11.01.2016
Progressiivinen, tunnelmallinen ja maalaileva post-rock, jonka DNA:sta löytyy pienen pieniä jäämiä 70-luvun varhaisesta metallista? Kaava ei näin luettuna vaikuta välttämättä mitenkään päätä huimaavan kokeelliselta, mutta Oulun tienoilta keikoilleen suuntaava Huminoita on saanut taiottua näihin kuluneisiin kulmiin hieman uutta kiiltoa. Yhtyeen viime keväänä julkaisema All is Two -albumi siirsi bändin lähemmäs post-rockin ydintä ja odotukset tulevaa kolmatta pitkäsoittoa kohtaan ovat kasvamaan päin.
Horisontti on siis jo täynnä tulevaisuuden kuvia, mutta käydäänkö kuitenkin aluksi läpi hieman yhtyeen historiaa. Eli miten se matka nykypisteeseen tapahtuikaan?
- Alkuperäinen kipinä soittamiseen lienee syttynyt 90-luvun loppupuolella, kun Timo Keränen ja Ville Mäkäräinen huomasivat, että nokkahuiluilla voi soittaa Black Sabbathia. Soittimet vaihtuivat kuitenkin pian akustisiin kitaroihin ja myöhemmin sähköistettyihin versioihin. Tällöin elettiin yläaste/lukioaikaa Suomen Kempeleessä. Treeniksenä meillä oli kunnan lahjoittama rivitalokolmio. Se oli teini-ikäiselle mieletön juttu. Nuudelia keiteltiin keittiössä paketti jos toinenkin ja soittaminen maistui.
Seuraavat vuodet kuluivat miehistönvaihdosten värittäminä, kunnes oikeat palaset ja sopivat tekijät alkoivat hiljalleen löytyä. Nimensä ryhmä sai vuonna 2009 ja seuraavana vuonna olikin jo esikoisalbumin aika. Tuosta hieman pikakelaten julkaisitte alkuvuodesta 2015 toisen pitkäsoittonne All is Twon, joka mielestäni karsi, selkeytti ja päivitti melkoisesti soundianne.
- Jotkut levyn kappaleista ovat vuosien pyörittelyn lopputulos. Muun muassa levyn tokan biisin (Hymn 23) riffiä soiteltiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2009. Jotkut kappaleista ovat syntyneet lyhyessä ajassa muutamia kuukausia ennen levyn nauhoituksia.
Ovatko biisit jatkaneet tuon jälkeen elämäänsä, vai saavuttivatko ne jo levyllä lopullisen muotonsa?
- Kappaleet ovat jonkin verran eläneet keikoilla. Toisaalta meillä on ollut myös kova halu soittaa keikoilla jo uusia, All is Twon jälkeen syntyneitä kappaleita.
Puhuttaessa tai luettaessa ryhmän musiikista ei voi olla törmäämättä ilmaisuihin "post-rock", "psykedeelinen" ja "maalaileva", mutta itse yhtye ei lämpene tyylisuuntien nimeämiseen. ”Semmosta rokkia” ei vielä kovin paljon kerro, mutta metaforana heitetty elefantti posliinikaupassa osuu jo paremmin kohteeseensa, sillä onhan tässä kieltämättä kauneutta, massaa ja kaatuvia kuvitteellisia hyllyjä.
Reilun viiden vuoden takaisella esikoisellanne kuultiin vielä jonkin verran laulua, mutta All is Two on jo oikeastaan instrumentaalilevy. Onko tämä pysyvä tila ja onko joihinkin biiseihin esimerkiksi tehty tekstejä, jotka on vain myöhemmin tiputettu pois?
- All is Two on tuntunut alusta asti luontevalta toteuttaa ilman tekstejä. Yhteenkään biisin ei muistaaksemme ole kokeiltu lyriikoita. Emme kuitenkaan haluaisi nähdä tätä välttämättä pysyvänä tilana. Otamme vapauden käyttää lyriikkaa myös jatkossa.
Viiden vuoden albumiväli on nykyään aika pitkä, joten onko suunnitelmissanne jo seuraava julkaisu?
- Kolmannen levyn materiaali on edennyt jo aika pitkälle. Uusista kappaleista on raakoja demonauhoituksia jo levyllisen verran. Pyrkimyksenä olisi kuitenkin tehdä vielä muutamia kappaleita.
- Toisessa levyssä kesti pitkään. Ensimmäisen levyn jälkeen itse kukin meistä oli reissailemassa tahoillaan pitkiäkin aikoja. Ja tuolloin kappaleiden sovittaminen vei muutenkin enemmän aikaa. Kolmannen levyn myötä on syntynyt tunne, että olemme kehittyneet kappaleidentekoprosessissa. Kappaleiden teko on tuntunut vaivattomammalta ja aikaa on jäänyt myös jamittelulle. Yhtyeemme vuosien varrella kertynyt salainen jamiarkisto lienee laajuudeltaan satoja tunteja.
Onko Huminoita edelleen keikkaileva yhtye?
- Huminoita on edelleen keikkaileva yhtye ja nautimme keikkailusta. Yleisesti ottaen keikoista jää tosi hyvä fiilis ja palaute on positiivista, toisinaan jopa hämmentyneen liikuttunutta.
Kuinka tarkat "käsikirjoitukset" esiintymisissänne on, vai saavatko asiat tapahtua kuten vain voivat?
- Mietimme toki setin rakennetta kappaleiden kannalta ja pyrimme draamalliseen kaareen. Sen sijaan itse esitystilanteen kulkua – mitä kukainenkin tekee tai sanoo emme mieti laisinkaan. On hyvin yleistä että seuraavan päivän keikkasetti eroaa rakenteeltaan edellisestä.
Kuuntelin albumianne juuri uudelleen useampaankin otteeseen ja biiseistä erityisesti Goliath ja The Pilgrim erottuivat edelleen edukseen, samoin kuin suorastaan lyhyt (eli alle viisiminuuttinen) päätösraita Hymn 24 jossa on omanlaistaan seesteistä kauneutta. Mitkä ovat tekijöiden omia suosikkilapsia ja mikä albumin kappaleista on mielestänne merkityksellisin ajatellen bändin kehittymistä?
- The Pilgrim tuntuu merkitykselliseltä bändin nykytilaa ja tulevaisuutta ajatellen. Kappaleen tekoprosessi oli vaivaton ja se kuvastaa mielestämme hyvin uusien kappaleiden tekoprosessia. Myös Goliath on All is Twon tuoreimpia kappaleita. Hymn 24 on puolestaan jo vanhempi teos. Mainitsemaasi “seesteistä kauneutta” tullaan näillä näkymin kuulemaan enemmänkin kolmannella levyllä.
Minkälainen olisi maailma jossa ei olisi lainkaan musiikkia?
- Avaruus on maailmankolkka, jossa ei ole musiikkia. Maapallo tuntuu etuoikeutetulta paikalta tässä mielessä.
Jos Huminoita olisi rakennus niin se olisi...?
- Sokkeli on valettu. Seinät suunnitteilla. Katto tilauksessa. Sisäpintojen materiaalien valinta vielä vähän vaiheessa.
Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.
- Huminoita kiittää Luova Recordsia ja erityisesti Eetu Laitista bändin asioiden edistämisestä. Yhtyeemme levyjä ja t-paitoja saa mm. Luova Recordsin verkkokaupasta. Keikoilla nähdään!
Haastattelu: Mika Roth
Promokuva: Huminoita
, livekuva: Heikki Raudaskoski
