Punk, hard rock ja napakka piiska

Slap Betty! julkaisi taannoin punkahtavaa hard rockia tulvillaan olevan Nothing out of Nothing -pitkäsoiton, joka suorastaan uhkui energiaa. Bändin vokalisti/kitaristi ja teksteistä vastaava Teemu Ylinikka vietti hetken Desibelin kanssa ja kertoi kuulumisia.

Lähes kolme vuotta on kulunut uuden albumin ja edellisen, 94720, pitkäsoiton välillä. Mitä kaikkea tässä on ehtinyt tapahtua?

- Me alettiin kirjoittaa uutta levyä lähes heti 94720:n jälkeen ja studiossakin piipahdettiin jo 2014 kesällä. Tarkoitus oli mennä jatkamaan levy loppuun mahdollisimman pian, mutta alkusyksystä minusta tuli isä ja oikeat työt veivät koko orkesteria ympäri maata, joten levy mentiinkin viimeistelemään loppuun toisen studioviikon muodossa heti kesällä 2015.

Viivästyminen tympäisi ja turhautti yhtyettä, mutta jälkikäteen tarkasteltuna kulunut aika ainoastaan jalosti materiaalia, kun siivuja muokattiin ja paranneltiin. Nyt käsissä onkin sellainen lätty, jonka takana yhtye seisoo sataprosenttisesti. Biisienne kovin terä taitaa olla upotettuna teksteihin, joissa, ainakin allekirjoittaneen tulkinnan mukaan, on mukana myös satiiria ja ironiaa. Syntyvätkö tekstit ennen biisejä?

- Toisinaan on jotain yksittäisiä laineja tai rytmejä, joiden ympärille biisi ja riffit alkavat muodostua, mutta lähes aina meillä teksti kirjoitetaan biisiin. Tekstit ovat aina olleet todella tärkeässä osassa, ainakin minulle ja varsinkin viime vuosina olen satsannut niihin erityisen paljon. Kaljottelusta ja naisistakin on kiva lauleskella ja jossain haastattelussa taisin aikoinaan mainitakin, ettei minusta olisi kirjoittamaan mitään kantaaottavaa, poliittista, saatikka tunteellista, mutta niin ne ajat vaan muuttuu.

Teemu on tarkka teksteistään, eikä tuo muille näytille keskeneräisiä töitä. Joskus ryhmältä tulee parannusehdotuksia, mutta mitään sen kummempaa dramatiikkaa lyriikat eivät ole aiheuttaneet. Musiikki on puolestaan merkitty koko bändin nimiin, mutta miten biisit saavat alkunsa. Onko siivujen lähtökohta jameissa, demopinoissa, vai mistä rallit saavat alkunsa ja kuinka ne kehittyvät?

- Yleensä biisit lähtee joko minun, tai (kitaristi) Juhanan riffeistä, joita pyöritellään porukalla treeniksellä ja jokainen tuo soppaan jotain. Toisinaan myös jommalta kummalta tulee periaatteessa valmis biisi, jolle ei pientä hienosäätöä kummempaa kämpällä tehdä. Slap Betty! on kuitenkin neljän jätkän summa ja jokaisella jäsenellä on suuri vaikutus siihen, miltä bändi ja biisit soundaa. Tästä syystä ei olla lähdetty sen kummemmin kikkailemaan sävellys prosenteilla. Ne biisit ei kuulostaisi samalta jos tekisin niitä jonkin muun porukan kanssa.

Levylle päätyi kymmenen biisiä ja karsinta oli kovaa, sillä yhtye on tuottelias. Jotkin aihioista olivat kulkeneet mukana jo vuosia ja saavuttivat vasta nyt riittävän vahvan muodon. Esimerkiksi levyn avaava World We Leave Behind oli olemassa vuosia säkeistön osalta, mutta oikeat lyriikat ja loppubiisi puuttui kunnes tapahtui jotain.

- Katsoin teeveestä uutisia tai jotain, missä Stubb virnisteli vittumaisesti ja kirjoitin koko biisin samana iltana loppuun.

Biisintekoprosessi on myös jatkuvaa ja seuraavan kiekon materiaaliakin on ryhdytty kasailemaan jo hiljalleen.

- Kävin tuossa juuri pari viikkoa sitten läpi vanhoja demoja ja muistivihkoja sillä mielin, että löytyisikö sieltä jotain, jonka aika olisi nyt. Kyllä sieltä löytyi (naurua).

Soundissanne on mielestäni paljon ruotsalaista energisyyttä ja pohjoisamerikkalaista räimettä, joten kun esittelette musiikkianne sitä aiemmin kuulemattomille, sanotte olevanne...?

- Mä sanon yleensä, että me ollaan rokkia. Rehellistä ja hien hajuista rokkia. Tosin Dregen sanoi jossain Backyard Babiesin haastattelussa, ettei tiedä onko ne punkkia rakastava hard rock -bändi vai hard rockia rakastava punk -bändi. Sekin on ihan hyvä kuvaus!

Mitkä/ketkä ovat yhtyeenne esikuvia, niin musiikin kuin muidenkin taiteenlajien saralta?

- Minulla kaikki on lähtenyt bändistä nimeltä AC/DC. Se oli suurin syy siihen, miksi klassisen pianon soitto junnuna vaihtui kitaraan ja ensimmäiset haaveet rokkitähteydestä syntyivät. Guns N` Roses, Mötley Crüe ja Metallica olivat seuraavaa aaltoa ja niitä seurasivat Backyard Babies, Hellacopters ja Ruotsi-rokki ylipäätään. Niiden kautta punkkiin, Rancid, Social Distortion, Dropkick Murphys yms.. Mutta aina palataan noihin AC/DC pappoihin.

- Bändinä meillä on aika yhtenäiset, mutta silti erilaiset musamaut. Antti (Toppinen, basso) on grunge miehiä, Juhana diggailee (yllätys yllätys) kitarapornosta ja Juuso (Kumpulainen, rummut) tuo myös koukkuja popista ja ylipäätään "uudemmasta" musiikista. Silti jokaisen ensirakkaus on edelleen rehellinen ja kovaääninen Rock.

Entä onko olemassa jokin aihe/aihepiiri, josta haluaisitte tehdä teemalevyn? Vai ovatko moiset isot kokonaisuudet jo menneiden talvien lumia?

- Jossain vaiheessa näytti, että tästä levystä olisi tulossa jonkinlainen teemalevy pienen ihmisen jokapäiväisen ahdingon ympärille. Tuli sinne joukkoon loppujen lopuksi biisejä vähän muistakin aiheista, mutta edelleen miellän, että kantavana teemana löyhästi koko levyn läpi toimii tämän päivän ihmisen paha olo, jopa pelko tulevasta.

Puhdasta teemalevyä tullaan kuulemma näkemään, mutta tutut teemat taatusti toistuvat. No, kun albumin nimi on Nothing out of Nothing ja kannessa on rubikin-kuutioon kylkeen piirretty maapallo, joka on pian räjähtämässä, niin siitähän voi jo tehdä paljonkin tulkintoja. Miten siis on – voiko, ja pitääkö, musiikilla muuttaa maailmaa?

- Ehdottomasti voi ja ehdottomasti pitää. Ihmiset tuntevat asioita hyvin vahvasti musiikin kautta, joten minusta se on oiva työkalu siihen. Sekä hyvässä, että pahassa. Musiikkia kulutetaan hyvään oloon, pahaan oloon, häissä ja hautajaisissa. Se naurattaa, itkettää ja toivottavasti laittaa myös ajattelemaan. Tänä päivänä nimenomaan sille ajattelulle tuntuisi olevan tilausta. On päiviä milloin en yksinkertaisesti jaksa avata mitään sosiaalisen median appia. Kaikenlainen järkevä keskustelu on yksinkertaisesti unohtunut ja aikuiset ihmiset kutsuvat toisiaan sellaisilla nimillä, mistä meillä olisi skidinä saanut kotona selkäänsä.

Neljä EP:tä ja kaksi pitkäsoittoa on nyt tehty, joten mitä seuraavaksi? Valloitetaanko maailma, tehdäänkö lisää keikkoja, levyjä?

- Keikkaa on tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon, toivottavasti myös Suomen rajojen ulkopuolella. Uutta musiikkia tehdään jatkuvasti, mutta mitään kiirettä studioon ei vielä ole. Tällä hetkellä uusi materiaali omilla demoilla kuulostaa lähinnä Bruce Springsteeniltä pireissä, joten lähtökohdat ovat ainakin otolliset. Lähiaikoina kuvataan myös uusi video ja tietysti valloitetaan se maailma.

Kun yhtyeen nimi on Slap Betty!, niin on pakko kysyä että kuka Betty on ja mitä hän on tehnyt ansaitakseen litsarin?

- Bändin nimi on itse asiassa alkujaan Stalingrad Cowgirls -orkesterin Riinan käsialaa. Riina hellusteli orkesterin alkuaikoihin meidän silloisen basistin Tonin kanssa ja vähän auttoi nuoria poikia nimen kehittelyssä. Bettyhän on tietysti meidän alkuperäisessä logossakin keimaillut Bettie Paige, joka ei missään nimessä saa litsaria vaan läpsäisyssä on ehkä ennemmin kyse pienestä pepun taputtelusta. Piiskalla.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain on jäänyt sanomatta niin nyt olisi sen sanomisen aika...

- Käykää keikoilla, ostakaa levyjä, kuunnelkaa musiikkia ja pitäkää skene hengissä.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Pauli Maronen