07.01.2016
Folk/kraut/proge -rokkari Joni Tiala on taatusti kiireinen mies. Kokkolalaismuusikko ja säveltäjä näet kuuluu niin Moonwagonin kuin Vellamonkin kokoonpanoihin, joista kummaltakin ilmestyi vieläpä viime vuoden puolella pitkäsoitto. Silti Tiala on löytänyt kuin ihmeen kaupalla kalenteristaan tilaa myös sooloalbumille. Melodiavetoinen ja kauniisti kaartuileva Southern Crossing osoittautui kaiken kukkuraksi täysien tähtien kokonaisuudeksi, joten teoksen luojaa oli suorastaan pakko haastatella.
Ajatus soololevystä syntyi kuuleman mukaan jo muutama vuosi, minkä jälkeen Tiala ja luottobasisti Janne Ylikorpi (Moonwagon, Vellamo) lähtivät hiljalleen työstämään materiaalia. Varhaisimmat äänitykset ovat jo miltei kolmen vuoden takaa, mutta kesällä 2015 vauhti kiihtyi, koska albumi haluttiin saada viimein valmiiksi.
- Alussa en juuri ajatellut kokonaisuutta, äänittelimme vain ideoita mitä minulle oli vuosien varrella kertynyt. Osa on aivan uusia, jotkut 4-5 vuotta vanhoja, Across the Pacific-kappaleen päämelodiat ovat noin seitsemän vuoden takaa ja osa Willing to Returnista on peräisin vuosituhannen vaihteesta. Kokonaisuus alkoi kirkastua siinä matkan varrella ja muutama kappale jäi ylikin, kun eivät sopineet levyn ”teemaan”.
Lähtöajatuksena oli äänitellä levyä aina silloin, kun muilta projekteilta jäi aikaa. Niinpä onkin ironista että lopulta soolo valmistui samana vuonna kuin Moonwagon- ja Vellamo-levyt. Kaiken kukkuraksi Tialan ja kumppaneiden suomirockyhtye Hallan pitkäsoitto ilmestyi myös alkuvuodesta, joten samalle vuodelle osui lopulta monia asioita.
Southern Crossingin arvion yhteydessä kuvasin sitä niin folkahtavaksi progerockiksi kuin kevyeksi krautrockiksikin, mutta miten itse kuvaisit musiikkiasi esimerkiksi henkilölle, joka ei ole kuullut sitä aiemmin tahtiakaan?
- Folkahtava progerock on hyvin lähellä sitä miksi sitä itsekin kutsuisin ja todella kiinnostavaa että löysit myös kraut-sävyjä! Muutama päivä sitten olin juuri tuossa tilanteessa ja silloinkin, kuten yleensä oma kuvaukseni oli folk-rock-ambient-jazz-proge-instrumentaalimusiikkia, minkä olen huomannut olevan hyvin ympäripyöreä vastaus joka ei lopulta kerro paljoakaan levyn sisällöstä. Yllättävän vaikeaa sitä on itse kuvailla.
Levyn teossa sinua ovat auttaneet niin Vellamon toinen moottori Pia Leinonen, kuin muiden yhtyeittesi miehistöön kuuluva Janne Ylikorpi, kuten edellä jo kävi ilmi. Luotatko siis vain luottohenkilöihin ja olisiko ajatus täysin ulkopuolisesta tuottajasta täysin mahdoton?
- Ajatus ulkopuolisesta tuottajasta ei ole missään nimessä mahdoton, itse asiassa se olisi erittäin mielenkiintoista. Yritän löytää jatkuvasti uusia näkökulmia musiikin tekemiseen ja uusien yhteistyökumppaneiden löytäminen on osa sitä. Asiat vain yleensä menevät omalla painollaan ja kun ympärillä on luovia ja luotettavia ihmisiä, joiden kanssa työskentely on helppoa ja mukavaa, niin miksipä en työskentelisi heidän kanssaan.
Tuttujen kaavojen toistuminen luo tietysti vaaran itsensä toistamisesta, mutta tuota Tiala ei näe ongelmana. Eikä probleemaksi koeta myöskään sitä, että biisejä pitää syntyä näinkin moneen eri suuntaan. Bändien tyylit ja materiaalit poikkeavat kuulemma riittävästi toisistaan, eikä ideoista ole ainakaan tähän päivään mennessä tullut pulaa.
Southern Crossing niminen pakka sijaitsee Uudessa-Seelannissa, josta oletan myös kansikuvan olevan peräisin. Nähtävästi olet hyvin vaikuttunut tuosta paikasta, toimiko se peräti innoituksena koko albumin synnylle, ja jos niin koska tämä tapahtui?
- Hyvä kysymys! Totta on, että Southern Crossing on reilu 30 km pitkä vuoristovaellusreitti juurikin Uudessa-Seelannissa Wellingtonin liepeillä, mutta sitä en tiennyt silloin kun nimen keksin. Pidin nimestä paljon ja googlailin sitä hikisin käsin toivoen ettei löytyisi mitään epäsopivaa…mutta kävikin niin että tuo sopi teemaan todella hienosti ja sattumaa on myös että kansikuva on otettu Uuden-Seelannin Milford Soundissa. Olen hyvin vaikuttunut noista maisemista ja kyllä se innoitus levyn syntyyn pitkälti sieltä tulee.
Musiikkiasi voisi luonnehtia kauniiksi ja toisaalta taas haastavaksi. Kumpi on sinulle säveltäjänä tärkeämpää kauneus vain rakenteellinen monimuotoisuus? Entä onko tilanne sama niin soololevylläsi kuin bändiesi tuotoksillakin?
- Kyllä se kauneus ja melodisuus ainakin tässä soololevyn tapauksessa ovat olleet päällimmäisinä mielessä, tietoisesti en ole hakenut kovinkaan monimutkaisia ratkaisuja. Biisien ehdoilla mennään kaikissa bändeissä vaikka esim. Moonwagon-materiaali rakenteellisesti monimutkaisempaa onkin. Ajatuksena on aina saada jokin ydin esille ja kiteyttää se, vaikka materiaali olisikin haastavaa ja kappaleet pitkiä.
Ensimmäinen sooloalbumi on nyt julkaistu, mutta tulevaisuuden suhteen Tiala ei ole lyönyt mitään lukkoon. Nykyiset bändit ja projektit pitävät kalenterin täynnä, etenkin kun tämän vuoden puolella kiikarissa on myös kuunnelman teko, sekä omaan materiaaliin rakentuvan lastenlevyn julkaisu yhdessä Pia Leinosen kanssa. Seuraava soololevykin saattaa jossain vaiheessa toteutua, mutta mitään konkreettista ei ole vielä olemassa.
Palataanpa takaisin tähän hetkeen. Southern Crossing on muuten instrumentaali, mutta mukana on We Shall Spin Some Silken Thread -kappale, joka on käännetty suomalainen kansansävel. Miksi juuri tämä tietty kappale?
- Rakastan Kehrätkäämme silkkilankaa -tradin brittifolkhenkisyyttä ja hypnoottisuutta, kappaleessahan on periaatteessa vain yksi sointu. Vein brittifolk-ajatusta levyllä hieman pidemmälle ja lisäilin sinne omia juttuja. Pari vuotta sitten Pian kanssa USA:ssa ollessamme päätin että tämän haluan kääntää ja tehdä soololevylle. Yhdessä se sitten käännettiin ja kyseinen kappale on myös meikäläisen lead-lauludebyytti. Jostainhan sitä on lähdettävä.
Albumi on jaettu kahteen puoliskoon vinyyli/kasetti -aikojen tapaan, mikä on Tialan mukaan nostalgian lisäksi toimiva ratkaisu tälle pitkäsoitolle. Jaksotus selkeyttää kokonaisuutta ja antaa useammalle kappaleelle omanlaisensa statuksen.
Entä jos albumisi olisi rakennus, niin missä se seisoisi ja miltä se näyttäisi?
- Se voisi olla esimerkiksi Los Angelesin ja San Franciscon välillä kulkevan valtatie yhden varrella vuorenrinteeltä Tyynimerta katseleva vanha kartano. Tai sitten se voisi olla rintamamiestalo täällä Kokkolan Ykspihlajassa Pohjanlahden rannalla.
Haastattelu: Mika Roth, kuva: Pia Leinonen
