Terveetmielet: Terveetmielet

Lähes kymmenen vuotta aiemmin hajonneen bändin esikoisalbumi on kurkistus 80-luvun uuteen aaltoon ja 90-luvun brittipoppiin.

Medley Illegal Recordings

Terveetmielet eli ja vaikutti vuosina 1998-2007, jolloin yhtyeeltä ilmestyi myös muutama pikkukiekko. Kuten niin moni muukin pikkubändi, Terveetmielet hiipui lopulta innostuksen sammumiseen ja vaipui unohduksiin. Tai tämä oli tilanne ainakin tähän saakka, sillä kuolemansa tienoilla ryhmä äänitti vielä albumillisen materiaalia, jonka julkaisu vain jäi tekemättä. Nyt yhtyeen itsensä mukaan nimetty pitkäsoitto on kuitenkin saatu pihalle, ja levy summaa noiden kaukaisten vuosien musiikillisen potin ja kertaa samalla bändin tarinan musiikin voimin.

Naiivit sanoitukset ja helkkyvät kitarat kuuluvat eittämättä nuoruuteen, joten aivan kaikkeen ei pidä tarttua kiinni kyynisimmin ottein. Esimerkiksi Alkumetrit ”robottiäänineen” ja julistavine riveineen taiteilee siellä uskottavuuden rajamailla, mutta jos oman sarkasmimoottorin pystyy ruuvaamaan pienemmälle, niin onhan kappale kerrassaan kaunis. Toinen siellä Gösta Sundqvistin perinnön liepeillä pyörähtelevä pop-helmi on Oodi työttömälle, joka on huomattavasti tyylikkäämpi, kuin mitä siivun nimi antaa ymmärtää. Tai ehkä osa vetovoimaa onkin juuri tuo töksähtävä nimi, joka pomppaa aina silmään?

Toisella tasolla Terveetmielet heijastaa mielestäni osuvasti aikakautensa fiiliksiä ja suuntauksia, vaikka musiikin juuret usein johtavatkin aina 80-luvulle saakka. Etenkin useampia sisaruksiaan rockimpi ja pulpmaisella tavalla menevämpi Terälehdet, sekä samoilla laduilla hiihtävä Lopetus, osaavat kiteyttää 90-luvun lopun ja uuden vuosituhannen alun ahdistusta omassa pienoismaailmassaan. Tarkoitan tällä sitä noina aikoina koettua eräänlaista turtumaa uuteen, globaalimpaan maailmankylään, jossa ei ollut enää mitään suurempaa missiota – kaikki oli jo koettu, valloitettu, tutkittu sekä ratkaistu.

Tarina ei kerro missä määrin, jos missään, kappalemateriaalia on hiottu 10-luvun vaatimuksia silmällä pitäen. Kovin suurta viilaa työstössä ei ainakaan ole käytetty, sillä esimerkiksi täysin muuhun ryhmään sopimaton punk-raita Tappajamehiläiset, sekä The Curelle typerryttävän paljon velkaa oleva Nekku, ovat autenttisen tuntuisia haparointeja. Enkä siis sano, etteivätkö biisit olisi sarallaan kelvollisia, mutta niissä jäljet sylttytehtaalle ovat vain kiusallisen selviä.

Terveetmielet on poissa, eikä tämä levy ole uudelleensyntymä vaan muistokirjoitus, mutta onneksi tekijät päättivät julkaista sittenkin kiekon. Eihän tämä varsinaisesti mitään raja-aitoja kaada, mutta albumin myötä voi tehdä eräänlaisen aikamatkan sinne milleniumin tietämille, ja asiathan olivat ennen niin kovin paljon paremmin kuin nyt – vai kuinka?

Mika Roth