Sun Pie – auringonpaisteinen musiikkipiiras

Koska yhden henkilön muodostama musiikillinen kokonaisuus on bändi, ja koska kyseessä on taiteilijanimen omaava artisti? Tämä ikuinen tulkintakysymys nousi esiin, kun lähdin haastattelemaan Sun Pie nimen takaa löytyvää muusikkoa. Tämä ei siis ole bändi, vaan artisti. Tarkemmin sanottuna nelikymppinen puoliksi aikuistunut luova sielu. Nimeltään Sun Pie on siviilissä Jokke, ja Oulusta elämän virtojen mukana Tampereelle siirtynyt mies osti tämän haastattelun aikoihin ensimmäisen autonsa. Mutta ei puhuta henkilönsiirtovälineistä vaan musiikista, eli miten sinusta, Jokke, tuli Sun Pie?

- Löysin itsestäni musiikkiartistin jo vauvana. Olen siis aina yrittänyt tehdä omia biisejä, soittaa jotain soitinta ja laulaa. Teini-iässä minua ei huolittu kavereiden bändeihin, vaikka kaikki tiesivät minun tekevän biisejä. Yleensä bändit hajoavat musiikillisiin erimielisyyksiin - itse en musiikillisten erimielisyyksien takia edes päässyt bändiin.

Tämä ei kuitenkaan estänyt artistia jatkamasta yrittämistä, ja uuden vuosituhannen alussa syntyi Sunflower Inquisition -projekti, joka hiljalleen muuntui sooloprojektiksi ja sitten Sun Pieksi. Nyt Sun Pie on julkaissut Acid Lounge -albumin, jota kuunnellessa pohdin ankarasti koko kiekon tyylillistä suuntausta. Genreleimathan ovat tavallaan tylsiä, mutta esimerkiksi satunnaiselle lukijalle tarpeellisia, jotta tiedetään edes osapuilleen missä mennään.

Eli mistä Sun Pien musiikillinen cocktail on luotu?

- Kysymys on tosi hankala, koska olen ihan tolkuton popmusiikkifriikki, ja tähän seokseen on liuennut aineksia ties mistä. Saatan kuunnella kotona peräkkäin jotain Santanaa, Saint Etienneä ja Tremeloesia, ja on ihan varma, että kaikista niistä jää jotain musiikilliseen tajuntaani.

Koko genreajattelu pitää siis unohtaa, sillä ainoastaan Suomi-osasto on jäänyt kaavasta pois. Eikä sekään ihan kokonaan, kun muistetaan Jukka Nousiainen ja kumppanit. Sopivaa termiä pyöritellessä esiin pullahtaa ”Sunshine Underground”. Mennään vaikka sillä.



Acid Lounge on äänitetty pääasiassa kotona. Iäkäs läppäri sai toimia työasemana ja yhtä tuore Cubase tuotanto-ohjelmana. Elektronisia mausteita löytyy keitoksesta runsaasti, mutta levy on kuitenkin pitkälti soitettu purkkiin.

- Ukulelea on melkein joka biisissä, djembeä aika monessa, tietysti sähkökitaraa ynnä satunnaiset melodikat, nokkahuilut ja itse kehitellyt ääniefektit. Sen miksauksen äänitin lopuksi neliraitamankalle hävittääkseni soundista kaikki tietokoneistetun mainosmusiikin rippeet. Se onnistui vähän liiankin hyvin.

Sun Pien voi nähdä livenä, mutta harvoin. Silloin estradilla nähdään mies & sähköukulele, sekä tarvittava minivahvistin ja flanger. Keikoilla ei toisteta muutenkaan levylle ikuistettua materiaalia yksi yhteen, prosessin ollessa enemmänkin elävä ja professionaalisuutta väistelevä.

Kappaleissa on mukana jonkin verran, tai enemmänkin, komiikkaa ja jopa huumoriksi luokiteltavaa materiaalia. Onko Sun Pie siis ensisijaisesti huumorilla höystettyä musiikkia, vai ainoastaan satunnaisen hauska?

- Teen musiikkia ehdottoman tosissani, mistä luonnollisesti seuraa, etten voi aina tehdä sitä vakavalla naamalla. Huumori on niin oleellinen elämänalue, että jos sen sulkee pois omasta taiteesta, ei viitsi ymmärtää mistä taide ja elämä oikeasti on.

- Tämä kuvaa touhua hyvin: If I Had the Power -biisissä on aika sarkastisia teesejä, mutta koska en oikeasti ymmärrä sarkasmia, olen taiteillut siitäkin lämpimän kokonaisuuden, jonka takana on mukava seisoa.

Kaavat ovat kieltämättä ongelma ja niitä voisi rikkoa mielestäni isommallakin kädellä, etenkin kun mitään uutta suurta genreä, kuten vaikkapa punk ja grunge, ei tunnu enää nousevan.

- Olen tuosta eri mieltä. Erityisesti Tampereella underground-juttu on nyt älyttömän iso, se on ihan oma universuminsa, joka on ajat sitten haastanut valtavirran ja vähän kumonnutkin sitä.



Okei, otetaan askel taaksepäin ja jäädään odottamaan mansesterista nousevaa uutta aaltoa. Palataan tuohon komiikkaan. Sellainen, niin tahaton kuin etenkin tahallinen, tekee monien mielestä musiikista jotenkin 'halvempaa' ja helpompaa. Miten itse näet ja koet nämä aiheet, ja yleisestikin nämä säännöt siitä, mitä saisi laittaa mukaan ja mitä ei?

- Undergroundissa nimenomaan ei ole sääntöjä, ainakaan periaatteessa - käytäntö on joskus vähän eri juttu. Undergroundissa saa olla halpa, se on jopa hyve. Olin jo aloittanut Acid Loungen teon, ennen kuin kuulin Jukka Nousiaista ja Juuso Paasoa. Niiden kuuleminen oli vapauttavaa: enää ei tarvitse sinnikkäästi yrittää väsätä epäonnistunutta radiosoundia, vaan voi olla rehellisesti oma köppäinen itsensä. Jos ideani ovat ennenkin olleet tosi left fieldiä, niin nyt tämä yhtälö täsmää.

Mistä aineosista saa tehtyä parhaimman aurinkopiiraan?

- Kuulemma USA:n etelävaltioissa tunnetaan ihan oikeasti sellainen ruokalaji kuin "sun pie". En tiennyt asiasta mitään, kun artistinimi toistakymmentä vuotta sitten putkahti päähäni. Sitäkään en tiennyt, että eräässä Dylanin myöhäistuotantoon kuuluvassa biisissä esiintyy henkilöhahmo nimeltä Sun Pie. Joskus nämä jutut vain menevät näin.

Dylan? No tuo oli uutinen myös allekirjoittaneelle. Acid Lounge on nyt ilmestynyt ja levyttämättömiä biisejä on kuuleman mukaan arkiston hyllyt täynnä. Onko siis luvassa uusia julkaisuja, mielenkiintoisia keikkoja tai jotain muita uutisia musiikin tiimoilta?

- Acid Loungen viimeistely oli niin tolkuton kamppailu teknisten ongelmien kanssa, että päätin "ei koskaan enää". Yksin nysväämisen aika on ohi. Minun täytyy löytää lisää yhteistyökumppaneita, jotka tekevät asioita joita en itse osaa tehdä - ja silti yritän, kun kukaan muukaan ei tee. Levyllähän on kolme vierailevaa muusikkoa, mutta kieltämättä haaveilen jonkinlaisesta bändistä. Se ei varmaan olisi mikään tavallinen peruskokoonpano. Toiveissa on souljazz-bändi, joka on samalla myös punkbändi, kun soittajilla olisi enemmän intoa kuin soittotaitoa. Mutta vielä ei ole bändiä, ja loppusyksyn aikana minulla lienee pari soolokeikkaa sähköukulelen kanssa.

Mikä on vastauksesi kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muusta sellaisesta?

- Ainakaan se ei ole 42, paitsi jos kyseessä on puutteellinen katkelma supistuvasta lukusarjasta "...4...2...1". 1 on perimmäinen alku- ja loppuluku, mutta alun ja lopun välissä on oltava monta, joiden täytyy yhdistyä tai yhtyä. Se on rakkauden periaate - ja rakkaudestahan tätä juttua tehdään.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Mitähän sitä vielä? ... Tue paikallista kivijalkakauppaa ja kirpputoria, käy kirjastossa, käy taidenäyttelyssä, käy kyläjuhlilla ja pienillä esoteerisillä festareilla, järjestä sellaiset itse, tue kaikkea luovaa, luo itse, tee vallankumous, rakasta ihmistä ja luontoa ja maailmankaikkeutta. No, siinäpä se.

Desibeli kiittää ja muistuttaa, että Sun Pien musiikkia voi kuunnella Soundcloudista.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat (ylhäältä alas): Antti-Kristian Pärnanen, Mirka Kaakinen ja Sun Pie