Kuopiolainen Moise hämmensi ja ilahdutti taannoin Desibelin toimitusta massiiviisella Molokai EP:llään, joka täytti mitoiltaan albumin rajat. Post-rockin usvaisilla nummilla liikkuvan instrumentaaliyhtyeen Mikko Itkonen ja Otto Daavitsainen viettivät hetken Desibelin kanssa jutustellen.
Bändin syntyhistoria ei ole aivan perinteisin, sillä periaatteessa kaikki käynnistyi jo vuonna 2008. Yhden miehen projekti kasvoi hiljalleen bändiksi ja biisejä demotettiin, mutta kun jäsenillä oli muitakin musiikillisia kiireitä, jäi Moise tavallaan sivuun. Viimein joulukuussa osa Mikon kadonneiksi kuvittelemista demoista löytyikin Oton arkistoista ja kipinä tekemiseen syntyi uudelleen.
Otto: - Vaikka aikaa oli kulunut, kappaleet tuntuivat edelleen tosi tuoreilta ja ajankohtaisilta, ehkä jopa enemmän kuin alun alkujaan.
Musiikkianne voisi kuvata termeillä post-rock, kraut ja proge-metal, vai menenkö tässä nyt ihan metsään? Miten itse kiteyttäisitte tyylinne potentiaaliselle kuulijalle, joka ei aiemmin ole kuullut musiikkianne tahtiakaan.
Otto: - Tuo genrekuvaus toimii ihan hyvin. Myös sanat ambient ja noise ovat pyörineet kuvauksissa mukana. Raskaita tunnelmia ja tummia sävyjä fuzz-kitaralla kuvailtuna esittää Moise julkaisullaan Molokai.
Mikko: - Tavallaan taivutaan moneen genreen, mausteita on monesta kupista. Siksi toivon, että moni kokeilisi Molokaita, vaikka ei tietystä genrestä pitäisikään.
Nimitätte Molokaita EP:ksi, vaikka mittansa perusteella se voisi olla ihan albumikin. Miksi näin ja kuinka paljon materiaalia pitäisi sitten olla Moisen pitkäsoitolla? Puhummeko jo boksikoosta, vai mistä?
Mikko: - Jaa-a. Voisihan se olla levykin. Ehkäpä siksi laitettiin EP termin alle, kun on ensimmäinen tuotos. Materiaalia ei kyllä ”albumi”- termin allakaan olisi yhtään enempää. Monesti levyt tuppaavat olemaan ylipitkiä. Parempi että levystä jäisi nälkäinen olo, eikä haukotteleva kuuntelija.
Otto: - Myöskin lisäksi kokisin, että albumia tehdessä tavoittelisimme voimakkaammin yhtenäistä kokonaisuutta lyhyemmällä aikavälillä, joka ei välttämättä kuvaa bändin kokonaistoimintaa.
Kaikki biisit ovat instrumentaaleja. Eikö vokalistin puuttuminen rajaa musiikkianne, ja jos laulua ei ole luvassa vastaisuudessakaan niin aiotteko laajentaa soitinpalettia?
Mikko: - Itse ajattelen asian päinvastoin. Kun ei ole laulajaa viemässä huomiota pois soitosta, täytyy itse soitolle keksiä erilaisia vivahteita, jotta homma pysyisi mielenkiintoisena. Kaikki soittimet ovat tavallaan kappaleen kertojia. Levylle laitetaan sellaiset soittimet, mitkä voidaan itse soittaa myös livenä. Tokihan levylle voisi nauhoittaa vaikka mitä, mutta sitten livenä homma jäisi vajaaksi.
Otto: - Soitinpaletin laajentaminen on toki kiinnostava ja kunnianhimoinen ajatus joka toisaalta sisällyttäisi lisää ihmisiä mukaan tai oman soittotaidon laajentamista sekä säveltäessä että livenä. Molokain kohdalla asioiden eteneminen ja ideointi pääsääntöisesti kahdestaan tuntui parhaalta ratkaisulta ennen ja jälkeen julkaisun.
EP on äänitetty ja miksattu treeniksellänne vain viidessä päivässä, ja mielestäni työn taso on todella korkea ja voitte olla siitä ylpeitä. Taisi tulla pitkiä päiviä, mutta taisi mennä myös niin kuin suunnittelittekin?
Mikko: - Ensimmäisenä päivänä oli tarkoitus vaan muistella miten kappaleet soitetaan ja mikittää rummut + kitara. Illasta kuitenkin huomattiin, että pohjat olivat valmiina yhtä kappaletta lukuun ottamatta. Mitä kappaleisiin tulee, niin Nebulasta, Sorbuksesta ja Black Kitestä oli ideat valmiina ennen nauhoituksia. Muissa kappaleissa oli vain pohjaideat olemassa. Niihin sitten kehiteltiin Oton kanssa loput mausteet.
Otto: - Kappaleita käsiteltiin matkan aikana todella vähän ja kaikki ideat pursui melko voimakkaasti intuitiosta suoraan levylle, jonka vuoksi kaikki ideat pysyi tuoreina ja uskon että se välittyy kuulijalle asti. Prosessi oli todella luova ja tuntui että sillä oli voimakkaasti yhteinen päämäärä, jonka vuoksi asioiden eteneminen oli helppoa. Toki myös pitkä yhteinen historia auttoi asiassa, ettei tarvinnut keksiä pyörää uudestaan vaan elementit oli ikään kuin valmiina ja toisten tuntemukset ja ajatukset helposti luettavissa.
Kumpikin korostaa vielä tyytyväisyyttään lopputulokseen ja sitä, että materiaalia työstettiin äärimäisen vähän jälkikäteen. Välittömyys ja tuoreus ovatkin avainsanoja, mutta sanoisin että musiikkinne tärkein elementti on tunnelmallisuus. Kun kuuntelen levyä, nousee mieleeni monia kuvia ja tuntemuksia, mutta taustamusiikiksi EP ei oikein taitu. Miten itse koette musiikkinne voiman ja mahdollisuudet, ja mihin olette kehittymässä seuraavilla julkaisuilla?
Mikko: - Samaa mieltä. Molokai voisi toimia pimeällä iltanuotiolla kuunneltuna paremmin kuin juhlissa tunnelman nostattajana. Uusia riffejä on olemassa, mutta ei mietitä sen tarkemmin mitä olisi tarkoitus tehdä.
Soittaessa ne lähtevät sitten muototumaan muotoonsa, mitä se sitten onkaan.
Yhden kappaleen nimi tekee kunniaa karikukolle. Onko tämä lintu jotenkin merkityksellinen teille ja sekö liitää levyn kannessa? Niin ja minne se on liitämässä?
Mikko: - Ihan sattuma tämäkin asia on. Piti vain keksiä kappaleille joku nimi, jotta ne voi tunnistaa. Kun levykantta ruvettiin miettimään, niin Tomi keksi laittaa linnun liitämään. Eiköhän se liitele heinäpaalien vieressä olevaan navettaan.
Ja nimistä vielä enemmän: Moise on Mooseksen ranskannettu versio, joten onko tässä myös uskonnollista pohjavirettä havaittavissa?
Mikko: - Mooses yhteys selvisi meille kun ruvettiin Molokaita nauhoittamaan. Otto sen oli googlesta katsonut. Tämän ”uskonto yhteyden” jälkeen nimi oikeastaan rupesi tuntumaan ensimmäistä kertaa ihan järkevältä, koska mitään uskonnollista ei bändissä todellakaan ole.
Entä minkälainen yhtye Moise on livetilanteessa, vai ovatko estradit yhä valloittamatta?
Mikko: - Nykyisin bändissä bassoa soittavaa Pasia lainatakseni: ”en edes huomannut kesken keikan, että joku toi sinulle uuden bassonrummun pedaalin ja vaihdoit sen koska olin transsissa.” Tämä tapahtui ”Jaws” kappaleen aikaan keikallamme. Toivottavasti yleisössä päästään samanlaiseen olotilaan.
Otto: - Myös livenä pyritään tuoreuteen. Kokonaisuudessaan tämä porukka on soittanut yhdessä vain alle kahden käden sormien verran, jonka uskon auttavan myös bändiä saavuttamaan kyseisiä olotiloja. On mahdotonta sanoa kuullanko EP:llä olevia kappaleita enää koskaan livenä ainakaan samassa setissä sillä musiikin tuoreus musiikinluojana kiinnostaa myös voimakkaasti. Tuolloin pystyy paremmin tuomaan tunnelmallisuuden esille kun se tuntuu myös itsessään tuoreena eikä opeteltuna asiana.
Jos Moise olisi rakennus se olisi...
Mikko: - Teltta. Se pystytetään silloin tällöin ja lopputulemaa ei tiedä ennekuin sen kokee.
Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi sen aika.
Mikko: - Kiitos haastattelusta. Jotta sinulla olisi ensitalvelle kuumimmat lasketteluliikkeet, niin kannattaa katsoa Nebulan musiikkivideo. Ja jos joku meistä kiinnostui, niin pyytäkää vaan keikalle.
Kuopiolainen Moise hämmensi ja ilahdutti taannoin Desibelin toimitusta massiiviisella Molokai EP:llään, joka täytti mitoiltaan albumin rajat. Post-rockin usvaisilla nummilla liikkuvan instrumentaaliyhtyeen Mikko Itkonen ja Otto Daavitsainen viettivät hetken Desibelin kanssa jutustellen.
Yhden kappaleen nimi tekee kunniaa karikukolle. Onko tämä lintu jotenkin merkityksellinen teille ja sekö liitää levyn kannessa? Niin ja minne se on liitämässä?
