Tommi Liimatta: Jeppis 2

Olisihan se pitänyt arvata. Lapsuus on seikkailu, nuoruus biologisten ja sosiaalisten vaikutteiden ohjaamaa taantumista. Näin ainakin, mikäli uskomme että Absoluuttisen Nollapisteen nokkamiehellä Tommi Liimattalla on taito kuvata molempia. Taiteilijan Pietarsaaren nuoruusvuosien kuvaus turruttaa ja jämähtää aivan eri tavalla kuin lapsuutta kuvannut, paikoin riemukas ykkösosa.

Like

Vaikka kirjan perimmäinen ongelma juontaa juurensa hengästyttävästä yksityiskohtaisuudesta, sama ei päässyt murjomaan edeltäjänsä viehätystä. Nuorisokuvausten voima piilee draamassa, eikä Jeppis 2 pääse tällä asteella päähenkilön vääjäämätöntä poismuuttoa pidemmälle. Kaverit vaihtuvat ja välirikkojakin tulee, mutta Jannu, Hiltska, Hithleri, Samu, Ari ja kumppanit ovat kaikki statisteja Tommin pään sisällä tapahtuvassa tarinassa. Lisäksi kavereita pyörii sivuilla niin järjetön määrä, ettei lukijan liene tarkoituskaan kiinnittyä niihin suuremmin.

Tommi kasvaa kirjan aikana 11-vuotiaasta 14-vuotiaaksi, löytää Suomen musiikkimaailman onneksi hard rock -bändien tilalle The Beatlesin, Doorsin sekä Hendrixin ja joutuu peittelemään hiekkalaatikkoleikkejään tytöiltä. Legot vaihtuvat kuin huomaamatta bänditouhuihin, tuhosteluun ja oman muuttumisen ihmettelyyn. Aikuisuuden leikkimiseen kuuluu ensimmäiset tyttöhapuilut ja päihdekokeilut, mutta järisyttävästä volyymistä ei kummankaan kohdalla voida puhua. Sukulaisreissut pohjoiseen jäävät toisinaan harmillisen ohuiksi, kenties puutteellisten aikalaismerkintöjen takia. Maailman tapahtumat sivuutetaan muutamalla lauseella, mutta tuskin yläastekoltiaiset niitä oikeastikaan jäivät suuremmin pohtimaan.

Parhaimmillaan tämäkin kirja on toki erinomainen. Leirikoulukuvaus ja muu arkipäiväisen elämän ja toiminnan maalaaminen kerrostalon pihaleikeistä koulupäiviin vie lukijan suoraan kulloiseenkin miljööseen niin, että sen voi haistaa ja tuntea lukiessaan. Mielenkiintoista oli huomata myös varhaisia laulutekstien aiheita niinkin pitkälle kuin 12 vuotta etukäteen. Myös autenttiset (?) kirjoitukset sekalaisista asioista toimivat ja Tommin sarjakuvien hersyvät juonenkäänteet kertovat poikkeuksellisesta lahjakkuudesta jo varhaisella iällä.

Vanhojen kasettiäänitysten litterointiin ja loputtomaan biisianalyysiin olisi kuitenkin voinut kokeillla jarrupoljinta ja saksia. En tiedä miten pitkiä ensimmäiset versiot olivat, mutta lähes 600-sivuisen jysäyksen olisi todennäköisesti voinut tiivistää 400 sivuun ilman, että mitään (ulkopuolisen kannalta) merkittävää olisi jäänyt pois. Puhutaan kuitenkin kirjoittajasta, joka pystyy muutaman laulurivin välissä kertomaan tilanteen, siihen johtaneet tapahtumat ja kuvaamaan tilanteessa olevaa persoonaa.

Jeppiksen arviossa toivoin vesi kielellä myös Liimattan Rovaniemen-vuosista kertovia teoksia ilmestyväksi tähän maailmaan. Ellen pitäisi Absoluuttista Nollapistettä maailman absoluuttisesti parhaana elossa olevana rock-bändinä ja olisi siihen liittyen tiedonjanoinen, saattaisin pyörtää puheeni.

Teksti: Heikki Väliniemi