13.02.2018
Nightwishin edellinen albumi, Endless Forms Most Beautiful, julkaistiin miltei kolme vuotta sitten. Tätä kirjoitettaessa ei ole varmaa tietoa siitä koska seuraava, pääasiallisesti uutta musiikkia sisältävä, studioalbumi on ilmestymässä. Sitä odotellessa voi kuitenkin vaikka opetella soittamaan kitaralla kahdeksannen pitkäsoiton materiaalia.
Like
Nuotinnosurakka on ollut mittava, ja se on viisaasti luovutettu bändin ulkopuoliselle. Kasperi Heikkinen onkin tehnyt melkoisen iltapuhteen nuotintaessaan ja luodessaan kitaratabulatuurit miltei tunnin ja 20 minuutin mittaiselle albumijärkäleelle. Koska bändin musiikillinen moottori, Tuomas Holopainen, on jo aikaa sitten menettänyt sydämensä suuren orkesterin luomalle massiiviselle äänimuurille, ei kaikkea albumilla kuultavaa materiaalia ole voinut kääntää kitaralle soitettavaan muotoon.
Eikä kaikkea nuotinnettavaa ole muiden soitinten osalta tietenkään kirjattu ylös, mutta Heikkinen on löytänyt jokaisesta biisistä sen olennaisen ja esiin tuotavan. Usein lisähuomio on annettu koskettimien rakentamille paloille, jotka ovat vuosien saatossa muuttuneet yhä merkittävimmiksi ja merkittävimmiksi bändin ilmaisussa.
Kitaristi Emppu Vuorisen perässä voi siis astella tarkasti halki levyn, sillä jokainen kitaran luoma ääni on tallessa. Niiden lisäksi Heikkinen on nuotintanut myös osan Holopaisen ja Troy Donockleyn soittamista osuuksista, mutta siirtymä koskettimista ja Donockleyn hallitsemista instrumenteista kitaraan ei ole aina ongelmaton. Tai sanotaanko, että koska kitara on siinä määrin erilainen ja sen luomat äänet toimivat erilaisilla säännöillä, on toisten soitinten kääntö kitaralle toisinaan ongelmallista, eikä lopputulos kuulosta usein kovinkaan paljoa siltä alkuperäiseltä.
Kitara kädessä kirjan ääressä saa kyllä kulumaan aikaa, sillä – kuten todettua – soitettavaa piisaa ja vaikka Holopainen ei varsinaisesti riko rajoja säveltäessään kitaralle, on herrain jalanjäljissä kulkeminen viihdyttävää. Ainakin minulle. Näppärämmille koti-malmsteeneille kappaleiden rakenteet eivät juuri haastetta suo, mutta aloittelevat tai ajan jo hieman ruostuttamat soittajat saavat pinnistellä sopivasti palasten kimpussa.
Suurin ja vakavin puute kirjassa on kuitenkin nuotinnettujen laulumelodioiden ja sanoitusten puuttuminen, sillä Holopaisen luomassa pienoismusiikkiuniversumissa sanoilla on aina ollut järisyttävän suuri asema.
Lisäarvoa kirjalle antavat puolestaan Tim Tronckoen nappaamat komeat livekuvat. Summa summarum: hankinnan arvoinen kirja, jos vain kitara on soittimesi.
Mika Roth
