Wild Beasts: Last Night All My Dreams Came True

Jokaisella bändillä on aikansa. Vuodesta 2002 englantilaisen rockin kentillä temmeltänyt Wild Beasts katsoi oman aikansa koittaneen nyt. Ryhmä päättää taipaleensa livealbumilla, jonka raidat on ikuistettu kahden päivän aikana Lontoon RAK-studioilla. Kattauksen 13 raitaa ovat miltei kaikki julkaistu aiemmin sinkkuina, joten ainakin retkue poistuu maisemista vahvimpiin iskuihinsa luottaen.

Domino

So, this is the end. Tämän viimeisen musiikkiannoksen saa avata vuoden 2014 Present Tense -kiekonkin käynnistänyt Wanderlust, joka edustaa komeasti bändin viimeisten vuosien elektronisempaa soundia. Koskettimien luomat kraftwerkmaiset äänimatot, rennon luontaisesti eteenpäin nojaava rytmi, sekä levottomuutta huokuva vokalisointi rakentavatkin jotain sangen wildbeastsmaista. Heti kättelyssä tuntuu siltä kuin sukeltaisi neonvalojen valaisemaan yömaailmaan, jossa jokainen toive saattaa toteutua juuri tänään – otsaketta lainatakseni. Eikä Wild Beasts tarvitse tämän kaiken saavuttamiseen mitään massiivista äänivyöryä, sillä biisien rakenteissa on yllättävänkin paljon tilaa – jopa näissä live-versioissa.

Vauhdikkaammista numeroista esiin sopii nostaa ainakin Boy King albumin loistava avausraita Big Cat, jonka kärkevässä potkussa punk ja elektro kirivät rinta rinnan. Ansaitsemansa paikat ovat myös lunastaneet samaiselta kiekolta löytyvät, popisti industrial Get My Bang ja He The Colossus, jonka vaanivassa uhkassa on jotain vastustamatonta. Raa’an voiman lataaminen musiikkiin on aina haastavaa, etenkin jos materiaalin tanssittavuus ja punk-asenne eivät saisi kärsiä, mutta Wild Beasts selviytyi tuostakin koitoksesta kerran toisensa jälkeen.

Villit pedot eivät kuitenkaan olleet pelkästään rock-eläimiä, vaan yhtye ehti kehittyä ja muuntua niinä aikoina jotka mahtuivat vuoden 2004 Wild Beasts ja vuoden 2017 Punk Drunk & Trembling EP-levyjen väliin. Jokaisessa siivussa on kiihkoa, mutta musiikillisesti tuotannon popimpaa laitaa on mitä selvimmin A Simple Beautiful Truth, jossa ryhmä seikkailee jo lähellä kasarisynapopin värikkäitä olkatoppauksia.

Eri raidoilla voi havaita myös synth- ja new wave vaikutteita, eikä edes vaikeasti hahmotettava dream pop ole joistain palasista kovinkaan kaukana. Yhtye tosin tekee kaikista elementeistä ensisijaisesti itsensä kuuloisia siivuja, ja tuota taitoa vain korostaa tämä viimeinen live. Postpunkeimmillaan nelikko on puolestaan This Is Our Lotin curemaisissa kudoksissa, joiden kitara/syna vallit ovat niin suoraa 80-luvun Britanniaa kuin mikään. Mielenkiintoista olikin tutustua bändin tuohon puoleen, joka on jo aikaa sitten jäänyt tuoreempien ainesosien alle.



Kuten todettua, aikansa kutakin, ja kun synapopin ja elektrorockin risteämäkohdissa helkkyvä Celestial Creatures sulkee livepaketin ei voi kuin todeta, että bändi lopetti matkansa huipulla. Hyvästi Wild Beasts, lepää rauhassa ja kiitos kaikesta siitä musiikista jonka maailmalle annoit.

Mika Roth