Litku Klemetti & Tuntematon numero – suomirokkia valtavirran ulkopuolelta

Desibeli lähti selvittämään mitä löytyy Litku Klemetti & Tuntematon numero -yhtyeen takaa. Litku on itsensä mukaan eräänlainen kuvitteellinen hahmo, rokkitähti Kainuusta. Ryhmän nimi sai puolestaan alkunsa jostain kisailusta tms., mutta se ei ole tärkeää on, että haastateltavaksi saatiin Litkun itsensä lisäksi rumpali/vokalisti Sammy ja basisti Cher. Kitaristi Alex ei kiireiltään ehtinyt mukaan, mutta venyi se juttutuokio jo kolmikonkin kanssa todella pitkäksi.

Horror’ 15 on esikoisalbuminne ja ensimmäiset biisit ovat lähteneet syntymään ymmärtääkseni vajaa kaksi vuotta sitten. Miten yhtyeen matka on kulkenut nykyiseen pisteeseen ja kuinka paljon sattumalla on ollut osuutta asioiden kulussa?

Cher: - Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?:n keikalla Jättömaalla 2014 saimme Litkun kanssa mehevän riidan aikaiseksi. Olemme soittaneet n.10-vuotta samoissa bändeissä, jotka eivät ole kiinnostaneet kuin kourallista ihmisiä. Sössötin hänelle jotain, että jos mekin joskus haluamme soittaa keikan yli 15:lle ihmiselle voisi kokeilla tehdä lähtökohtaisesti jotain muuta kuin sisäänpäinkääntynyttä taidetta. Tästä sisuuntuneena leirintäalueella Litku esitteli parin tunnin päästä minulle muistaakseni 3 biisiä, jotka olivat Paska meininki, Rakastaa ja Kyllä sun kassit vielä laskeutuu. Seuraava kesänä soitimme Jättömaalla keikan. Hän on ehkä musikaalisin, ja tuotteliain ihminen jonka olen koskaan tavannut.

Sammy: - Litku, Cher ja meikä ollaan vanhempia tuttavuuksia, ja triohan tämä bändi oli alun alkaen. Alex Boy tuli mukaan puun takaa. Olin tavannut hänet kerran aiemmin, mutta en tienny että soittaa ees kitaraa.

Litku: - Joo, aika tarkalleen silloin Jättömaalla 2014 tää bändi sai alkunsa. Sinä kesänä tuli tehtyä hulluna biisejä, joista suuri osa on edelleen ohjelmistossa. Aluksi en muuten halunnut Cheriä bändiin, mutta hän ilmoitti, että tulee joka tapauksessa. Aleksi tuli puskista ja sattumalta - onneksi.

Levyarviossani totean kiekkonne olevan kolmen P:n, eli Punkin, Popin ja Progen, paketti, jossa ainesosien keskinäiset suhteet vaihtelevat voimakkaasti raidalta toiselle. Kuinka oikeassa/väärässä mielestänne olin, ja miten itse kiteyttäisitte musiikkinne potentiaalisille kuulijoille?

Sammy: - Litku on keitos kovia piisejä, kohkausta, elämää ja romantiikkaa. Kyl mä sanoisin että ollaan rockbändi.

Litku: - Joo, rokkia me soitetaan. Sellasta toisen tai kolmannen aallon suomirokkia joka jyllää vahvasti valtavirran ulkopuolella. Aika jännä silti, että tuo proge jotenkin kuuluu musiikillisesti! Oon nimittäin koittanut tehdä niin yksinkertaisia biisejä kuin pystyn. Niin, että kaikki olis hittejä. Kun teen näitä kappaleita niin en mä mitenkään rajoita itseäni, sitä tulee mitä tulee. Tokihan siellä vaikuttaa mieltymykset ja oon tosi vahvasti esteetikko.

Cher: - Henkilökohtaisesti kelaan soittavani vaan suomi-rockia, mutta eikös se pidä nuo kaikki sisällään? Lisäisin vielä pakettiin iskelmän. PPPI.

Biisit ovat syntyneet yhdestä kynästä balalaikan avustuksella, bändin vastatessa sovituksista. Miten tämä metodi toimii ja kuinka paljon kitkaa syntyy, kun biisit muuttuvat demoista bändin kappaleiksi? Entä onko seuraaville julkaisuille tulossa muidenkin rustaamia kipaleita?

Cher: - Pääasiassa sovitukset syntyvät saman tien yksissä treeneissä. Melkeinpä ne biisit jotka eivät ole lähteneet heti ovat unohtuneet jonnekin. Eka demo on paras. Joitakin treenisklassikoita olemme onnistuneet pelastamaan jonkun uuden biisin sovituksen yhteydessä, kun tähdet ovat olleet oikeassa asennossa. Muiden tekemiä biisejä ei tähän bändiin ole tarvetta mielestäni tuoda, vaikka biisintekijöitä kaikki olemmekin. Litkun balalaikan soiton estetiikka, mahdollisuudet ja rajoitukset luovat sopivan ympäristön puuhastella. Puhumattakaan sanoituksista, jotka ainakin minulle ovat koko paketin ydin.

Sammy: - Kitkaa ei voi välttää tietenkään, kun ollaan ihmisiä, mutta aika kivuttomasti kumminkin suurin osa sovituksista on syntynyt. Biisit ja energia, ne on a ja o. Tää alkuvaihe on kumminkin vielä ihan uutta itsellekin tämän yhtyeen kanssa. Tuntuu että nurkan takana on jatkuvasti pieniä kivoja yllätyksiä odottamassa. Nyt ollaan jo aika eri bändi mikä tolla levyllä soittaa vuosi sitten.

Litku: - Mä jotenkin aattelen, että mä teen tän bändin biisit, kun se on tuossa nimessäkin. TN voi tehdä sit oman levyn! Toisaalta joku hylätty biisi voi kokea uuden tulemisen, niin kuin Litku Show joka tulee uudelle EP:lle.

Sanoitukset tuntuvat hetkittäin hyvinkin henkilökohtaisilta. Syntyvätkö tekstit ennen sävellyksiä ja onko joitain tekstejä joita ei vain voi kääntää biiseiksi?

Litku: - Tässä oon pääosin toteuttanut sellasta metodia, että listaan hyvän kuuloisia biisin nimiä ja sitten teen niiden pohjalta tekstejä. Tarvitsen jonkun konkreettisen aiheen, kuten “kengät”. Sitten mä teen biisin sen pohjalta. Mä oon tehnyt pennusta asti niin paljon biisejä, että tartten rajoitteita, ettei lipsahda johonkin syövereihin ja liian pateettisiin sfääreihin. Yleensä mulla on siis ensin aihe, sitten otan soittimen käteen ja etsin fiilikseen sopivan kierron ja sitten teen tekstin.

Oletteko syntyneet väärään aikaan ja väärään paikkaan, noin musiikillisesta kulmasta katsottuna siis? Ja mikä olisi se ihanne aika ja paikka, jonne Litkun yhtyeineen olisi pitänyt syntyä?

Cher: - Suomi ja Jyväskylä 2016 besters. Mieluusti kyllä olisin ollut vuonna 1981 SS-Heinävesi-höyrylaivalla jauhamassa paskaa, tai soittanut 60-luvulla The Supremesin kanssa yhteiskeikkoja. Kaikki tuollainen romantisointi on kuitenkin aika turhaa, vaikka mukavaa ajatusleikkiä joskus onkin.

Sammy: - Väärään aikaan ei voi syntyä, mutta paikkaan ehkä. En silti ajattele että paikka olisi väärä, Suomihan on ihan kelpo paikka vääntää tällasta musahommaa. Paitsi että eihän tällä oikein elä. Silti, pommit ei oo niskassa, eikä ympäriltä tuleva paine olla 'normaali' ole ehkä niin voimallinen kuin vaikkapa kakskyt vuotta sitten on ollut. Me ollaan mun mielestä just oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Litku: - Nyt on just hyvä. Voi katsoa taaksepäin luoda itse sen kuvan menneestä. En ole elänyt 70-luvulla, mutta voin penkoa kaikkia vuosikymmeniä ja tehdä siitä jotain. Oon aina tykännyt menneisyydestä: vanhoista vaatteista, levyistä, vanhoista valokuvista. Joku niissä kiehtoo. Ei mun maailmassa menneisyys ole kadonnut mihinkään, me tehdään siitä uusia tulkintoja ja rakennetaan niitä juttuja uudestaan ja sotketaan “nykyhetkeen”. 90-luvun tulkinta 60-luvusta on 90-lukua. Se on kaikki leikkiä ja hauskuutta. Kaikki on käytettävissä.

Saatteessa ei puhuttu mitään vaikutteista, mutta olin kuulevinani taustalta aika paljon 70-luvun eri suuntien kaikuja. Miten on, oletteko oma vaikutteista vapaa saarekkeenne vai onko sinne rannoille ajelehtinut palasia jostain muualta?

Litku: - En mä usko mihinkään autenttisuuteen. Musa on mulle alitajuinen prosessi, jossa kaikki mistä on pitänyt, jostain käppäsestä iskelmästä Sonic Youthiin, jollain tavoin muokkaa sitä estetiikkaa. Mä en itse ole enää kärryillä, että mistä nää vaikutteet on tulleet. Mä oon rakastunut tähän “kuvitellun musiikin” ideaan. Siis sellaiseen, että purskauttaa alitajunnasta sellaisia johonkin kategoriaan kuuluvia kappaleita, keksii musiikkia! Se on mun metodi tässäkin. Kuvittelen tekeväni rokkia ja sit siitä tulee vähän jotain muuta. Tää kuvitelma tekee hommasta hauskaa ja jollain tavoin kokeellista. Nyt oon kiinnostunut italo-iskelmästä, Taiskasta ja Ariel Pinkistä.



Cher: - Muiden puolesta en osaa vastata, mutta kyllähän se oma levyhylly koostuu 60-ja 70-luvun musiikista suurimmalta osin. Kaikki mitä osaan soittaa olen varastanut sieltä, enkä edes häpeä myöntää sitä. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä että tässä mikään nostalgiabändi oltaisiin. Sellainen ei kiinnosta.

Sammy: - Mää lähetin tänään just Yarille meijän cd:n postissa. Henkilökohtaisesti Se-yhtyeen Pahaa unta? -LP sekä Loven Forever Changes on sellasia kovia vaikutelevyjä mitä tulee het mieleen. Noissa mielikuvissa mää kuulen meijänkin sointia mielelläni. Haluaisin tietää yhtyeen, joka ei ole ottanut vaikutteita.

Monet kappaleista käsittelevät ns. normien ulkopuolelle, tai niiden rajoille, jääneitä henkilöitä. Ystävyyden ABC:n päähenkilö taitaa olla vastarannan valinneita henkilöitä, Badding on juuttunut omaan aikaansa ja äiti kyllä tietää, että tytär ei ole Angelika. Oletteko siis niitä toisia, vai ainoastaan tarkkoja huomioitsijoita, vai kenties hieman kumpaakin?

Sammy: - Ulkopuolisuuden tunne on varmasti se, mitä moni meistä kokee tämän tästä, eri tilanteissa. Mun mielestä tän levyn kertojat ovat aika avoimia sen suhteen, mitä ympärillä tai pään sisällä tapahtuu. Havainnointia. Mut onhan tää tosi henkilökohtainen levy myös, synkkäkin.

Litku: - Joo, kyllä ulkopuolisuus on levyn yks iso teema. Se on ollut mulla mielessä vuosia ja jotenkin nyt ryöpsähtänyt ulos. Mä koen paljon huonommuutta, vaikka toisaalta mulla ei oo koskaan ollut mitään menetettävää. Mä symppaan ihmisiä, jotka on päättäneet elää normien ulkopuolella. Itse en täysin uskaltaisi tai järki menisi. Ehkä mä oikeasti haluisinkin olla se ulkopuolinen ja kyllin rohkea siihen.

Mitä tämän jälkeen? Onko seuraavia julkaisuja jo suunnitteilla ja nähdäänkö ryhmää livenä jossain?

Litku: - Seuraavat keikat on toukokuun puolella. 13.5. Ollaan Lappeenrannassa Hoi Sie:ssä, ja 14. 5. Kuopiossa Humu-klubilla. Silloin toivottavasti mun balalaikka on saanut uuden elämän sähköistettynä. Uusi EP on äänitetty ja siitä tulee hieno ja yhtenäinen pläjäys. Meikä työstää myös kuuman iskelmällistä soololevyä josta olen tosi innoissani. Oon tehnyt levyllisen biisejä kahdessa viikossa.

Sammy: - Ollaan soiteltu tässä pari-kolkyt keikkaa ja kehitytty. Kesällä ei oo hirveesti mitään, paitsi H2ö:ssä ja Kaupungin äänissä. Ottakaa yhteyttä, me tullaan! Uus levy tulee kait sitten jo tänä vuonna, 87% on nauhotettu.

Jos yhtyeenne olisi rakennus, se olisi…

Sammy: - Temppeli Litku: - Lato keskellä syrjäistä peltoa

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

Litku: - Menkää ulos kuuntelemaan lintujen laulua!

Sammy: - "Kevät ja kaupunki, elämää täynnä. Ja minä vielä mukana, taisin sittenkin selvitä." (Kollaa kestää – Kevät)

Haastattelu: Mika Roth, keikkakuva: Jere Anttila, muut kuvat: Ville Mäkäräinen