Talven 2017 kasettikooste
Talvi pistää parastaan, mutta Desibelin toimitukseen on saapunut taas muutama mielenkiintoinen c-kasetti. Uudessa koosteessa on dubin keinuntaa, basso-improa, rämisevää noisea sekä tuimaa metallia. Mukana ovat Jallu Koala, Perussastamala, Raptus sekä Descent Into Madness – Against Audio Compilation vol. 1 -kokoelma.
Jallu Koala: Ilmestyksiä rajamailta
Omakustanne
Napakasti nimetty Jallu Koala on nostanut sihtinsä kiitettävän korkealle tällä debyyttialbumillaan. Ihan joka päivä kun vastaan ei tule wanhan koulukunnan syntetisaattoreilla luotua elektronista dubia, joka on samaan aikaan düsseldorf-soundia, karibian letkeää menoa, kuin hiukan kotimaista melankolia-iskelmääkin. Siis mitä?
Pari vuotta sitten alkunsa saanut projekti osaa luoda mehukkaan tarttuvaa keinuntaa, joka saa finnougrisetkin polvet taipuilemaan yllättäviinkin kulmiin. Julkaisun jyrkkä lo-fi -ote heijastaa parin kulman kautta soviet-pop fiiliksiä, vaikka nämä biisit istuvat paremmin kesäiselle terassille kuin realistissosialistiseen betonihelvettiin. Perkele puvussa viskaa perinnepiirakkaa tanssilattialle liukasteeksi, kun taas A-puolen päättävä Katsoin joen pintaa äityy miltei mystiseksi liidoksi tyynen veden yllä. Paljon on kiinni pienistä yksityiskohdista ja esimerkiksi taustalauluista, jotka yhdessä piirtävät hiljalleen täydentyvän kuvan.
B-puolisko käynnistyy astetta groovaavammin, kun elektronisuus tekee tilaa reggaen velloville pulsseille. Eikä esimerkiksi Pois varjojen maasta mikään heppoinen raita ole, mutta siinä missä ensimmäisellä puoliskolla Jallu Koala hurmasi persoonallisuudellaan, on tällainen kilotavara harmillisen tavallista. Onneksi Paramatman pidoissa törmäyttää taas riemulla idän ja lännen musiikkipartikkeleita pelastaen, eli sumentaen, tilanteen.
Jallu Koala on saatteen mukaan myös estradeilla esiintyvä ilmestys, jolloin 6-henkinen orkesteri tunnetaan Jallu Koala & Baaritiskin monomaanikot -nimellä. Ja epäilen että juuri live-tilanteessa Koalan musiikki kolahtaa tehokkaimmin, mutta kyllähän tätä kasetiltakin kelpasi pyörittää.
Mika Roth
Perussastamala: s/t
Suolavesi Records
”Toisto, junnaus ja tajunnan virtaa”, seisoo sangen vähäisillä tiedoilla varustetun kasetin saatteessa.
Perussastamala on
Mikael Saastamoisen ensimmäinen oma julkaisu, jota siteerataan myös ihan v***n kovaksi bassolevyksi.
En voi sanoa odottaneeni musiikkikokemusta varsinaisesti vesi kielellä, mutta kyllähän bassollakin saadaan aikaiseksi häiriintyneen mielenkiintoisia äänimaisemia. Saastamoinen nojaa luultavimmin enemmän kuin vähemmän improvisaatioon, mutta 34 minuutin ääniseikkailu, joka on jaettu kolmeentoista viipaleeseen, on ainakin omannäköistä möyrintää.
Rakasta mua niinku, SAATANAA uskaltautuu sentään lähelle
Mike Oldfieldin erästä vähemmän tunnettua alkukauden työtä, mikä on laskettavissa silkaksi sattumaksi, kun taas paketin toinen päälle viisiminuuttinen teos, eli
Arriving to Tsad, luo yllättävän särövapaalla tapailullaan mielleyhtymiä Japanin (siis maan, ei sen bändin) suuntaan.
mmemory vilistää puolestaan vinhasti kuin torakka pitkin keittiön lattiaa, herättäen ärsytyksen ja hämmennyksen tunteita badalamentimaisella varpastelullaan.
Perussastamala on kaukana peruskamasta, mutta vapaan jazzin rakastajat ja avantgardea ennakkoluulotta syleileville näissä luonnosmaisissa kudelmissa voi piillä mitä suurimpia aarteita. Suositellaan nautittavaksi avoimin mielin, rauhassa, sekä mielellään kuulokkeilla.
Mika Roth
Raptus: Kaupungit veden yllä
Omakustanne
Raptus ilahdutti ja ihmetytti vajaa kolme vuotta sitten, kun yhtyeen
seiskatuumainen sinkku saapui arvioitavaksi. Kuten tuolloin, myös nyt ryhmä operoi noise rockin, punkin ja ehkä hiukan post-punkinkin saroilla. Mitään suoraa verrokkia on vaikea löytää, mikä on aina hyvä asia.
A-puolen alussa bändi enemmänkin hutkii kuin tutkii kappaleitaan, eikä biiseistä tahdo saada oikein kunnon otetta. Suorastaan eeppiseksi (eli yli 5 minuuttiseksi) kasvava
Sammuvat auringot osaa sentään sukeltaa sisäänsä kuin
Killing Joke parhaimmillaan, ja siivu on myös niitä jotka soivat päässä vielä myöhemminkin. Puoliskon päättävä
Mehiläiset pulputtaa puolestaan kuin punk-vaihteistoon juuttunut
Primus - eli kerrassaan loistavasti.
B-puolen säväyttäjäksi kasvaa kuuntelukertojen karttuessa julkaisun ainoa yli kuusiminuuttinen biisi, eli
Viimeinen metsä. Yhtye löytää rämisevään punkkiinsa nyt progemman vireen, joka luo niitä tarvittavia kontrasteja. Näin heti perään läjähtävän
Rantavesissä -siivun iskut todella tuntuvat poskissa, eikä ryhmän tarvitse antaa tippaakaan periksi soundillisesti ehdottomuudessaan, on kyseessä sitten pidempi taival tai lyhyempi rynnäkkö.
Kaupungit veden yllä on haastava paketti betonisen pehmeää musiikkia. Toisinaan se saa kaipaamaan korkeatasoisempaa teknistä julkaisua, kun taas toisinaan sitä suorastaan kiittää kasetin rupisia soundeja. Ei mikään helpoin pala, mutta koska mikään muistettava toisaalta olisikaan ollut?
Mika Roth
Eri Esittäjiä: Descent Into Madness – Against Audio Compilation vol. 1
Against Audio
Tämänkertaisen kasettipinon komein yksilö, noin kansiensa perusteella siis, on eittämättä tämä kahdeksan eri bändin tuotoksia esittelevä kokoelma. Yhdentoista varsinaisen biisin lisäksi kuullaan myös intro ja outro, jotka ovat – erilaisia.
Oikein kahdella biisillä bileisiin mukaan päässyt
Axeslaughter olikin jo tuttu tapaus, ja bändin alkukantainen dööttis onkin mitä energisin starttipotku.
Torment of the Beast ja hilpeästi päivitetty
Exodus-laina
Bonded by Blood heiluttavat lihakirvestä häpeilemättömästi
Venomin hengessä, mutta kyllähän parhailta saa lainata. Eikä siitäkään liene haittaa, että
Celtic Frost nousee vaivatta verrokiksi?
Ghastly on edustettuna vain
Evil Vapours -raidalla, eikä bändi ainakaan tällä vetäisyllä saanut aikaiseksi kovinkaan syvää muistijälkeä. Nopeaa kuolotusta ja Florida-meininkiä, mutta mikä olikaan biisin idea?
Kuinka paljon vaaditaan, että ääntä voi kutsua musiikiksi? Kas siinä ajatus joka nousi mieleen, kun
Usko pääsi lyöntivuoroon. Rosoista, karua ja karsittua sludgea/doomia tiputteleva ryhmä on aivan liekeissä, kun
Sinisenä palava risti loimuaa.
Valhe luo tarpeen ei ehkä yllä aivan samoihin sfääreihin, mutta kyllä tämä
Neurosis-painajainen silti maittoi. Uskon asiat ovat kunnossa, joten lisää vaan, kiitos. Näin kovassa seurassa
Irritate jääkin lähinnä statistiksi, kun revohkan death/thrash on vielä laskettavissa metritavaraksi.
Kurssi osoittaa jälleen kohti kattoa, kun
Ride For Revenge astahtaa valokeilaan. Mustaa, hidasta ja äärimmäisen raskasta metallia takova yhtye on päässyt mukaan vain yhdellä raidalla, mutta kun päälle viisiminuuttinen lanataan
Forest of Magickin voimin, niin eihän siinä enää vastaan sanota.
Ripriden
Demon Ride ei sen sijaan tavoita nimensä mahtia, eikä puuroisesta perusrässäilystä jää oikein mitään mieleen.
Sunfacen tapauksessa unohduksesta ei taas ole vaaraa, sillä ryhmän huuruinen sludge/doom/stoner -leijailu on trippiä menoa.
Road Six ja asteen rosoisempi
Summerstorm ovat raitoja, jotka suorastaan saavat vaatimaan lisää ja enemmän. Harmi että ryhmä taitaa olla jo autuaammilla sludgetusmailla. Kasetin viimeinen varsinainen kappale onkin sitten oikein The Kappale. 21 ja puoliminuuttinen biisi, noin tarkemmin sanottuna, ja tämän mittasuhteet sekoittavan metallikuution on ulkoistanut bändi nimeltä
Oksennus.
Orkiektomia saakin pohtimaan musiikin rajoja/rajattomuutta murskaavalla massallaan. Ei kiirettä, ei painorajoituksia, ei hätää.
Tunti ja vartti on pitkä aika näin tylyn materiaalin parissa, mutta toisaalta kuuntelusession jälkeen saattaa myös olla jotenkin puhdistunut ja kirkastunut olo. Ehkä.
Mika Roth
Lukukertoja: 4141
