Joni Ekman: Singlet 2016
12.03.2018
Suomenkielisen rock’n’rollin väsymätön sissipäällikkö ja riffikersantti Joni Ekman julkaisi vuonna 2016 kokonaista seitsemän C-kasetti sinkkua. Nyt nuo harvinaisuudet on koottu yksiin kansiin, ja koko 14 rallin annoksen jytäävää boogierokkia voi nauttia kimaltelevalta CD-läpyskältä.
Pop Antik Kustannus
Sinkkukokoelma etenee aikajärjestyksessä, ja kun vielä alkuperäisillä biisijärjestyksilläkin mennään, niin tässähän tehdään kaikki vanhan koulukunnan sääntöjen mukaan. Älä tuhlaa aikaani on rempsakka boogie-rock aloitus, jolla Ekmanin taustalla kuullaan vielä Koira-yhtyettä. Napsakan A-puolen perään kuultava Mä jäin yksin jää hiukan yksin. Kuuleman mukaan alkuperäinen idea oli pistää nauhalle Hurriganesin Shanandoah, mutta meriselityksen mukaan laulutaidot eivät riittäneet. Siis Remun ylittämiseen vai? Älkää nyt viitsikö.
Helmikuussa ilmestynyt Rock’n’Roll / Rock’n’Roll Light puskee myös rokettirollin ytimeen. Peruspalikoitahan tässä pinotaan taas hiekkalaatikolla, ja bluesahtava pohjarenkutus on täyttä klishettä, mutta mitäpä noista, kun homma rokkaa loppuun asti. Tai ehkä sieltä loppuliu’usta olisi voinut höylätä parikymmentä sekuntia pois. Light-versio selättää yllättäen A-puolen, eikä edes vaimea rytmipuolikaan haittaa, kun sen laskee vain tiheän tunnelmanluonnin piikkiin.
Maaliskuussa julkaistut Jään sua kaipaamaan ja En osaa lentää pehmentävät soundia ennestään, ja saatesanojen mukaan Ekman itsekin yllättyi biiseistä näin jälkikäteen. Okei, konerumpu ja huuruisemman Led Zeppelinin samettiset yläpilvet tekevät kieltämättä kummaa kokonaisuudelle, mutta toisaalta: vaihtelu on tarpeen rock-maratonillakin. A-puolisko luo sitä paitsi mukavia mielleyhtymiä alkukautensa R.E.M.:in suuntaan, mikä tässä yhteydessä on siis kohteliaisuus ja ansio.
Toukokuussa ulos pistetty Gamblin’ Man / Siks kantria laulan on luojan itsensä mukaan pask… lantaa. Ja aika tarkka määritelmä tuo kyllä onkin. Tässä maailmassa on jo liian monta heppoista Willie Nelson ja Freukkarit -kopiota, joten ei enempää lehmipoikia. Kiitos ja jiihaa!
Juhannuksen tienoilla C-kasettikauppojen hyllyille ilmestynyt Tyttö kaukaisen maan / Vaakon nakki onkin sitten paluu takaisin rokimpaan kaavaan. A-puolen keinuva meno on täydellistä Suomen pitkään ja kuumaan (?) kesään, ja vaikka rotaatio ei ole aivan samaa takapuolella, niin onhan tämä selkeä kesäsinkku. Pinnat vielä valelopusta ja ekstaattisesta viimeisestä minuutista, joka sulattaa jähmeimmänkin mehujään.
Edellä mainitun pitkän ja kuuman kesän jälkeen seuraava kasettisinkku näki jo lyhenevän päivän valon vasta syyskuun alussa. Kokoonpanon nimi oli tässä vaiheessa taas Joni Ekman & Koira, ja kaiken maailman kantri-reggae kokeilut ovat historiaa, kun boogierock jyrää ja jytää. Rokkaan vaan on juuri sitä mitä nimi sanookin sen olevan, ja Elephant’s Boogie kertoo siitä kun mies löytää ”tukevan, makean hanin”. Ei ihan Whole Lotta Rosie, mutta jäljillä ollaan.
Näin matka on jo miltei lopussa, sillä vuoden viimeisellä neljänneksellä Ekman julkaisi enää yhden C-kasettisinkun. Mutta tahdin hiipuessa laatu se vain kohosi kohisten kohti kattoa. Täydellisten rock-yksilöiden joukkoon onkin luettava Pois puhelinlinjoilta, vaikka kieltämättä popin päivänpaiste pehmentää taas Ekmanin iskua. Mutta vain sopivasti. Ja herra itsekin nostaa sisävihkosessa juuri tämän siivun nipun kärkeen. Ja kun B-puolen Vääriin maisemiin katoaa hiljalleen horisontin taakse ei voi kuin todeta, että on se vaan melkoinen sissipäällikkö ja riffikersantti tuo Ekmanin Joni.
Mika Roth
