09.02.2017
Veli-Matti O Äijälä saatetaan tuntea paremmin lempinimellään ”Läjä”, mutta nyt ollaan kaukana Terveet Kädet -orkesterin hc-punkista. Raskas Alzheimer niputtaa miehen aiemmin vain vinyyleinä julkaistut soolokiekot, joiden kylkeen on lisätty ennenjulkaisemattomia bonusraitoja. Mutta syntyykö näin mitenkään ehyttä kokonaisuutta, ja mistä tämä kaikki oikein kertoo?
Karkia Mistika Records
Kun nuorempana innostuin ensi kertaa minimalistisesta elektronisesta musiikista, kertoi eräs ystäväni tutustaan, joka päätyi kuuntelemaan lopulta pelkkiä äänitaajuuksia. Tämä puolittaiseksi varoitukseksi tulkittava juttu saattoi olla hieman rikastettu, mutta ehkä siinä oli enemmän perää kuin alkuun luulinkaan. Tällä Veli-Matti O Äijälän levyllä ollaan näet pelkistetyimmillään jo aika harvojen äänitaajuuksien varassa – ja minä pidän tästä, ihan oikeasti.
Albumin alkuun sijoitetut Äänitesti ja Jäinen kuin jää otto 4 ovat bonusraitoja, joiden rakenteet ovat niitä kaikista pelkistetyimpiä. Eli jauhoja tarjotaan suuhun heti kättelyssä, eikä mitään puolikarkeita vaan enemmänkin soraa muistuttavaa raetta. Mikäli alun pystyy sisäistämään, selviääkin sitten koko levystä ja allekirjoittaneen tapauksessa juuri tällainen ehdoton avaus on se joka asettaa mielen oikeaan vireeseen kun itse taival sitten alkaa…
Alustuksen jälkeen ovat vuorossa Raskas taakka -julkaisun kappaleet järjestyksessä, eli nykien ja säristen etenevä Anna kuoleman tulla on tavallaan ensimmäinen enemmän biisiksi tunnistettava kokonaisuus. Tosin tämäkin numero on niin kokeellista rutinaa, että edes Einstürzende Neubauten ei usein päädy näin syviin vesiin – mikä ei ole siis mikään moite, välttämättä. Uhkaavampi, mustempi ja maanisempi Jäinen kuin jää koostuu niin ikään raskaasti muokatuista lauseista/puheesta, sekä konevoimin luodusta matalasta jyrinästä, joka enemmänkin tuntuu iholla kuin kuuluu korvissa. Kammion rakenteet joutuvatkin möyrinnässä koetukselle, mikäli sanoista yrittää saada selvää ja äänenpainetta vain kohottaa ja kohottaa ja kohottaa. Toisaalta silloin voi ehkä saavuttaa sen tunteen, miltä moottoriöljystä tuntuu jonkin äärimmäisen valtavan koneen sisällä.
Poksahtaen vuoroon pääsevä Kuoleman maassa ei ole juuri sisaruksiaan hilpeämpi tapaus, mutta niissä harvoissa elementeissä, jotka kappale on saanut, on jotain viehättävämpää. Sellaista teollisen painajaisen kaltaista viehätystä siis, mitä voi löytää vain, jos rakastaa betonisia pintoja ja loputtomia harmaita taivaita. Kuusiminuuttiseksi saakka paisutettu Raskas taakka ei ole puolestaan niin raskas, kuin mitä voisi arvella. Rytmiikassa kun on jotain, josta voisi haistaa jopa Skinny Puppyn vaikutuksen.
Tämän jälkeen on vuorossa taas kaksi bonusraitaa. Alhaalla maan alla puksuttaa eteenpäin suorastaan vinhasti, mutta raflaavasti nimetty Nucklearwar disco part one pistää kyllä paremmaksi. Eikä tällainen napakampi rytmi/särinä/murina -kokeilu nyt aivan mahdoton olisi tanssilattiallakaan, jos biisin vain luukuttaa täydellä voimalla. On sitä hullumpaakin koettu Berliinin industrial-bileissä.
Lisukkeiden jälkeen onkin sitten aika nauttia pala historiaa. Eli vuoden 2004 Olet kuolleena kuollut -kipale, jonka poljentoa voisi kutsua suorastaan tanssittavaksi. Olisiko vaikuttajana voinut olla esimerkiksi ohGrin vuoden 2003 SunnyPsyOp-albumi? Kenties, tai sitten tähdet olivat vain otollisissa asemissa noihin aikoihin. Menneistä ajoista pikakelataan tämän jälkeen vuoteen 2016, kun Alzheimer EP:n sisältö nautitaan alkuperäisessä järjestyksessä, eli nimibiisin jälkeen kuullaan vinyylin b-puolelle sijoitetut Muistoja ja Hoitola.
Alzheimer -kappaleen venyttäminen päälle kahdeksan ja puoliminuuttiseksi teokseksi on ratkaisuna mielenkiintoinen ja outo, sillä vaikka biisissä on omanlaistaan hypnoottista voimaa, jää se samalla jotenkin kaipaamaan jotain lopullista niittiä. Muistoja onnistuu kiteyttämään enemmän huomattavasti lyhyemmässä ajassa, kun taas Hoitola – vaikka onkin taatusti henkilökohtainen kokemus ja raita – ei saavuta samoja sfäärejä kuin muutamat aiemmin kuullut numerot. Bonusraidoista viimeinen saa myös päättää koko levyn ja Katseen voima onkin – niin, voisiko tässä yhteydessä käyttää jopa sanaa ”lohduttava”? Kokonaisuushan käsittelee Äijälän isän vakavaa sairautta, sekä hänen veljensä poismenoa. Nämä aiheet ovat raskaat, kuten levykin, mutta ehkä lopussa pilkahtaa hieman toivoakin – kenties jopa lapsuuden kultaisista päivistä?
Raskas Alzheimer on raskas kuunneltava, se ei anna juuri tilaa, ilmaa tai armoa, mutta samalla siinä on eräänlaista kauneutta ja läheisyyttä. Ne saattavat olla pysäköintitalomaisia versioita noista tunteista, mutta kaiken keskellä on myös lämpöä. Kokonaisuutena tämä lähes tunnin mittainen möhkäle on vaikea sulattaa kerralla, edes useamman kuuntelukerran jälkeen, mutta samalla se vakuuttaa omalla ehdottomuudellaan. Ja alun kysymykseen palatakseni: voiko tämä kaikki kertoa tarinan? Kyllä, uskon että useammankin sellaisen.
Mika Roth
