14.12.2015
Alkuaineiden jaksollisen järjestelmän 84. aine on Polonium. Jyväskyläläisen Dorothy Poloniumin musiikki on siis radioaktiivista puolimetallia, vai onko? Desibeli tutki tätä kysymystä, kuin Marie Curie säteilyä aikoinaan (eikä nyt muistella kuinka hänen kävi). Mitä selvisi – vai selvisikö mitään? Yhtye vastasi yhtenä henkilönä, eli Dorothy Poloniumina. Valmistautukaa kohtaamaan tuntematon…
Aloitetaanko ihan perusasioilla, eli kuka/mikä Dorothy Polonium ja miten sen matka on johtanut nykyiseen pisteeseen?
DP: - Tuntematon kultti stimuloi käpyrauhasiaan loitsuten unohtuneita intervalleja transsinomaisessa tilassa viikkojen ajan, kunnes Dorothy Polonium materialisoitui maailmaamme elämän verhon tuolta puolen - kaaos muovaantui hetkellisesti rakenteiksi.
Tässä kohdin haastattelija nojautuu taaksepäin, tilanne ei ole aivan normaali – oikeastaan kaikkea muuta. On siis aika verhoutua kohtaamispukuun, ihan kaiken varalta, ja jatkaa. Marie Curie taitaa olla teille aika tärkeä henkilö, mutta kuinka pitkälle fanitus menee? Onko jokaisesta jäsenestä otettu oikeankokoinen röntgen-kuva, vai annatteko vain musiikkinne säteillä?
DP: - Marie Curien luomat aallot universumiimme ovat kieltämättä voimaannuttavia. Dorothyn levittämä radioaktiivinen säteily on tutkitusti (mielen)terveyttä edistävää ja transendentaalisesti lävitse porautuvaa. Perimätiedon mukaan Dorothysta löytyy jos jonkinmoista kuvaa.
Musiikissanne on mielestäni vahva 90-luvun alternative fiilis, jota tosin sekoitetaan 10-luvun rock-metallilla. Mistä kaikista suunnista olette saaneet mielestänne vaikutteita ja mihin bändin soundi ja tyyli saattaisi tästä kehittyä tulevaisuudessa?
DP: - Dorothyn piirin hahmojen kokema, ja aiemmissa kiertokuluissa imetty musiikillinen energia purkautuu jokaisesta instrumentista sille luontevimmalla tavalla. Vanhat surut ja rakkaudet värittävät tarinaa, joka on selkeästi muokkaantumassa vielä yksityiskohtaisemmaksi. Yleisön korviin tähän mennessä kantautuneet soinnut ovat vasta pilkahdus tulevasta.
Tai mahdollisesti menneestä? Monet ovat sitä mieltä, että jokin tietty vuosikymmen oli musiikissa se "kultainen aika". Miten Dorothy Polonium näkee asian, vai ovatko kulta-ajat mahdollisesti vasta tulossa nyt kun musiikkibusinesskin on murtumassa aivan uusiin suuntiin?
DP: - Niin kuin kaikki elämä, myös musiikki kulkee sykleissä. Kurkottaen ajan ja paikan läpi, voi löytää kultaa milloin ja mistä vaan - uskomme murroksen järjestävän rakennuspalikat mitä mielenkiintoisimpiin muotoihin.
Aivan kuten alkuaineet jaksollisen järjestelmän taulukossa, mutta miten ainekset mahtavat järjestäytyä Dorothyn kotilaboratoriossa. Kaikki kappaleet on merkitty vain bändin nimiin, mutta miten biisit ovat syntyneet? Entä onko mukana joitain palasia mahdollisilta aiemmilta bändeiltä, vai onko kaikki materiaali totaalisen uutta?
DP: - Näitä kyseisiä väreilyjä ei ole koottu vanhasta. Mennyt kulkee osittain kaiken mukana, mutta Dorothy on samaan aikaan järjestämätöntä aaltoa - mittaus luo ajoittaisen totuuden.
No nythän tämä menee mielenkiintoiseksi, ajatus ajoittaisesta totuudesta puhuttelee etenkin journalistia. Kuuntelukertojen myötä levyn raidoista suosikeikseni ovat nousseet, ainakin nykyisessä ns. totuudessa, avauksena kajahtava Giltine iskevyytensä ansiosta, sekä kiekon sulkeva Vilestar koska siitä, anteeksi nyt vaan, tulee parin mutkan kautta mieleen alkuaikojensa Garbage. Mutta mitkä ovat tekijöiden omia lempilapsia ja miksi?
