25.03.2003
Elysee Arena/Turku
Vihdoin koitti ilta, jolloin näkisin Red Hot Chili Peppersin ja vieläpä kotikaupungissani. Keikkaan oli yllättävän vaikea orientoitua, koska suuria nimiä yleensä näkee vain matkan päässä. Elyseelle ja lavan eteen päästyämme tunnelma alkoi nousta. Porukkaa juoksi sisään heti ovien avauduttua ja lavan edusta täyttyi innokkaista faneista. Peppersien The Mars Volta -lämppäribändin kolmen vartin setti alkoi hyvissä ajoin kahdeksan maissa. Rankkaa rockia, hieman punkkia ja ripaus progea kuultiin kansainvälisellä showmeiningillä höystettynä. Akrobatiaa ja riehumista lavalla riitti, muttei juuri yhtään kommenttia yleisölle. Lämppärin rooli on kuitenkin aina rankka - jengi odotti selvästi jo illan pääesiintyjää, eikä oikein jaksanut innostua Voltan vaatimasta meiningistä. Pienemmässä tilassa bändi olisi voinut olla loistava.
Itse illan pääesiintyjää ei tarvinnut odottaa kohtuuttoman kauaa. Setti alkoi samalla jamituksella kuin edellisillan Helsingin keikka eli By The Wayllä. Yleisö sekosi ja eturivin tungos kävi välillä suoranaiseksi selviytymiskamppailuksi. Funkit rytmit, karismaattiset musiikkikonkarit ja monia vuosia stereoissa soineet biisit valtasivat mielen. Keikka jatkui pitkälti viimevuotisen levyn By The Wayn ja edellisen Californicationin biiseillä. Mukaan mahtuivat niin Around The World, Otherside, Parallel Universe kuin Universally Speaking, This Is The Place ja Don´t Forget Me. Parikymmenvuotisen uran ajalta vanhempia biisejä kuultiin vain muutamia, joista Under The Bridge taisi saada innostuineimman vastaanoton.
Meininki jatkui mahtavana ainakin lavan edessä – biletystä ja riehumista riittää Pepperseiltä vielä uran tässä vaiheessa, jolloin periaatteessa kaikki on jo koettu ja saavutettu. Välillä kuitenkin huomasi, että keikka oli heille vain yksi muiden joukossa. Biisejä tuntui olevan kiva soittaa, mutta yleisöä ei sen erityisemmin huomioitu. Ainoastaan kitaristi John Frusciante flirttaili jengin kanssa ja rumpali Chad Smith oli ainoa, jolta irtosi hymyjä yleisön iloksi. Muutaman encoren kanssa keikka venyi tuntiin ja neljäänkymmeneen minuuttiin. Paljon hyvää ja mahtavaa tuli kuultua, mutta monia upeita biisejä, muun muassa One Hot Minutelta jäi kokematta. Onneksi suosikkilevyni Californiacation sai kuitenkin ansaitsemansa huomion. Keikalla kuultiin levyn nimibiisin lisäksi muun muassa Scar Tissue, I Like Dirt, The Zephyr Song ja Throw Away Your Television. Keikan jälkeen oltiin sekaisin siitä, että vihdoin pääsi näkemään, kokemaan ja kuulemaan Red Hot Chili Peppersin livenä ja niin läheltä, kuin vain oli mahdollista!
Nelli Korpi
