Terveet Kädet: Ääretön Joulu, 1982

Suomen vanhin, tunnetuin ja sekopäisin hardcorebändi lopetti toimintansa 35 vuotta ensimmäisen julkaisunsa jälkeen. Käsiltä jäi jälkeensä kultaisia (!) muistoja ja ikimuistoisia levytyksiä.

Terveet Kädet (1980–2015) oli bändi, joka saapui elämääni juuri oikeaan aikaan mullistaakseen maailmani täysin. Elettiin syksyä 2000, meneillään oli yläasteen viimeinen lukuvuosi. Musiikki ja soittaminen kiinnostivat, into ylitti taidon ja ymmärryksen määrän moninkertaisesti. Haaveilimme hevibändistä, mutta hardcoren sattumanvarainen löytäminen avasi ihan erilaisen maailman - se kuulosti musiikilta, jossa silkalla innolla saattoi pötkiä yllättävän pitkälle. Siltä ainakin tuntui kun kirjastosta käsiin sattunut Ääretön propaganda –kokoelma (1999) valtasi mielen. Bändin 80-luvun alkupuoliskon, eli ensimmäisen aktiivikauden keskeisimmän tuotannon niputtava kokoelma oli hengästyttävän ihastuttava sekamelska, joka just ja just mahtui kaksi kertaa 60 minuutin c-kasetille.

Kokoelman napakoista esityksistä tiukin ja ikimuistoisin osuus on se ilmeisin. Ääretön joulu (1982) on yhä yksi äärimmilleen tiivistetyn raivoamisen tärkeimpiä kulmakiviä. TK:n ensimmäisten omakustanteiden löysähköstä, huojuvaisen persoonallisesti etenevästä punk-bändistä kuoriutui omanlaisensa legenda. Kuiva, selkeä, erittäin aggressiivinen ja kaiken oleellisen mahdollisimman pieneen tilaan kompressoiva, pakaroiden välissä palavan kynttilän mitan verran yli kuusi minuuttia kellottava seiskatuumainen on aikansa arvokkaasti ikäännyttyään muuttunut ajattomaksi. Se ei ole menettänyt omalaatuisesta viehätysvoimastaan mitään - iskevyydestä nyt puhumattakaan.

Tärkeä seikka Äärettömän joulun aikaisesta TK:sta piilee siinä, että sekavana aikana sangen sekalaisen levytysuran tehnyt yhtye onnistui luomaan levyn, joka on yhtä paljon kiinni omassa aikakaudessaan kuin se on siitä irrallaan. Tiukan aatteellisesta ja vahvasti päihtyneestä hc-skenestä katsoen näytti hullulta, että hyvässä nosteessa olleen torniolaisbändin ensimmäisen vähänkään korkeamman profiilin levyn julkaisi Poko Records. Firma oli muutamista hc-julkaisuistansa huolimatta juuri lyömässä kauneimmillaankin junttimaiseksi ja salonkikelpoiseksi luonnehditun manserockin voimin tiensä kansan sydämiin. Niittitakkien selkämykset kääntyivät TK:n suuntaan ja samaan aikaan toisaalla singlelistasijoituksesta huolimatta levyn kaikessa groteskiudessaan ikoninen kansi ja häiriintyneet biisien nimet tuskin houkuttelivat muunlaista uutta yleisöä ottamaan hardcoren ilosanomaa vastaan.

Äärettömän joulun heikohkosta vastaanotosta huolimatta TK erottui edukseen, ja tästä bändin levytysura vasta todella käynnistyi. Seuranneet LP:t olivat timanttisia, mutta soundillisesti selkeästi aikaansa sidotumpia levyjä, joista bändin keskeisimmät vaikutteet, kuten Discharge ja The Stooges on varsinkin nykyvinkkelistä katsoen helppo havaita. Lisäksi Äärettömän joulun tärkeimmät luonteenpiirteet, äärimmilleen litistetty, mutta silti olosuhteisiin nähden ihailtavaa dynamiikan tajua osoittava vaihtelevuus sekä silkkaa ässätason sisältöä edustavat biisit eivät pidemmässä formaatissa päässeet loistamaan samanlaisella omaleimaisuudella. Äärettömällä joululla kokonaisuuden eriskummalliset palaset loksahtivat paikoilleen ainutlaatuisella tavalla.

Terveiden Käsien musiikkiin tutustuvalle Läjä Äijälä saattaa ensituntumalta vaikuttaa päättömyyksiä vaihtelevalla osumatarkkuudella rääkyvältä sekopäältä, jonka rääynnöissä nyt vain vähän harvemmin toistuvat aikakauden hardcoren tavallisimmat iskulauseet. Tästähän bändissä pääosin kyse onkin, mutta Äijälään vahvasti läpi vuosiensa henkilöitynyt yhtye näyttäytyy oikeassa näkövinkkelissä vasta kun se rinnastetaan 80-luvun räkäpunkin sijaan enemmän puhtaasti undergroundia edustavaksi kulttuuriaarteeksi. Äijälän tähänastista uraa kokonaisuutena tarkastellessa ei voi väittää etteikö mies olisi valjastanut intomielistä luovuuttaan nimenomaan maanalaisen kulttuurin hyväksi.

Siihen kuuluvat outous, ristiriitaisuus, hiljainen alleviivaamaton älykkyys ja etenkin ite tekevän itsepäisyys. Nämä heijastuvat myös Äijälän päätökseen laittaa Terveet Kädet sivuun. Viime vuosina häkellyttävän raivokkaalla toiminnallaan ansaitsemansa kulttuurisen arvon ja kauan aiotut kaukaisemmatkin kiertueet saavuttanut orkesteri kenties löysi oman lakipisteensä, ja kaikki oleellinen oli niiltä osin viimein nähty. Pian kuusikymppisiä viettelevä Äijälä ei tietenkään eläköitynyt, vaan jatkaa touhujansa muun muassa äskettäin uuden levyn julkaisseen Sultans -yhtyeen merkeissä. Suomen outo, ja oudon kiehtova mekkalatarjonta ei silti tunnu samalta ilman Terveitä Käsiä.

Teksti: Aleksi Leskinen
Kuvat: Teemu Nordlund