Haastattelut

Nelli Milan – yli kaikkien aitojen

23.06.2016



Nykyinen tilanne ei kuitenkaan välttämättä ole pysyvä, sillä uusimmat demot ovat kuuleman mukaan viemässä pakettia elektronisempaan suuntaan. Luvataanpa biisien olevan jopa aika ”härskejä”, ja tästä päästäänkin luontevasti teksteihin. Sanoitukset tuntuvat erittäin henkilökohtaisilta, hetkittäin jopa kivuliailta. Kuinka luontevalta tuntuu avata asioita näin ja kuinka paljon olet puristanut itsestäsi kappaleiden lyriikoihin? Tuntuuko että paljastat jo liikaakin itsesi/toisten elämistä?

- Mulla on tähän asiaan joku ihme fiksaatio mitä en itsekään itsessäni ihan tajua. Oon naurettavan avoin tyyppi muutenkin enkä osaa teeskennellä mitään. Se menee överiksikin välillä enkä osaa aina ihan suojella itseäni. Musan tekemisessä koen kuitenkin tällaisen häpeämättömyyden vahvuutena. Mulla on aina ollut fiilis että tää on vaan mun tehtävä täällä eikä mulla ole muuta vaihtoehtoa.

Materiaalia on syntynyt lapsuudesta saakka, ja luomisen ohessa on kehittynyt pakonomainen tarve esittää biisit. Eikä siinä ole mietitty mahdollisia muiden reaktioita. Faktaa on väritetty fiktiolla, eikä näiden rajat ole koskaan aivan ilmeiset.

- Musta on hauskaa pelata sillä ja se tuo tekemiseen kuitenkin tietyn suojan - voin sanoa käytännössä ihan mitä tahansa koska se voi aina olla myös pelkkää showta. Tai sitten just se sydänverellä kirjotettu juttu joka on suoraan mun päiväkirjasta. Saat päättää.

Levyn nimibiisissä toteat kasvaneesi rönsyillen yli naapurin aitojen. Niinpä on tietysti kysyttävä, että kummalla puolella aitaa on parempi olla?

- Tässä tapauksessa aidan ylitys oli kivuliasta mutta kannattavaa ja tällä puolella on ainaki tuoreempaa nurtsia (naurua).

Entä mitä aidat muuten edustavat sinulle niin suhteissa kuin musiikissa? Ovatko ne erottavia, rajaavia, kohdentavia, välttämättömiä...

- Aidat on oikeastaan aika syvältä. Ne on erottavia ja rajaavia, sellasia jumittuneen maailmankuvan symboleita. Kaatakaa niitä!



Rakas päiväkirja ja Syntymäpäivälaulu tarttuivat hanakammin korvaani, mutta toisaalta albumin sulkeva Sinun tyttö on virkistävän erilainen ja – outo, mutta onko niiden luojalla omia suosikeita?

- Omat suosikit vaihtuivat moneen kertaan levyntekoprosessin aikana ja vaihtelevat edelleen sen mukaan millä kokoonpanolla ollaan keikalla. Mutta kyllä nuo mainitsemasi kolme biisiä on itselläkin suosikkilistalla, sepäs sattui. Sitten Pois kannettujen laulut on kans kyllä tosi herkkä biisi itselle kun pääsen tunnelmaan.

Suurimmat suosikit ovat kuitenkin vielä julkaisemattomia biisejä, joten odotukset tulevaa kohtaan vain kasvavat. Mutta palataan näihin jo julkaistuihin biiseihin, tullaanko niistä kaikkia kuulemaan myös keikoilla?

- Melkein kaikki debyyttilevyn biisit on bändin keikkasetissä ainakin tällä hetkellä. Soolona soittelen enempi mitä sattuu ja testailen uusia biisejä, sellaisiakin jotka ei koskaan päädy minnekään. Se on kivaa.

Ja näin keikoista puhuttaessa, minkälainen keikkabändi olette?

- No siis, helvetin kova! Me ollaan oltu alusta asti ehdottomasti livebändi. Vaikka äänitteille saundia ja fiilistä piti etsiä monta vuotta niin livessä ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Kaikki rakastaa olla siellä stagella, energiaa riittää aina ja ollaan saatu paljon palautetta että se fiilis kyllä välittyy. Jäbät soittaa tiukasti yhteen mutta jännitysmomentti on aina läsnä. Se on joka kerta taianomainen ja ainutlaatuinen hetki meidän ja yleisön välillä ja mä koen ainakin olevani parhaimmillani just siellä.

Jos Nelli Milan olisi rakennus, se olisi...?

- Pilvenpiirtäjä. Kunnianhimoinen, yksinkertainen mutta kaunis jossa yhdistyvät moderni ja vanha arkkitehtuuri jotenkin tosi rivosti.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi sen aika.

- Käykää ihmiset keikoilla. Meidän ja muiden.

Haastattelu: Mika Roth, kuva: Aleksi Kauhanen




Lukukertoja: 3644
Facebook
Artistihaku
Haastattelussa myös