Haastattelut

Syömisen Äänet – marginaalin marginaalissa on ihan hyvä olla

09.03.2018



- Jollain lailla kaikki kai liittyy minua toisinaan häiritsevään tuntemukseen siitä, että asiat ovat jollakin selittämättömällä tavalla viturallaan. Että arki on täysin käsittämätöntä ja käsittämätön on täysin arkista. Jokin on pielessä. En tarkoita pielessä olemisella sitä, että itämafian torpedot ovat perässäni ja joudun nukkumaan kusiojassa, tai että tässä ylipäätään mitään konkreettista hätää olisi. Tarkoitan sitä, että ikään kuin jollain syvemmällä tasolla kaikki on aika älytöntä, naurettavaa ja järkyttävää, ja että kaikki tämä itsestäänselvä elämänmeno, joka valuu vääjäämättä suuntaansa kuin läjä marmeladia pikikatolla, on rakentunut tämän luoksepääsemättömän ja vinksahtaneen syvemmän tason muodostamien perustusten varaan.

En halua osoittaa mitään kappalettanne varsinaisesti hittiainekseksi, mutta jotenkin oletan että Yön ojentama tyhjä arpa ja Sisällöntuottajan synnyinsanat saavat keikoillanne jalat helpommin liikkumaan. Vai kuuluuko keikoillanne ensinnäkään tanssia? Ja teettekö ensinnäkään keikkoja?

- Eipä niitä keikkoja hirveästi ole ollut, mutta jokunen. Kaikki Turussa. Suurimmasta osasta on jonkinsorttista videotodistusaineistoa YouTubessa, sieltä voi kattella jos kiinnostaa. Periaatteessa keikkoja voisi tehdä jatkossakin, mutta tällä hetkellä hommaa hankaloittaa se, että asumme eri puolilla Suomea.

- Edellinen keikkamme oli viime elokuussa vegaanifestivaalien yhteydessä Kirjakahvilan pihalla. Se oli myös ainakin toistaiseksi ainoa keikka, jonka olemme tehneet duo-kokoonpanolla. Kukaan ei tanssinut, mutta se on tietysti ehdottoman sallittua. Ja sitäpaitsi kerran olen nähnyt ihmisen tanssivan. Keikallamme siis. Voi tietysti olla, että hän luuli olevansa jossain muualla, mutta kaikki lasketaan.

Itse soittajalle keikat eivät ole helppoja, sillä ramppikuume iskee armotta ja keikan odotus on lähinnä hidasta kidutusta. Eikä tilanne helpotu edes sittenkään.

- Soundchekissä en kuule omaa soittoani ja laulussa on törkeä kylpyhuonekaiku, mutta en uskalla sanoa mitään, koska miksaaja on joku pelottava muusikko. Sitten viimein hetki koittaa, ja kun olen huutanut jossain nurkassa 25 minuuttia älyttömyyksiä mikrofoniin korvia raastavan särövallin takaa, on aika kerätä naama punaisena kamat kasaan.

- Jollain perverssillä tavalla tämä kaikki jännittäminen, säheltäminen ja ikimuistamattomien tylsistymiskokemuksien yhdessä kartuttaminen on kuitenkin aika kivaa, enkä tiedä kovinkaan montaa mukavampaa asiaa kuin älyttömyyksien huutaminen mikrofoniin korvia raastavan särövallin takaa, joten bring it on!

Asiaa! Kuinka biisit syntyvät ja miten kappaleentekoprosessi etenee ns. normaalissa tapauksessa? Onko ensin sävel, soundi, rivi tekstiä, vai tapahtuvatko nämä kaikki vaihtoehdot?

- Suurin osa meidän biiseistä on kai muodostunut niin, että Allu soittelee jotain ilmeisesti siinä hetkessä keksimäänsä kosketinkuviota, johon sitten Kaisa, tai sittemmin rumpukone, tulee mukaan. Tällä välin minä kuuntelen soittoa ja selaan läpi sanoituslappusiani. Välillä kokeilen mumista niitä soiton mukana, kunnes riittävän ”sopiva” sanoitus löytyy. Jos kappale sitä vaatii, niin sitten tehdään vielä kertsi, mutta ihan hyvin kappale voi olla vain ikäänkuin yksi pitkä säkeistö. Kyllä siihen yleensä jonkinlaista vaihtelua kuitenkin syntyy, ja jos ei synny, niin jykevä statement se on sekin!

Biisejä yritettiin alussa sorvata moniosaisemmiksikin, mutta moisesta noituudesta ja progeilusta luovuttiin vähin äänin. Ossi on säveltänyt jo pidempään omat kosketinosuutensa ja kirjoittanut alusta saakka lyriikat, joten taiteellista kunnianhimoa löytyy kyllä, vaikka omia heikkouksia ei sen kummemmin peitellä.

- Koska en ole kovinkaan kummoinen laulaja saati soittaja, on sanoitukset näissä kappaleissa tehty lähinnä sitä silmälläpitäen, että ”nämä peräkkäin laitetut sanat pystyn mokeltamaan ennen kuin loppuu henki, niin että joka tavulle osuu koskettimenpainallus”, eikä niinkään sisältö edellä. Näistä sitten syntyy noita kaikenmaailman Sängyn yllä leijuvia Paseja, joiden syvempää sanomaa saa etsiä aika syvältä. Näihinkin kappaleisiin Allu keksii sitten treeneissä omat kosketinosuutensa. Samoin sopivan rumpuraidan löytäminen on lähes poikkeuksetta ollut Allun heiniä.

Aiemmin yhtye äänitti biisinsä erillisissä sessioissa, joita varten harjoiteltiin jne. Nyt hinkkaaminen korvattiin suoralla toiminnalla, eli mahdollisimman stressittömällä ikuistamisella.

Syömisen Äänet: Hyvä syy elää - Koska meillä on alusta asti ollut tapana äänittää bändiharjoituksemme, päätimme, että kokoamme albumin treeninauhoituksista. Niinpä teimme joka treeneissä muutaman uuden kappaleen, ja kun treenikertoja oli tarpeeksi takana, valitsimme jokaisesta tekemästämme uudesta kappaleesta mielestämme parhaimman oton kasetille. Aika usein parhaimmat otot olivat niitä ihan ensimmäisiä.

- Käytännössä äänittäminen tehtiin Zoomin H1 diginauhurilla ja/tai kannettavalla digiraiturilla sen sisäistä mikrofonia käyttäen. Nämä kaksi laitetta oli sijoitettu eri puolille huonetta, mutta selvää on, että molempiin vuosi sama mökä, kumpaankin vain vähän eri tavalla painottuen. Jälkiäänityksiä ei muistaakseni tehty, vaan kaikki kasetilta kuuluva musiikki on äänitetty livenä sisään.

Syömisen äänet on viimeisimmällä kasetillaan duo, mutta Ossin mukaan trio on edelleen se oikea muoto. Eikä sitä tarvitse laajentaa, sillä soundia pystyy kyllä kehittämään nykyisilläkin käsillä.

- ”Isompaa” soundia halajavan kannattaa tutustua esim. Spotifysta edelliseen pitkäsoittoomme nimeltä Hyvä syy elää. Äänittäjämiksaajana toiminut Jari-Matti Nurminen velhoili siihen varsin veikeän äänimaailman.

Tulevaisuus ei näytä ainakaan näillä näkyvin antavan heti uutta julkaisua, vaikka vanhaa ja uutta levyttämätöntä materiaalia on paljon.

- Ainakin henkilökohtaisesti toivon kovasti, että edellä mainittu Hyvä syy elää -pitkäsoitto saataisiin ulos esimerkiksi kasettina tässä joskus ennen kolmatta maailmansotaa. Näimme noiden äänityksien eteen paljon vaivaa, ja ainakin omaan korvaani se kuulostaa juuri siltä miltä kolmijäseninen Syömisen äänet parhaimmillaan kuulosti.

Kasetin kaikki kappaleet esitetään suomeksi. Onko ratkaisu pysyvä, vai voisiko jokin muukin kieli toimia viestien välittäjänä? Saksassa voisi ainakin olla potentiaalisia markkinoita, englantikin voisi saavuttaa useamman kuulijan...

- Jos nyt joskus päästäisiin edes jonnekin muualle kuin Turkuun keikalle, niin eiköhän siinä olisi meille maailmanvalloitusta kerrakseen. Ratkaisu on pysyvä. ”Saksan potentiaaliset markkinat” voisi kyllä olla aika hyvä nimi biisille, kiitos inspiroimisesta!

- ”Markkinoiden” laajentaminen ei ole ylipäätään koskaan ollut tavoitelistamme kärkipäässä, ennemminkin lähtökohtana on ollut tehdä mitä huvittaa ja katsoa sitten että tykkääkö siitä kukaan. En tietenkään tarkoita sitä, etteikö se olisi mukavaa, jos ihmiset sankoin joukoin pitäisivät musiikistamme, mutta hyväksymme paikkamme marginaalin marginaalissa, meidän on siellä ihan hyvä olla.

Mistä ihmeestä Portaat -kappaleen teksti kertoo ja kuinka paljon tarinoissa on heijastumia ns. arjesta?

- En kirjoittaessani ajatellut, että Portaat kertoisi mistään yhdestä asiasta, ennemminkin ajattelin, että se kertoo useammasta asiasta, joita portaat yhdistävät. Tai en minä mitään ajatellut, laitoin vain lauseita peräkkäin ja luotin siihen, että kai tämä täydestä menee jos nuo muutkin. Mieli tekisi tietysti sanoa, että jokainen voi vetää tekstistä omat johtopäätöksensä, ja että kaikki tulkinnat ovat oikeita, mutta onhan sellainen vähän tylsää, ja laiskaa.

- Jos ja kun nyt jotain täytyy keksiä, niin aloitetaan vaikka siitä, että portaat ovat tässä elämän vertauskuva. Toisten portaat ovat loivat ja toisten jyrkät, mutta jonkinlainen sisäinen pakko ajaa meitä kaikkia askelmalta toiselle. Välillä kuitenkin vastaan tulee sellaisia asioita, ihmisiä ja olosuhteita, joiden vuoksi jää jumiin johonkin hankalaan tai pahaan paikkaan. En tiedä valottiko tämä asiaa yhtään, on vaikeaa kirjoittaa selkeästi, kun maailma on niin hämärä.

- On tietysti ikuisuuskysymys, voiko kukaan lopulta kertoa fiktiivisissä teksteissään mistään muusta kuin omasta elämästään. Että vaikka kuinka kirjoittaisi avaruusörmelöistä tai keskiaikaisista pyöveleistä, niin aina niihin jollain lailla heijastuvat oman ”arjen” asiat, koska on mahdotonta ajatella niitä örmelöitä mistään muusta kuin omasta elämästä käsin. Olemme omien kallojemme vankeja, vaikka kuinka yrittäisimme paeta minnekään muualle.

- En muista pankkikortin tunnuslukua on kaiketi kasetin vanhin teksti. Sitä on tätä ennen yritetty sovittaa pariinkin hyvin erilaiseen sävellykseen, esimerkiksi Metallican Master of Puppetsiin, mutta tällaiseen äänirunoratkaisuun sitten lopulta päädyttiin. En enää muista olenko itse koskaan ollut tilanteessa, jossa pankkikortin tunnusluku unohtuu, mutta kyse ei olekaan siitä, vaan häpeästä, siitä kuinka vaikeata ainakin minun on unohtaa kaikenlaisia hävettäviä tilanteita, joissa useimmiten ei kai olisi mitään hävettävää.

Haastattelu: Mika Roth, bändikuva: Jorge Raedo




Lukukertoja: 1276
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös