Robert Ensio Niemistö – improvisaation ja sattuman voimalla

Robert Ensio Niemistö on rock-artisti, jonka rock ei useinkaan muistuta sanan yleisesti ymmärrettyä versiota. Niemistö ei emmi käyttää kappaleisiinsa hyvinkin erilaisia lähestymistapoja, niinpä melankolinen puoli-iskelmä, unelias dreampop ja lo-fi rock voivat soida yhdellä ja samalla julkaisulla glamisti, semi-grungesti, tai vaikka elektronisella vaihdelaatikolla varustettuna. Juttutuokion aluksi pyysinkin Niemistöä hieman taustoittamaan tarinaa, eli kuinka herran tie kulkikaan nykyiseen pisteeseen? Alku-uran yhtyeet olivat ”tietysti” englanninkielisiä, mutta sehän olikin vasta alkua.

- Bändihommat alkoi kunnolla 14-vuoden iässä. Jossakin vaiheessa lukiota perustin Itä-Hollola Installaation, jolla julkaisin itse lo-fi musaa nettiin ja aloin puuhailla suomenkielisten biisien parissa. Nyt Itä-Hollola Installaatio on bändi ja nämä minun soolot jatkaa ja jalostaa tavallaan sitä mistä tässä IHI:ssä oli alun perin kyse.

Niemistö on julkaissut Pulla Oyn kautta pari kasettia, jotka ovat miehen mukaan saaneet ihan mukiinmenevän vastaanoton. Tällä hetkellä artisti julkaisee musaa nettiin oikeastaan tauotta, ja alkaneesta vuodesta saattaakin muodostua täysin digitaalinen. Ainakin julkaisujen saralla siis.

Biisisi ovat muuten siitä jänniä, että ne ovat periaatteessa melko suoraa rokkia, mutta silti mutkia tulee matkaan. Olen kuulevinani taustalta mm. Lou Reedin ja Berliini-kauden Bowien kaikuja, mutta toisaalta musiikkisi tekee kunniaa myös monille suurille, ja osin unohdetuillekin, kotimaisille. Mistä itse näet musiikkisi kumpuavan?

- Pakollisesta tarpeesta ilmaista itseään. Musiikissa olen kehittynyt ihan ok soittajaksi ja laulajaksi, niin se on luonnollinen tapa duunailla... Aikaisemmin purin suurimman osan tämänkaltaista energiaa esim. skeittaamiseen.

Tyylillisesti loikit myös alati ja mukana on niin glamahtavaa rokkia, lo-fi singer-songwriter tilitystä, dreampopppia ja jopa alkuvoimaista bluesrokkia. Miten tiedät kuinka kulloistakin biisiaihiota pitää käsitellä ja vaihdatko useinkin lähestymistapaa, tyyliin: "rokki ei sitten toiminutkaan tähän kaveriin, tehdäänpä tästä nyt unelias pop-versio"?

- En usein tiedäkään. Lähden vain kokeilemaan. Joskus laulut on lähes improvisoituja ja voivat lähteä jostakin mukavasta äänestä, jonka äänitin kännykälleni joskus tai hyvästä kaiusta kitarassa.

Positiivinen yksinkertaisuus toimii Niemistön ohjenuorana ja tuloksia kuunnellessa valintaa ei voikaan kuin kiittää. Toukokuu-kasetin värikkäästä biisinipusta itseäni puhuttelivat etenkin Kuolemaan ja Magee mimmi, jotka puraisivat ärhäkästi. Voitko hieman taustoittaa näiden kappaleiden syntyä ja kehitystä?

- Asuin vielä Turun Ylioppilaskylässä. Yhtenä aamuna heräsin todella aikaisin ja aloitin äänittämään. Magee mimmi syntyi äänittäessä kitaraa kasettimankan läpi. Kuolemaan on demo kännykältäni johon soitin myöhemmin päälle sähkökitaraa. Lopussa tuleva basso on täysin irrallinen ja kaverini luona Helsingissä n. vuosi aiemmin äänitetty. Sattui vaan menemään a-mollissa!



Tällä hetkellä kuuntelussani on Casa De Big Kebab / Falafel House -kasetti, jonka helmiksi ovat nousemassa Makkispekkis ja Mä meen helvettiin, jotka ovat taas melko erilaisia vetoja ihan jo keskenäänkin. Ensinnä mainitussa on muuten aivan tajuttoman pureva bassolinja, mistäs se oikein löytyi?

- Kämppikseni on basisti ja täällä kotona on usein oikea basso. Aiemmin olen soittanut kotiäänityksissä akustisella kitaralla, joka on sitten pitchattu oktaavia alemmas Audacityllä... Ehkä se syntyi siis soittamisen ilosta.

Allekirjoittanut tarjosi Mä meen helvettiin -biisille vaikutteeksi Tuomari Nurmiota, mutta hieman yllättäen – tai ehkei oikeastaan niinkään yllättäen – vaikuttajaksi taustalla paljastuikin itsensä Daniel Johnston. Kaseteilla soitat ymmärtääkseni kaiken itse, joten kuinka live-keikat sujuvat? Taustanauhoja, vai mies & kitara -virityksiä, vai jotain siltä väliltä?

- Soitan yleensä yksin. Soolokeikkoja on satunnaisesti. Usein soitan myös Itä-Hollola Installaatio bändin materiaalia tai kokeilen jotakin uusia "idari"-biisejä. Olen soittanut pari kertaa triona ja kerran jopa kokeellisen syna-keikan, joka oli kyllä ihan paska.



Alkaneelle vuodelle Niemistö toivoo keikkoja etenkin Itä-Hollola Installaatiolle, jonka levyn pitäisi ilmestyä alkukeväästä. Omaa soolouraa pohdittaessa Niemistö näkee oikeastaan vain kaksi mahdollista suuntaa, jotka saattavat olla vielä yhdistettävissäkin.

- Juurevampi, bluespohjainen tatsi, sekä melankolinen elektroninen meininki.

Jos Robert Ensio Niemistölle pystytetään joskus patsas, niin miltä se voisi puolestasi näyttää ja missä se sijaitsisi?

- Tosi iso ja hyvä betoninen skeittiparkki, jossakin sellaisessa paikassa, jossa parkkia tarvitaan kipeästi. Parhaassa tapauksessa skeitattavissa myös talvisin.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Synnyin 1993 Hollolassa ja taistelen oikeudestani olemassaoloon joka päivä. Paras vahvistinmerkki on Laney.

Desibeli.net kiittää. Ole olemassa, se kannattaa.

Haastattelu: Mika Roth, kuva: Sonja Siikanen