06.02.2003
Yo-talo/Tampere
Vevy well, I shall vevease Vogev! Tuo lempilause ja naurunpurskahduksen paikka kaikille Monty Pythonin Brian’s Life -elokuvan ystäville oli taajaan meikäläisen huulilla viihtyisän, mutta vähäväkisen illan loppuhetkinä Tampereen Yo-talolla. Syynä tähän puhevikaisuuden halveeraukseen oli suomalais-brittiläinen elektroduo Roger, joka saapui suppealle Suomen kiertueelle aloittaen poppareiden mekasta - Yo:lta.
Torstai-illan tarjonnassa oli myös kaksi lisäsyytä saapua paikalle. Ensimmäisenä lavalle asteli nelihenkiseksi kasvanut Viola, jonka kanssa on ennenkin jaettua samaa tilaa. Viime kerrasta Viola -neidon kanssa on aikaa nelisen kuukautta, ja muutokset tuossa ajassa ovat melkoisia. Kaksi poikaa, tyttö ja tietokone, oli hyvin suppea tiivistys tuolloin. Nyt tietokoneen sijasta rytmiä antoi luuta ja verta oleva herra nimeltään Tommi ja anti oli sitä myöten asteen tai kaksi rosoisempaa rockittelua. Anun utuisat koskettimet, Rikun Robert Smithiltä kuulostava laulu ja laajaa vallia maalaava kitara sekä Esan melko junnaava basso veivät keikkaa eteenpäin humisevasti aina keikan puoliväliin, jolloin yhtyeen maailman pienin bassorumpu päätti yrittää pikaista irtisanoutumista. Onneksi värkki pysyi jotenkuten ruodussa loppukeikan verran.
Huminahuojuntaa, rock’ n’ rollia ja jopa pomppuheviä. (Kuten Riku välispiikkasi setin viimeisimpiä kappaleita.) Jonkun matkaa on kuljettu melankolisen discon termillä rullanneesta ilmaisusta. Anun Manga –henkinen paita ja Esan solmio kertoivat viimeistään, että kyseessä on aika rajatulle piirille suunnatusta taiteellisesta popittelusta. Ja siihen se ikävä kyllä taitaa Violankin kohdalla jäädä. Mukavaa settiä, mutta enemmän koukkuja kaipaisi. Onhan tässäkin kuitenkin jo kymmenvuotias orkesteri kyseessä. Toisaalta, kunhan kohdeyleisö kiittelee. Onhan sekin jo jotain se.
Jyväskylän kvintetti The Rollstons on kerrassaan mainio orkesteri! Desibelissäkin jututettu yhtye siirtyi vuoden vaihteessa Stupidon talliin ja pitkäsoittoa odotellaan jo kieli pitkällä. Rajuimpia alaviresoitanto-osuuksia lukuunottamatta jopa The Strokesin mieleentuova rockittelu sujuu kerta kerralta mukavammin ja kemia tuntuu olevan hyväntuulista ja toimivaa. Vinoutunut popittelu kahdella kitaralla, rummuilla, bassolla ja koskettimilla jakaa varmasti mielipiteet. Joitakin kakofonian rajoilla taisteleva äänimaailma ärsyttää, toiset innostuvat polkemaan tahtia kuin hiihtokisojen maalisuoralla. Ihan The Strokesin biisien tasoisia hittejä en ole bändiltä vielä korviini saanut, mutta yhtyeen oma juttu alkaa jo valjeta. Ja sen voin luvata, että keikoilla ainakin tuntuisi olevan hauskaa. Maaliskuussa sitten kuullaan ja nähdään, miten kansa tälle lyhennetylle rollingstonesille vastaa.
Ilta oli ehtinyt jo melko pitkälle ja lava oli ehditty kertaalleen tyhjentää, kun Teemu Metsälän ja Andrew Odian muodostama Roger aloitti settinsä. Teemun sylissä oli akustinen kitara, nenän edessä koskettimet ja biittihäkkyrä. Instrumenttien hallinnan ohessa mies myös lauloi. Kitaraa ja mikkiä lukuunottamatta vastaavanlaisella työpöydällä varustettu Andrew keskittyi enemmän rytmin ja erilaisten efektien ammentamiseen Teemun vetäessä showta. Teemun laulu kuulosti erehdyttävästi Neil Tennantilta, tuolta Pet Shop Boysin ikimuistoiselta laulajalta. Rogerin elektro on melankolista, nykivää, utuista ja hyvin kahdeksankymmentäluvun hengessä juoksevaa. Pienet laserpurskahdukset sekä osuvan sekaiset sanoitukset loivat sympaattista ilmapiiriä, etenkin lause International T-shirt will get you far jäi mieleen.
Viihdyttävää toki, mutta silti keikasta nousi päällimmäisenä mieleen se, kuinka trendin aallonharjalla nyt seilattiinkaan. Ja kun aalto lyö rantaan, jatkaako Roger pinnalla vai onko kyseessä vain hetken huuma? Jo viime vuoden lokakuussa NMEssä huomioitu Roger voisi olla uusi semikotimainen sensaatio, mutta kuinka kauan kasaridisco ja laser-elektro jatkavat sukseetaan? Jos kotimaan musiikkilehdistö olisi ehtinyt ”haistella” Rogerin valokeiloihinsa heti brittilehdistön perässä, olisiko Yo-talolla ollut tungosta? Kyllä Roger sen verran mielenkiintoinen tuttavuus oli, että olisi se enemmän yleisöä ansainnut. Mutta ehkä ensi kerralla?
Vevy well, I shall vevease Bvian!
Ilkka Valpasvuo
