03.03.2016
Kuopiolaisen The Country Darkin rujo musiikki saa ruosteenkin ruostumaan. Bändin kolmas pitkäsoitto Hypnic Jerk kiinnitti kantrin, rockin, psychobillyn ja murhatarinat raatoautonsa puskuriin, vahvan roots-fiiliksen toimiessa kiristävänä köytenä. Tämäkö soi taustalla, kun helvetissä järjestetään rivitanssit? Desibeli sanoi howdy, ja tiedusteli herrain kuulumisia, kysymyksiin vastasivat laulaja Mika Sonninen ja kitaristi Henri Keinänen
Desibeli haastatteli teitä loppuvuodesta 2007, kun olitte julkaisseet Deliriumic Sounds From Life´s Other Side EP:n. Mitäs kaikkea tuon jälkeen onkaan oikein tapahtunut, ainakin pari pitkäsoittoa on ilmestynyt...?
Mika: - Joo pitkäsoittojahan on nyt siunaantunut jo kokonaista kolme kappaletta. Deliriumic cd-ep:n ilmestymisestä tulee ensi vuonna jo peräti kymmenkunta vuotta, joten kyllähän tässä on kaikenlaista pientä jos myöskin isompaakin ehtinyt tapahtua. Olemme tehneet vuosien varrella ainakin vinon pinon keikkoja. Eräänä huippuhetkenä täytyy mainita syksyllä 2014 tehty Saksan rundi Black Magic Six ja The Shrieks -orkesterien kera. Monellakin tapaa hyvin ikimuistoinen reissu.
Henri: - Toinen pitkäsoitto Dead Man's Handjob tehtiin rivakkaan tahtiin sen aikaisella treeniksellä Kuopion Kumpusaaressa, mutta tuotantoa kuitenkin haittasivat vielä pienoiset äänitystekniset ongelmat. Uusin levymme Hypnic Jerk äänitettiin puolestaan toukokuun 2015 viimeinen viikonloppu Kuopiossa Itkonniemen treeniksellä, mutta siellä ei minkään sortin probleemia ollut rumpalimme/äänittäjämme Sampsa Väätäisen erinomaisen tietotaidon ansiosta. Kaikki sujui oikein nopeasti ja mallikkaasti. Puhumattakaan isosta mutta sopivan rouheasta soundista jonka Sampsa levylle taikoi.
Edetty on monella rintamalla ja Mikan mukaan bändillä on ulkomaalaisia faneja nyt enemmän kuin koskaan, minkä takia ryhmällä on kova hinku päästä taas tien päälle muuallakin kuin kotimaassa. Tuore albuminne Hypnic Jerk on edennyt melko kauas alkupisteestä - ja samalla ei kuitenkaan. Oletteko nyt siellä missä kuvittelitte olevanne, kun reilu neljä vuotta sitten julkaisitte esikoisalbuminne?
Mika: - Voisin tähän sanoa että suunta ei mielestäni ole yhtään hullumpi. Musiikillinen muutos tuntuu itse tapahtuvan jokaisen levyn omilla ehdoilla. Mitään varsinaista suunnitelmaa kunkin levyn kokonaisuudesta meillä ei oikeastaan ole ollut, vaan jossakin välissä tietty määrä kappaleita pistetään nippuun ja laitetaan narulle. Mitään konseptialbumeita emme tietoisesti rakenna mutta toki tietynlaiset kappaleet jollakin tapaa valitsevat toisensa.
Henri: - Meillä oli alun alkaen semmoiset noin neljätoista biisiä joista nopeasti valkkaantuivat nuo Hypnic Jerk levyn kymmenen raitaa. Oli aika selkeä tuntemus kaikilla, että tässä on nyt varsin sopiva määrä viisuja uutta kokopitkää varten.
The Country Darkin musiikista puhuttaessa esim. sellaiset termit kuin psychobilly, murhatarinat ja kantri ovat ponnahtaneet esiin, mutta Mikan mukaan kyse on lopulta roots-meiningistä. Monet tarinoista ovat aika raflaavia, mutta niinhän ne somessa ja uutisissa pyörivät asiatkin ovat.
Mika: - Uskon että The Country Dark -kappaleet ovat aika rehellisiä kuvia ihmismielen alitajunnasta, toki silattuna omanlaisilla nyrjähtäneen äkkiväärillä vimpauksilla ja muilla höpötissimuksilla. Täytyy muistaa että kyse on pohjimmiltaan bluesista ja kantrista. Ja blues & kantri on tietysti yhtä kuin rock'n'roll musiikki. Emme itse orkesterin sisällä oikeastaan puhu mistään tietystä musiikin alalajista sen tarkemmin, ellei nyt sitten olla etsimässä jotakin aivan tiettyä spesifiä soundia, vaan käytämme puhuessamme laajoja käsitteitä. Nykyään olemme koko ajan selkeämmin vain ja ainoastaan rock'n'roll bändi, koska kantrivaikutteet ovat jääneet vähemmälle ja se on muutenkin riittävän kuvaava termi.
Poraudutaan vielä enemmän noihin teksteihin, jotka ovat tunnelmiltaan ja tarinoiltaan, niin sanotaanko nyt vaikka että "tummia", ja huumori puskee välillä mustimmissa muodoissaan pintaan. Ei kai niitä ihan kirjaimellisesti nyt voi ottaa - ja mitä jos joku ottaa?
Mika: - Musta huumori on luonnollisesti tärkeä osa musiikkiamme, mutta meillä ei oikeastaan ole mitään halua määritellä miten itse kukin kuuntelija kokee The Country Darkin kappaleet. On tietysti mukava ajatella, että ihmisillä on hauskaa kuunnellessaan meitä mutta on myös mukava ajatella, että kuuntelijan mieleen nousee myös vastenmielisiä ja kiusallisia mielikuvia.
- Jos puhutaan artistin vastuusta, voidaan heittää ilmoille ajatus siitä mikä ylipäätään on vaikkapa esim. elokuvien/sarjojen/kirjojen tekijöiden moraalinen vastuu. Esimerkiksi jos miettii sellaisia hienoja tv-sarjoja kuin Breaking Badia tai vaikkapa Game of Thronesia, niin tuskinpa kukaan täysijärkinen sarjan fani heittäytyy sen kaltaiseen nihilistiseen/väkivaltaiseen maailmaan estoitta ja ns. täysin palkein.
Hypnic Jerk ilmestyi Humu Recordsin kautta, kun aiemmin olette toimineet muiden tekijöiden kanssa. Onko tavoissa ja teoissa tapahtunut suurtakaan muutosta ja miten elo on sujunut Humun seurassa?
Mika: - Olemme olleet tyytyväisiä niin Trash Canin Harri Joensuun, Big Moneyn Jukka Taskisen kuin Humun Jaakko Ryynäsenkin työskentelytapoihin. Jokainen on heistä suomalaisen alakulttuurin ja ylipäätänsä kulttuurin merkkihenkilöitä jotka ovat ymmärtäneet The Country Darkin valtaisan potentiaalin. Jokaiselle pitäisi laittaa näköispatsas kotikaupunkinsa toreille ja turuille.
Henri: - Varsinaisesti toimintatavoissa ei ole mitään valtaisan suuria muutoksia, mutta se että olemme päivittäin tekemisissä Humu Recordsin porukoiden ja eritoten Jaakko Ryynäsen kanssa, mahdollistaa hyvinkin nopean ajatusten vaihdon ja luo tietynlaisen hektisen tekemisen meiningin.
Mika: - Joo, täytyy sanoa, että Jaakko työskentelee tinkimättömästi joka päivä ja on saavuttanut nopeassa ajassa hienoja tuloksia.
Tuoreen kiekon biiseistä etenkin Demon in Bambi Lee, Burnt Engile Oil ja Useless (Like Tits on a Boar) iskivät kuin pontikka nuppiin. Kiekolla on kuitenkin monia eri puolia, ja Take Me From This Garden of Evil -kantrittelu nousi sopivassa mielentilassa (eli masennuksessa) suorastaan loistavaksi raidaksi. Tekijät itse eivät kuitenkaan lähde pistämään biisejä sen kummempaan järjestykseen, albumi on nyt valmis ja niin on hyvä. Mielessä siintävätkin jo uudet kujeet – ja näin kujeista puhuttaessa: miksi ihmeessä versioitte Don "Sugarcane" Harrisin sekä Dewey Terryn vuoden 1959 Farmer Johnin?
Mika: - Farmer Johnia on vuosien varrella levyttäneet monet monituiset orkesterit, mutta meille johtotähtenä toimi Antti "Andy" Einiön vuonna 1964 levyttämä versio. Halusimme näin kunnioittaa tätä suomalaisen rock-musiikin pioneeria. Kyseessä on kumminkin yksi rajuimpia versiointeja ko. aiheesta. Se on toki kaiken kaikkiaan aika tunnettu biisi mutta emme anna sellaisten pikku detaljien häiritä menoa ja meininkiä.
Seuraavaksi The Country Dark ryhtyy työstämään uutta albumia, ja mitä nopeammin sen parempi herrain mukaan. Mutta mitä muutoksia on luvassa, vai mennäänkö näillä?
Mika: - Toivon mukaan seuraavasta levystä tulee vieläkin höyrähteneempi ja pörähtäneempi kuin tästä nykyisestä. Voi olla että seuraava levy on ehkäpä astetta monimuotoisempi ja äkkiväärempi mutta mitään varmoja säveliä ei asian tiimoilta vielä ole ilmassa siinnellyt. Lähdemme taas kulkemaan kohti tuntemattomia rämeikköjä. Katsotaan mitä aika tuo tullessaan.
Hank Williams Sr., Hank Williams Jr., Hank Williams III ja Johnny Cash sulkeutuvat baariin ja viina virtaa. Kuka jää henkiin ja miten?
Mika: - Jerry Lewis, Tauno Palo ja Hank Williams III, koska hän juo vaan kolmosolutta.
Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain on jäänyt sanomatta niin nyt olisi sen sanomisen aika.
Mika: - Kannattaa ostaa hyvä levy joka kotiin ja kaverille kanssa.
Henri: - Terveisiä kaikille!!
Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Anja Hult
