Pienet - Syyskuu 2016

Cpt. Kronos: Green Fairy

Legendaariseksi luokiteltavan Hammerin vampyyrielokuvan mukaan oletettavasti nimetty Cpt. Kronos tekee asiat selv�ksi jo ensimm�isen minuutin aikana. B�ndin murean rokahtava metalli on kypsytetty doomin liekeiss�, savua s��st�m�tt� ja stonerista tinkim�tt�. Lopputulos ei ole kuitenkaan mik��n kahdeksanminuuttisten j�rk�leiden kokoelma, vaan kiekon viisi biisi� sullotaan karvan alle 20 minuuttiin.

Vokalisti Joni selviytyy englanninkielest� puhtain paperein, mit� nyt herran ilmaisuun j�� kaipaamaan pient� ripausta lis�r�v�kkyytt�. Rytmiryhm� hoitaa tonttinsa my�s ongelmitta ja p��lle puristetut kitarat kruunaavat paketin periaatteessa juuri siten kuten pit��kin. Ja siin�h�n se ongelma piilee. Kaikki t�m� kun on tehty jo monesti aiemmin, eik� kapu l�yd� ainakaan Green Fairyn avulla viel� sit� lyijyn kullaksi muuttavaa x-tekij��. Ehk� biisien pit�isi sittenkin antaa kehitty� hieman pidemp��n, ainakin hetkitt�in, ja pari pient� yll�tyst� esimerkiksi eksoottisten soitinten muodossa tekisi ter��. Perusta on kunnossa, nyt vain rohkeasti rakentamaan sit� omaa temppeli�.

Mika Roth

---

DEEP: Color of My Soul

Color of My Soul julkaistiin kuuleman mukaan jo huhtikuussa, mutta mihink�s t�llainen 70-lukuinen heavyjyt�rymistely nyt vajaassa puolessa vuodessa vanhenisi? Pari vuotta sitten Joensuussa perustettu DEEP tykk�� isojen kirjainten lis�ksi isoista biiseist�. Tai ainakin pitkist� sellaisista. Debyyttijulkaisulla on raitoja viisi kappaletta, mutta aikaa kiekon kuunteluun kuluu p��lle puoli tuntia, eli fuzzahtavan stonerin ��rell� ei tarvitse suotta kiirehti�.

DEEP nostaa omaan tahtiinsa komeita aaltoja, ja biisien sis�ll� tapahtuukin hiljalleen kaikenlaista mukavaa sek� yll�tt�v��. Esimerkiksi psykedeeliselt� Black Sabbathilta soundaava Mistress tuntuu keksiv�n itsens� uudelleen useampaankin otteeseen, ja Doomsday Atmosphere luo ylle nimens� veroisen tunnelman. Ik�v� kyll� onnistumisten vastapainoksi tarjolla on my�s runsaasti tyhj�k�ynniksi tulkittavaa matelua, ja lankoja voisikin hieman kirist�� ja pisimpi� r�nsyj� kannattaisi joskus trimmailla. Genre on hallussa, soundi vahva ja visiotakin riitt��, eli p��osin DEEPill� on jo paketti hallussaan.

Mika Roth

---

External: Dysphoria

Parkano/Tampere -akselilla toimiva External tunkee kuulijansa aikakoneeseen, ruuvaa s��timet 80-luvun j�lkimm�isen puoliskon alkuun ja iskeytyy keskelle thrashin ensimm�ist� aaltoa. Laskeutumispaikka sijaitsee jossain hyvin l�hell� San Franciscon Bay Areaa, jossa l�hes kaikki oleellinen genren kohdalta tapahtui.

Kiekon kaksi studioraitaa iskev�t hanakasti koukkunsa kiinni ja osoittavat, ett� orkesterilla on taidon lis�ksi hallussa muitakin etuja. Avauksena maisemaan kajahtava Depressive Joy narskuu jo mukavasti hampaissa, mutta biisi tuntuu hieman liian nopealta aineksiinsa n�hden, eiv�tk� iskut uppoa t�ydell� voimalla. Dawn of Extinction osuu jo keskemm�lle tonttia, kitarat raastavat jotenkin sopivammin ja muutenkin elementit tuntuvat olevan huomattavasti paremmin tasapainossa kesken��n. Kenties studiossa on hieman puristettu soittimia, sill� kiekon sulkeva livevet�isy Cradle of the Battlefield toimii biisinipusta tehokkaimmin, kun raaka energia v�littyy suodattamattomana lauteilta suoraan kotikammioon saakka. Ilman viimeist� raitaa olisikin ollut huomattavasti skeptisempi b�ndin tulevaisuuden suhteen, joten nyt vain odotellaan luvattua sinkkua jatkoksi.

Mika Roth

---

Hanging Garden: Hereafter
Lifeforce Records

Hanging Gardenin ovella k�vi vuosikymmenen vaihteessa melkoinen vilske, kun l�hes kaikki j�senet korvautuivat uusilla. Sittemmin meno on rauhoittunut ja viimeiset viisi vuotta ryhm� on ollut nykyisess� muodossaan. Ovi ei pysynyt kuitenkaan studiosessioiden aikana kiinni, vaan t�lle tuoreelle viiden biisin mittaiselle EP-levylle saatiin kolme vierailevaa solistia. Mikko Kotam�ki, Victor Wegeborn ja Alexander H�bgom antavatkin vuorollaan panoksensa kokonaisuuteen, jossa kaikki tuntuu olevan juurikin kohdillaan.

Tunnelmallisen metallin rockimmassa ja melodisemmassa p��dyss� viihtyv� yhtye onnistuu h�m�rt�m��n genrejen rajoja onnistuneesti, tuodessaan keitokseen mukaan niin doomin tylyytt�, kuin pop-koukkuista tarttuvuutta. Ja usein viel�p� yhden ja saman biisin aikana. Yleens�h�n n�m� �v�h�n kaikkea kaikille� -virittelyt kolahtavat pahoin kiville, mutta Hanging Gardenin kohdalla s��nt��n syntyy poikkeus, sill� vaikka meno varioituu jokaisella raidalla, on EP alusta loppuun saakka puhdasta Hanging Gardenia. Taitavat kutsua moista rautaiseksi ammattitaidoksi, ja viel� ilmaisun positiivisimmalla mahdollisella tavalla.

Hereafter on taiten rakennettu kokonaisuus, joka etenee alun runttaavammasta vaiheesta luonnollisesti lopun eteerisempiin tunnelmiin. Pikkukiekko saakin janoamaan lis��, sill� yhtye tuntuu olevan juuri nyt suorastaan tappavassa vireess�.

Mika Roth

---

Maida Vale: Torstai seitsem�stoista

Arjesta ja sen ihmeellisyyksist� on syntynyt lukematon m��r� erilaisia taideteoksia, onhan jokaisen arki t�ysin ainutlaatuinen kaikessa tavallisuudessaan. Tuosta suuresta harmaudesta ja sen loputtomista, mutta l�helt� tarkasteltuna mit� upeimmista, s�vyeroista ammentaa musiikkinsa my�s tamperelainen Maida Vale. B�ndi joka nelj� vuotta sitten oli viel� huomattavasti enemm�n sello- ja mollivoittoinen kuin n�in� p�ivin�.

Viiden biisin mittaisen EP:n k�rkeen on sijoitettu joukon pirtsakoin siivu, eik� Pesulasta voisi muokata en�� t�t� toimivampaa pikkuhelme�. Sisko Pikkum�ki laulaa suoraan syd�mest� syd�meen, Mika Lonka soittaa kitaraa, kuin Kauko R�yhk�n b�ndikoulun k�yneen� ja Tiina Koskisen sello tuo mukaan kuvaan jotain sijoittamatonta, eli sen puuttuvan palasen. Toista aivan yht� napakkaa raitaa joukosta ei sitten l�ydyk��n, tosin Pari kenki� hivuttaa itsens� hitaasti ihon alle, mist� kiitos kuulunee pitk�lti poikkeuksellisen onnistuneelle sovitukselle. Oman hetkens� lumoaa my�s p��t�ksen� soiva Kai s� kuulet, joka viimeist��n oikeuttaa b�ndin siirtym�n englanninkielest� suomalaisiin teksteihin. Kaunista, puhuttelevaa ja hetkitt�in kenties jo rahdun verran liiankin pohtivaa � mutta kyll�h�n n�in hienon ja �lykk��n popin parissa viihtyisi pidemp��nkin.

Mika Roth

---

TTX OD: Demo 2016

TTX OD ei juuri piekse suutaan itse��n kehuen, vaan antaa musiikin hoitaa puhumisen � ja kyll�h�n t�llainen metallin m�iske tekee parikin asiaa selv�ksi yht� monessa minuutissa. Pari vuotta sitten perustetun ryhm�n raskaamman runttauksen seasta voi edelleen kuulla vahvoina vaikutteet, mutta eip� tuosta USA/Ruotsi -akselista toisaalta haittaakaan ole.

Nimett�m�n pikkukiekon viidell� raidalla painopiste on modernilla, riffivetoisella deathilla, jota rikastetaan groovavalla metallilla, sek� savun lailla kaiken yll� leijuvilla hc-riekaleilla. Toisinaan soitto hieman progehtuu, eiv�tk� thrashinkaan suuret liene tekij�ille tuntemattomia, mutta pienet mutkat eiv�t koskaan kasva korkkiruuveiluksi, vaan latu pyrit��n pit�m��n mahdollisimman suorana. Etenkin Trigger laukaisee (heh, heh) oudohkoja ja vahvoja Slayer -mielleyhtymi�, mutta muuten biisit istuvat samaan sakkiin ja mit� ruotsalaisemmaksi r�iske �ityy, sit� vahvemmilla b�ndi tuntuu olevan. Ei t�t� miksik��n persoonallisuuden riemuvoitoksi p��se ylist�m��n, mutta onpa kelpo alku nyt joka tapauksessa.

Mika Roth

---

K+K-tactics / DUM & BRASS: Split
Progeiitti Records

Ja sitten jotain aivan muuta� eli kahden basso + rummut -duon yhteisjulkaisu, jolla toiset ovat tehneet alustavia t�it� enemm�n kuin toiset.

Jo aiemminkin Desibelin sivuilla arvioitu, ja sittemmin eritt�in monissa liemiss� kiehautettu K K-tactics saa aivot taas nyrj�htelem��n iloisesti. Duo polkee tunnetun musiikin muotoja uuteen uskoon nelj�n biisin mittaisella osuudellaan, jota voisi kaiketi kutsua karsituksi rock-metalliksi. Ja eritt�in groovaavaksi sellaiseksi. Kaksikko tosin lipe�� hieman purismin ikeest�, kuullaanhan osuudella mm. lyhyesti pillin vihellyst�, sampleja ja �ylim��r�isi� perkussioita. Okei, ne ovat kyll� aika marginaaliin tungettuja paloja.

Vaikka vokaaleja sun muita kompromisseja ei kuulla, ovat herrat Kanniainen ja Kuorikoski luoneet taas jotain muistettavaa. Allekirjoittaneen sielua taisi vahvimmin hipel�id� Semi-Nucleonic Android Beheading. Eik� ainoastaan nimens� puolesta.

DUM & BRASS vet�� saatteen mukaan osuutensa noin 90 prosenttisesti improvisoiden. Keit� mystiset soittajat ovat, siit� ei ole tietoa, mutta ainakin kaksikko saa puhallettua mojoa soittoon ja liikett� pyrst�ihin. Siis, mik�li he en�� koskaan soittavat n�it� nimenomaisia kappaleita uudestaan miss��n tanssilattian l�heisyydess�.

Mutta mit� t�m� nyt sitten oikein on? Hmm, avausraita on mehev�sti funkahtavaa, poukkoillen popahtavaa, pikkukivasti h�rski� ja ehdottoman rovaniemel�ist� princettely�. Toinen veto nousee psykedelian saksalaisemmalle taivaalle, mutta juuttuu puoliv�liss� johonkin poimuydinongelmaan. Onneksi levyn sulkee Nu-Clear Nu-Jazz Jamin kaltainen helmi, joka lienee k�yty hakemassa James Brownin haudan l�heisyydest�. J�rjett�m�n outoa ja silti/siksi niin loistavaa.

Mika Roth