13.05.2017
Le Orme on yli 50 vuoden ajan luonut musiikkia omilla ehdoillaan. Rajat ja aidat ovat vuosien saatossa kaatuneet, ja nyt Italian progerock-jätti on muokannut kappaleistaan uusia näkemyksiä klassisen musiikin avulla. Mutta kuinka suomalainen tenori, ja Bachin, Verdin sekä kumppaneitten palaset, istuvat mukaan kuvaan?
Love Music
Eurooppa on siitä jännittävä ja ainutlaatuinen paikka, että tämän sekalaisen maanosan eri puolilla on useampia kymmenien miljoonien ihmisten luomia kielellisiä alueita, joilla samankaltainen musiikki kukoistaa pienin paikallisin ominaispiirtein varustettuna. Aina kun jokin uusi musiikkityyli syntyy, kumpuaa siitä alueellisia versioita ja tästä päästäänkin jo italialaisen Le Ormen pariin.
Alkujaan vuonna 1966 perustettu Le Orme soitti psykedeliaan taipuvaista beat musiikkia, mutta kun progressiivinen rock rantautui 60-luvun viime hetkillä myös Apenniineille, siirtyi yhtye nopeasti tämän tyylin pariin. Ja sillä tiellä Le Orme on ollut aina näihin päiviin saakka. ClassicOrme albumilla yhtye ottaa kuitenkin raikkaalla tavalla etäisyyttä menneeseen – käyttämällä vieläkin vanhempaa musiikillista tyyliä.
J.S. Bachin sovittamasta Chaconne/Ciaccona teoksesta veistetty kaksiminuuttinen intro on mielenkiintoinen avaus, joka esittelee albumin tyylipalettia ja äänimaailmaa. Jousikvintetin soitossa on runsaasti ilmaa ja tilaa, ja kun piano liittyy mukaan Una Dolcezza Nuovan alussa, on kuva täydellinen ja rikkoutumaton.
45 vuoden ikäinen progerock siivu on sovitettu nyt uusklassiseksi teokseksi, jossa Aldo Tagliapietran lausuntaa muistuttava ilmaisu on korvaantunut suomalaisen tenorin, Eero Lasorlan, upealla ja voimallisella laululla. Samaiselta alkuperäislevyltä löytyvä Gioco Di Bimba esittelee puolestaan sopraano Marta Centurionin, ja tällä laajennetulla kokoonpanolla yhtye käy läpi historiaansa lähestyen verkkaisesti tätä päivää. Painopiste on tosin selvästi 70-luvun kultakaudella, jolloin Le Ormen luovuus ja suosio olivat huipussaan.
Rock-biisien kääntäminen klassisiksi teoksiksi ei ole varsinaisesti mikään uusi idea, mutta siinä missä yleensä tyydytään vain tunkemaan jousia sinne räyhäävän bändin taustalle, on Le Orme omaksunut levyllään aivan toisenlaisen lähestymistavan. Keskiössä ovat jatkuvasti jouset ja piano, jotka vievät kappaleita eteenpäin ja kehittävät niitä tarpeettoman mittavia äänimyrskyjä vältellen. Näin melodiat ja harmoniat pääsevät kukoistamaan, ja niin Lasorlan kuin Centurionin laulu nousevat ansaitsemiinsa valokeiloihin.
Le Orme ymmärtää myös kappalejärjestyksen voimaan, ja sen suomiin rytmittämisen mahdollisuuksiin. Lyhyet instrumentaaliraidat lohkovatkin albumin sopiviin segmentteihin ja mm. Estratto Da "Va Pensiero" G. Verdi on jo niin erilainen kokemus kaikessa twinpeaksmaisuudessaan, ettei paremmasta väliä. Levyn kohokohtiin kuuluvat ehdottomasti myös vokalistien duetot Storia O Leggenda sekä Breve Immagine, joissa kaikki palaset loksahtelevat kuin luonnostaan paikoilleen. Laajennetun paletin suomia mahdollisuuksia hyödyntää upeasti myös Sule Ali Di Un Sogno, jossa popin ja klassisen musiikin liitto kukoistaa luonnollisena ja kauniina.
Mika Roth
