Aloha Junktion, Mr. Money

Herra Rahan tarjoilemaa kahjon vinksahtanutta rock-varieteeta maustettuna Aloha Junktionin unisen kiertävällä fiilistelyllä, siinä kaksi hyvää syytä astella Tampereen Ylioppilastalon ovista sisälle kylmänä torstai-iltana. Harmi kyllä, syyt eivät tuntuneet olevan tarpeeksi painokkaita kuin noin kolmellekymmenelle hengelle. Huolimatta laihasta kiinnostuksesta ilta oli silti varsin miellyttävä, niin musiikillisesti kuin show-meiningiltään.

Aloha Junktionin keikasta olen saanut nauttia edellisen kerran männä vuoden Jyrockissa, josta kokoonpano oli nyt kutistunut yhdellä. Bändi vietti Yo:lla samalla levynjulkkareitaan, mutta vielä ei tarttunut levy mukaan. Mukavan rohealla soundilla törähdellyt saksofoni maalaili mukavia maisemia ja puku-sandaalit asustuksella liikkeellä ollut fonisti otti tyhjänoloisen lattiatilan käyttöönsä. Basso ja rummut vispilöillä antoivat pehmeän tahdin, joihin laulaja-kitaristin savuinen puhelaulu ja loppua kohti kiihtyvät säröiset kitaravallit toivat jonkinmoista musiikillista trippivaikutelmaa. Etenkin keikan loppupuolella jopa balladeina alkaneet kappaleet kiihtyivät suorastaan raivokkaaseen junnaukseen. Fonisti oli selällään, samoin kitaristi. Ja melkein tuo rumpalikin meinasi penkiltään tipahtaa, mutta lopulta vain kapulat saivat murtumia ja katkeilivat ekstaasin huipulla kuin hammastikut. Tunnin pituisen keikan loppuun olisi melkein voinut odottaa remurockbändimäistä rumpupatterin romuttamista sekä kitaran vongutusta ja paloittelua. Toisaalta, harvalla bändillä moisiin elkeisiin oikeasti on varaa.

Lava tyhjennettiin Junktionin keikan jäljiltä melko tyhjäksi, vain lavan edustalle jäi kynttilöillä varustettu pöytä moninaisine pikkutavaroineen. Mr. Moneyn henkilökuntaa saapui nopeasti laittamaan kuntoon niin valoja kuin alkunauhoja. Olikohan tuo nyt se alkuperäinen versio Miljoonasta ruususta, jolla rahashow pyörähti käyntiin. Sitä seurasi samaa koulukuntaa oleva instrumentaali, jonka tahdeissa alkoi tapahtua. Ensin lattialle horjahteli saksofonisti, joka selvästikään ei ollut pelkällä vesilinjalla liikkeellä. Eikä sitä tainnut olla myöskään Herra Raha, jota hoitsut ajoivat takaa miekkosen karatessa laitoshoidosta showtaan vetämään.

Herra Raha ja toisesta hoitsupuvusta kuoriutunut, kohtuullisen pornoon asustukseen ja afroperuukkiin verhoutunut neitonen, aloittivat shown pöydän ääressä korttia lyöden. Musiikista huolehti horjahteleva fonisti sekä melko demonisella habituksella lattiaa ja lavaa ympäri pomppinut kitaristi. Shown aikana käännytettiin niin roolihahmoja kuin yleisöä Herra Rahan uskoon, sillä hän oli meidän jumalamme. Ja siinä lattian laidalla istuessani sain sitten itsekin kasteen. Riehakas show käsitti niin varietee-jalannostelua, ruoskintaa, suihinottoa, pistoolinheiluttelua kuin mitä kaheleinta riekuntaa salin joka laidalla. Tärkeä rooli oli valomiehellä, joka korosti spotilla onnistuneesti ”juonenkulkua”.

Tunnin pituista tapahtumarikasta showta pääteltiin ensin kitaristin näppäilemällä Finlandialla, minkä jälkeen hoitsut tulivat pukemaan Herra Rahan pakkopaitaan ja piikillä saivat miekkosen talttumaan. Frank Sinatran My Wayn tahtiin ryhmä pikkuhiljaa poistui areenalta ja jätti jälkeensä hämmentyneen, mutta selvästi vaikuttuneen yleisön. Mr. Money on ennen kaikkea show. Ja isolla ässällä!

Ilkka Valpasvuo