaa toki sekin kerrassaan mainiosti.

Bonusraidat ovat tietysti aina bonusraitoja, eikä tätä kirjoitettaessa ollut selvyyttä siitä onko vinyyliversion kapeampi kattaus juuri se, mitä kaksikko itse suosisi. Mutta, mutta, mutta… kyllähän esikoiskiekon sulkenut Nykyaika ja samaiselta albumilta löytyvä Vihertävä mies kuuluvat selvästi joukkoon. Eikä kokonaisuus ainakaan heikenny kun Itämeren aaveet kiipeävät pimeässä hohtavina kyytiin. Ja, come on, baby - Vampyyrista hyvää päivää istuu kaikessa korniudessaan tähän luokkakuvaan kuin transilvanialaisen tavernan ikkunanpieleen. Eli suosittelen nauttimaan annoksen kaikilla bonuksilla, riittävällä ajalla ja mukavassa asennossa.

Mika Roth