Dö kumartaa luonnon ylivertaisille voimille

Dö on kolmen asianmukaisella tavalla mystisen herran, kitaristi Big Dogin, rumpali/vokalisti Joe E. Deliverancen ja vokalisti/basisti Deaf Hankin, muodostama doom orkesteri. Keväällä 2016 julkaistu Tuho-pitkäsoitto sipaisi doomin sekaan mm. stonerin ja spacerockin viipaleita, kun taas tämän kesän alussa ilmestynyt Astral Death/Birth veti rekeä metallisempaan suuntaan. Desibeli haastatteli trioa, joka vastaili kysymyksiin yhtenä äänenä – kuinkas muutenkaan.

Kahden raidan ja noin 20 minuutin mittaisen EP:n pohjatyöt käynnistyivät jo alkuvuodesta, kun uutta materiaalia haluttiin saada luotua ennen Nummirockin juhannuskeikkaa. Muodoksi määräytyi nopeasti EP.

- Paljon pulppusi syvyyksistä pintaan kaikenlaista, mutta näiden kahden kappaleen lähtökohdat tuntuivat intuitiivisesti tuolloin edistämisen arvoisilta. Ja koska talvi sekä kevät olivat lopulta hieman rikkonaisia treenaamisen suhteen, päätimme mieluummin tehdä kaksi timanttista biisiä, kuin monta ihan hyvää.

Raidat ikuistettiin bändin omalla treeniksellä livenä, koska näin saatiin parhaiten vangittua ryhmän raaka ja orgaaninen soundi. Entäpä sitten ne EP:n aiheet? Kuolema ja syntymä, alku ja loppu. Nämä ovat teemoina hyvin perustavanlaatuisia, mutta samalla niitä vakavimpia. Levyn saatteessa korostetaan kuolemasta käynnistyvää syntymää, mutta mikä on se viesti, jonka haluatte välittää kuulijoille?

- Siinä missä Tuho-albumilla lyriikkateeman lähteenä toimivat uskonnot, Astral Death/Birthilla kumarretaan luonnon sekä universumin ylivertaisille voimille. Kuudes sukupuuttohan on jo hyvässä vauhdissa ja tulee vääjäämättä puhdistamaan meidät syöpäläiset Maan pinnalta, ellei pari egotrippailevaa valtionjohtajaa satu jouduttamaan loppua.

Ihmiskunnan loppu on siis väistämätön, mutta jokaisessa lopussa on alku, ja kenties planeetallamme saattaa kehittyä vielä älyllistäkin elämää ennen aurinkokuntamme suurta esirippua. Ryhmä haluaa alleviivata faktaa, että meillä apinoiden serkuilla ei ole tässä maailmankaikkeudessa kummoistakaan merkitystä, halusimme myöntää sen tai sitten emme.

Harva yhtye kuvaa musiikkiaan sanalla "ruma", mutta teidän tapauksessanne tuokin on oikeastaan ylistyssana. Toisaalta koko rumuus/kauneus -vertailu on vinoutunutta jo lähtöpisteessään, jossa jokin asetetaan kauniiksi ja jokin toinen taas rumaksi. Miten itse koette musiikkinne, jos unohdamme em. sanat ja lähdetään etsimään hieman toisenlaisia, mahdollisesti kattavampia termejä? Olisiko Dö mielestänne voimaannuttavaa, jalostamatonta, lahjomatonta, läpitunkevaa - jopa tylyä?

- Voimaannuttava on hieno sana, koska parhaimmillaan musiikki on sitä sekä kuulijalle että soittajalle. Meille Dö on väylä kanavoida negatiivisia tunteita. Jalostettuahan tämä tavallaan on, koska emme biisejä vain räiski kasaan. Toki emme hio niistä särmiä pois ja tuota niitä soundiltaan kuoliaaksi. Lahjomattomia olemme siinä mielessä, että teemme tätä ensisijaisesti itsellemme, emme päästäksemme Radio Rockin soittolistalle.

Pohdittaessa esiin nousee myös sana ”kontrastinen”, koska Dön maailmassa musiikki voi viedä seuraavassa hetkessä laidasta toiseen, ja ylikin. Tärkeintä on synnyttää kuulijoissa tuntemuksia, jaottelematta niitä sen tarkemmin negatiivisiin ja positiivisiin. Mikään ei voisikaan olla tympäännyttävämpää kuin yhdentekevä musiikki, tuota sudenkuoppaa Dö pyrkiikin välttämään kaikin keinoin.

Mutta palataan takaisin tuoreen EP:n pariin. Biisikaksikko on mielenkiintoisen rikas, Astral Death on hyvin metallinen ja runnovampi numero, kun taas Astral Birth on allekirjoittaneen mielestä jopa paikoin folkahtavan leijaileva, sellaisella blacksabbathmaisella viballa. Kaksikko ei saanut alkuaan parina, mutta trion huomatessa palasten täydentävän toisiaan oli liitto valmis. Lopullisesti biisit yhteen hitsannut teema kumpusi loppuvaiheessa Hankin mustan mielen syövereistä.

Muutakin raakamateriaalia syntyi kuuleman mukaan sessioissa, joten enteileekö tämä pikkukiekko jo tulevaa toista pitkäsoittoa?

- Ei se nyt suoranaisesti enteile. Tarkoitus on siis ehdottomasti julkaista tulevaisuudessa jotain, jos maailma ei ehdi loppua ennen sitä. Onko se sitten pitkäsoitto tai joku muu, sitä ei pysty vielä tässä vaiheessa sanomaan. Eikä myöskään sitä, koska uusi julkaisu tulee. Päätettiin, että työstetään sitä nyt ajan kanssa.

Entä miltä tulevaisuus muuten näyttää? Onko Dö jalkautumassa loppukesästä ja alkusyksystä esradeille?

- Jos mitään todella erityistä tilaisuutta ei tarjoudu, niin pidämme nyt tovin taukoa keikkailussa ja valmistaudumme seuraavaan astraalimatkaan, jolla on tarkoitus syväluodata universumin kylmiä kolkkia ja muita pimeitä sopukoita vieläkin intensiivisemmin seuraavia veisuja varten.

Lauteilla Dö ei lähde sen suuremmin rallejaan varioimaan, vaikka luonnollisesti biisit hengittävät livetilanteessa eri tavalla kuin levyllä. Välillä saatetaan keikoilla paikoin vähän improvisoidakin, riippuen humal.., hurmoksen tasosta.

- Pyrimme luomaan rituaaleihin intensiivisen, ehkä jopa hypnoottisen jännitteen ja tunnelman, joka kestää alkunauhasta ja ensimmäisistä sävelistä aina viimeiseen iskuun. Olemme mielestämme tähän saakka onnistuneet rakentamaan muutamasta normisetin mittaan mahtuvasta kappaleesta todella hyvän livekokonaisuuden, jossa on riittävästi vaihtelua ja erilaisia biisejä sekä tempoja.

- Tiivistettynä meidän keikka-asenteen voisi käytännössä tiivistää kolmeen dogmaan, jotka toivottavasti välittyvät myös yleisölle:

1) Lavalle mennään bändinä.
2) Sinne mennään pitämään hauskaa.
3) Siellä ei vain soiteta, siellä esiinnytään. (Erityisesti Joe D. ottaa tämän kohdan hyvin tosissaan)

Jos tämä EP olisi avaruusalus niin missä se seilaisi, minkä tyyppinen se olisi ja keitä sen miehistössä oikein olisi?

- Se olisi Mad Max -henkinen Millennium Falcon – rujo ja rähjäinen, mutta luotettava sotaratsu, joka seilaa kohti madonreikää kyydissään maapallolta mukaan pelastetut ateistit.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi mainitsematta niin nyt olisi sen aika

- Liittykää astraalilahkoon.

Haastattelu: Mika Roth, kuva: Jaakko Rinne