Syksyn 2016 kasettikooste
Syksyn kasettikoosteessa kaikki kukat saavat kukkia. Upeat C-kasetit pyörivät ja ääniaallot koostuvat mm. punkin, jazzin, ambientin ja raskaan rockin riemusanomista. Mukana ovat Hexhammer, J. Kill & Mr. Mule, Kaupungin Valot, Musti, Samuli Rautiainen Trio, Sunny & Cloudy sekä The Rocks.
Hexhammer: HXH
Filthy Rat Records
Kokeneista soittajista koostuva Hexhammer on jo valmistelemassa pitkäsoiton julkaisua, mutta ennen suurempaa herkkua tarjolla on viiden biisin mittainen HXH. Ensimmäiset treeninsä vuoden 2015 lopulla kiskaissut ryhmä ikuisti tilanteensa keväällä 2016 treeniksellä, palasten loksahdellessa jo selvästi paikoilleen.
Kasetin viisi biisiä toistavat mustimman ja likaisimman black rockin oppeja, kuulostaen hieman samalta kuin äärimmäisen mutiloitu alkuaikojen Danzig, jota kuunneltaisiin rupisimmasta mahdollisesta autokasettisoittimesta, kaiuttimien toistaessa lähinnä diskanttiset äänet. Eli ei mikään ruusuisin ja pehmoisin mahdollinen kokemus, mutta biisien ollessa näin alkukantaisen vahvoja ja raivokkaita, homma kyllä toimii. Ja kun bändi on itse vastannut äänittämisestä, miksauksesta sekä masteroinnista, pitäisi lopputuloksen vastata musikanttien synkimpiäkin toiveita. Keitoksessa mustin rock, pahaenteinen metalli ja räkäinen punk-asenne puhaltavatkin kasaan jotain aivan omanlaistaan, jota sopii sulatella luvattua pitkäsoittoa odotellessa. Pieni satsaus monipuolisuuteen sekä laadukkaampiin soundeihin ei varmasti haittaisi kylläkään ketään, noin kaupallisestakin kulmasta tarkasteltuna.
Mika Roth
J. Kill & Mr. Mule: Lopun ajan kansan lauluja
Omakustanne
J. Kill & Mr. Mule on yhden ihmisen ”jakomielitautinen projekti”, joka on julkaissut vuoden 2012 jälkeen kuuleman mukaan 85 (!) albumia ja EP:tä. Oman luovuuden puronsa suoranaiseksi Niagaraksi kasvattanut artisti ei tietenkään päästä itseään helpolla, sillä Lopun ajan kansan lauluja -kasetti on selvästi erittäin henkilökohtainen ja syvältä luotaava kokonaisuus. Toivottavasti artisti ei ole raastanut itseään aivan näin perusteellisesti kaikilla julkaisuillaan…
Mutta asiaan. Kasetin eri puolet on jaettu valoisaan ja pimeään. Tosin valoisuus on tässä tapauksessa vähintäänkin tulkinnanvarainen juttu.
Erämaa kun tuntuu kaikessa huojuvuudessaan ja eteerisessä folkissaan yhtä iloiselta kuin
Walking Deadin maailma, ja
Jumala on kone maalaa silmien eteen sellaisen maailmanpalon, ettei lopun loppuakaan enää luvata. A-puolen heleän huuruinen psyko-folk on tietysti tavallaan päivänpaisteista, mutta tässä paahdossa saattaa kyllä nopeasti iskeä auringonpistos
Kasetin B-puoli on siis nimensä puolesta varjoisampi, mutta tässä yhteydessä pimeys näyttää tarkoittavan dark ambientin väreitä, jotka kasvattavat kappaleista ehkä tummempia, mutta samalla mielestäni asteen kiinnostavampia.
Varjoissa on joku saa mielikuvituksen kiiruhtamaan tomwaitsmaisella kolinallaan ja päälle kuusiminuuttinen
Minä olen outo piiri betonoi itsensä takaraivoon puhutun sanan dadaistisella taiteella. Ei helppoa, mutta erittäin puhuttelevaa.
Mika Roth
Kaupungin Valot: Päiväntasaaja
Suolavesi Records
Ja seuraavaksi hieman suorempaa punk rockia.
Kaupungin Valot julkaisi noin vuosi sitten
Laulunmaa -albuminsa, jonka punkahtava ja naiivi suomirock osui jotenkin oikeassa kulmassa, ainakin allekirjoittaneen kohdalle siis. Tällä kerralla biisejä on kolme, joista ainoastaan kaksi toimii kaikilla sylintereillä.
Avauksena kuultava nimibiisi on peitsamomaisen simppeli ja lempeän auringonpaisteinen ralli, olematta silti tarpeettomissa määrin pop.
Muistijälkesi rollaa rahdun rokimmin, mutta muistaa silti pitää pedaalin irti permannosta, mikä kasvattaa kappaleesta lopulta todella suuren. Joskus ei vain tarvita niin kovin paljon osasia, jotta palapelistä syntyy riittävän täydellinen kuva. Tässä yhteydessä pitää nostaa myös silinteriä tekstille, joka osaa ottaa pienestä hetkestä ja sen loputtomuudesta hienosti tehoja irti. Näin jopa, vaikka lopun toisto saa jatkua turhan pitkään. Päätöksenä kuultava
Sade kastelee on lähinnä kaunis kehyksen palanen, joka olisi kannattanut kasvattaa ihan oikeaksi biisiksi, tai edes tarinaksi, joka olisi sulkeutunut jollain tavoin.
Mika Roth
Musti: III
Future Lunch
Satakunta-Savo -akselilla toimivan
Mustin ensimmäinen julkaisu sisältää kiinnostavia äänimaisemia, joihin uppoutuminen vaatii oman aikansa ja paikkansa. Samplejen, rupuisten synarupsutusten ja aivoihin takertuvien yksinkertaisten rytmien ympärille rakennettu omintakeinen lo-fi ambient on tunnelmiltaan yllättävän monenkirjavaa. Kahteen osaan jaetun kasetin kappaleiden nimet kuvailevat musiikkia hyvin.
Kesämetsä on mystinen, eläväinen ja leppoisa, kun
Minotaur taas upottaa huomattavasti pahaenteisempiin ja arvaamattomampiin maisemiin. Kääntöpuoli on kirjaimellisesti merkityksensä mukainen.
Bändisoiton konventioita perinteisten rakenteiden ja akustisten soitinten poissaololla pakoilevan äänimaailman kiehtovin ominaisuus perustuu kuuntelukokemuksen toismaailmallisuuteen. Toisaalta orgaaniset ja luonnolliset piirteet sitovat musiikkia todellisuuteen, mutta levottomasti hurisevat, melodioihinkin ajautuvat synamaalailut ja lo-fi -estetiikan huomioidenkin yllättävään syvyysvaikutelmaan kykenevä kokonaisuus estävät jalkoja laskeutumasta takaisin sammalmättään pinnalle. Kuuntelin levyä erään kerran tiskatessani, ja yhtäkkiä en enää ollut aivan varma siitä, mitkä äänet olivat peräisin levyltä ja mitkä tiskipöydältä. Harvoin kotityöt ovat tuntuneet yhtä unenomaiselta seikkailulta kuin Mustin myötävaikutuksella.
Henkilöstä riippuen Musti voi tuntua tyhjältä hurinalta, jonka anti ja osaaminen ovat samaa tasoa kodinkoneiden tuottamien äänten kanssa. Toisaalta, jos kokee mekaanisen rytmin ja luontevien elämän äänten välisen kitkan kiinnostavaksi, ehkä tältä kasetilta välittyvä tunnelma tekee arkitodellisuuteen pienen mutkan, ja värittää päivää ja ajatuksia erilailla kuin jokin tutumpi ja turvallisempi levy. Aikani ihmeteltyäni jäin mielelläni leijumaan Mustin maailmaan.
Aleksi Leskinen
Samuli Rautiainen Trio: s/t
Suolavesi Records
Okei, tunnustan saman tien tässä alussa, että nyt ollaan reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolella.
Samuli Rautiainen Trio soittaa näet svengaavaa, ja kaiketi hiukan bluesistakin kimmoketta nappaavaa jazzia, joka ei varsinaisesti ole allekirjoittaneen kuppi Earl Greytä. Mutta musiikkia sekin on, joten eihän tämä nyt ylivoimaista voi olla, eihän? Onneksi satun pitämään
Twin Peaksista, jonka soundtrackin jazzeimmat hetket viistävät miellyttävän läheltä tätä kasettia. Ja näin, kun alkupiste on saavutettu, onnistuu se purkaminenkin jo helpommin.
Kuten bändin nimestä voi jo ymmärtää, kyseessä on trio. Tarkemmin sanottuna piano-basso-rummut -trio, jossa piano on tietysti karavaanin pomo ja seremoniamestari. Tämä ei silti tarkoita, etteikö myös muilla tonteilla voitaisi ottaa ilo irti soittamisesta – ja näin myös tapahtuu toistuvasti.
The Slang ja
Hegemony ovat mainioita avausraitoja, mutta vasta
I’m Too Sad For Youn pidäkkeetön irrottelu iskee toden teolla. B-puolella meno jatkuu samoilla raiteilla, kenties jopa liiankin samoilla, sillä ilmassa on lievää toiston tuntua. Rautiainen kavereineen hallitsee kyllä tonttinsa, mutta olisiko jokin lisäsoitin, mahdollisesti jopa vokalisti, sittenkin se tarvittava lisä tähän muuten mainiosti eteenpäin puskevaan jazz-junaan?
Mika Roth
Sunny & Cloudy: Laulut 1
GuggenRecörds
Välillä pilvet peittävät taivaan, toisinaan taas aurinko paistaa täydeltä terältä.
Sunny & Cloudy -trion tapauksessa matalapaineet vaikuttavat tosin olevan se vallitsevampi tila, sillä kolmikon folkahtava pop ei varsinaisesti hehku auringon lämmöstä.
Kasetin kuusi kappaletta pyörivät ns. tavallisen elämän äärellä,
Sanni Sepän ja
Jyri Pitkäsen hiljaisen laulun muodostaessa hieman alakuloisten kappaleiden ytimet. Koristeluun on käytetty akustisia kitaroita, hieman rytmisoittimia ja haitaria, sekä viimeisenä ripauksena vielä vähemmän koskettimia. Näin syntynyt äänimaisema on kevyt, hetkittäin jopa ohut, mutta näin riisuttu ilmaisu nostaa toisaalta biisien rakenteet väkisinkin etualalle. Enkä ole varma, kuinka muuten esimerkiksi
Vielä nuoria -kappaletta olisi saatu toimimaan näin väkevästi. Tuskin ainakaan raskaalla syntetisaattoriseinällä ja sähkökitarahelvetillä.
B-puoliskolla ei kuulla enää
Nicolas Kivilinnan haitaria, mutta korvaukseksi toisen posken keskeltä nousee
Maailma ei oo telkkarii -ralli. Iloinen väläys, jonka naiivissa kömpelyydessä ja puhdasotsaisessa lapsenomaisuudessa on sitä jotain. Kiitokset myös
Kerorn sinusta -siivun ovelasta kosketinkoukusta, joka voisi olla peräisin vaikka keltä
Kate Bushilta. Olipas tämä nyt oikein virkistävä ja ilahduttava kokemus, joten toivottavasti jo pian saamme kuulla Laulut 2 -äänitettä.
Mika Roth
The Rocks: s/t
Ultraääni
The Rocks yhtyeen napakan nimen takaa löytyy
Tuomas ”Moppi” Toiviainen. Ja niille teistä joille kyseisen artistin nimi ei sano mitään kerrottakoon, että Moppi on vaikuttanut mm. sellaisissa yhtyeissä kuin
Kukka ja
Moppi & Aivokurkiaiset. Mutta se oli silloin ja nyt on nyt, joten ydinkysymys kuulunee: miten käy Mopilta rock 10-luvun jälkimmäisellä puoliskolla?
The Rocks jatkaa 60-luvun psykedeelisen rockin tuomista nykyhetkeen, tällä kertaa luomusti folk-suodatinta käyttäen ja (luojan kiitos) huomattavasti siistimmillä lyriikoilla. Lopputulos on lievästi jakomielitautinen, mutta samalla hurmaavan kiehtova – aivan kuten Mopin aiempienkin bändien kohdalla. Tekstit eivät anna nekään paljoa liekaa, tarinoiden leijuessa toisinaan jossain beat-runouden paremmalla puolella, ja toisinaan taas muotopuolten päiväkirjamerkintöjen hetteiköissä. Enkä usko että vaikutelma on lainkaan sattumanvarainen, sillä näin sirpaloitunut lopputulos vaatii omanlaistaan sydbarrettmaista luonnetta.
Ollapa mulkku avaa pelin mainiosti, mutta vasta
Runouden asiantuntija, joka kaatuu päälle kuin hengästynyt jättiläinen, saavuttaa jotain allekirjoittaneen sisuksista. Ehdottomasti onnistumisten joukkoon kuuluu myös kierosti svengaava
Terhi, jolla kosketinten ääreen pääsee myös hetkeksi
Risto ”Risto” Ylihärsilä. Sen sijaan esimerkiksi
Rockenroll-tähti tuntuu vain polkevan paikallaan, juuri silloin kun pitäisi pistää rähinäksi. Esikoinen on siis hieman ristiriitainen kokemus, mutta sen verran unohtumattomia hetkiä kasetti tarjoaa, että soisin ryhmän jatkavan tästä eteenpäin kohti uusia, entistä ennakkoluulottomampia horisontteja. Hyvältä näyttää!
Mika Roth
Lukukertoja: 4285
