Petrus Piironen - idea, inspiraatio ja c-kasetti

Vuoden synkin aika lähestyy, mutta onneksi harmautta ja masennusta vastaan löytyy aina voimia. Jyväskyläläinen Petrus Piironen kuuluu ehdottomasti kesäisen valon joukkoihin ja miehen tuore Viilenee -albumi suorastaan hohkaa valoa ja lämpöä.

Tuoreen albumisi saatteessa kerrotaan, että olet 28-vuotias jyväskyläläinen muusikko ja Viilenee on kolmas pitkäsoittosi. Mutta kuka Petrus Piironen todella on ja mitä uusi albumi kertoo hänestä?

- No niin, tässähän ammutaan kovilla alusta alkaen! Eipä sitä osaa oikein itsestään mitään järkevää sanoa, ajatuskin tuntuu vähän kiusalliselta. Tai ehkäpä aihe on sen verran vaikea ja se tarjoaa niin paljon itsepetoksen ja turhamaisuuden sudenkuoppia, että sen äärellä väkisinkin lannistuu.

Lyhyen pohdinnan jälkeen Piironen nostaa esiin Charles Mingusin pianoimprovisaation Myself When I Am Real, jota artisti suosittelee ja joka saattaa pitää sisällään myös hivenen turhamaisuutta ja itsepetosta tavalla, joka ei kuitenkaan millään tavoin vahingoita itse levyä. Elementit ovat Piirosen mielestä löydettävissä myös hänen musiikissaan, ja itse musiikki on aina ollut läsnä hänen elämässään, viimeiset kuusi vuotta vielä erityisen merkittävästi.

- Viilenee on ollut mahdollisimman matalan kynnyksen projekti, joka on rakentunut improvisoimalla syntyneitä ideoita hioen ja yhdistellen leppoisasti sitä mukaan, kun inspiraatio on sen sallinut. Siinä yhdistyvät omasta mielestäni aika selkeästi sekä vanhat, että uudemmat kiinnostuksen kohteet ja ideat. Meikäläisen kaksikymppisyys lähestyy myös loppuaan. Kaipa siinä luodataan joitain fiiliksiä myös siihen liittyen. Olen itse jotenkin poikkeuksellisen tyytyväinen lopputulokseen (naurua).

Olet jakanut albumisi kahteen raitaan, A-puoleen ja B-puoleen. Tämä viitannee vinyyli-aikakauteen, mutta samalla albumi on oikeastaan pakko kuunnella tarkoittamassasi järjestyksessä. Miksi näin ja mitä muuta haluat sanoa tällä ratkaisulla?

- Joo, kyllä. Sen ei alun perin pitänyt viitata vinyyleihin, vaan ensimmäinen visio oli tehdä siitä c-kasetti -painos. Aluksi motiivit perustuivat kustannustehokkuuteen, ei ollenkaan lofi-estetiikkaan, mutta samalla olin myös jo pitkään suunnitellut tekeväni julkaisun, jossa musiikki soisi suurin piirtein yhtäjaksoisesti alusta loppuun. Kasetin puolta joutuisi kääntämään, mutta se siitä. Kun sitten olin miksannut kappaleet yhdeksi pötköksi, en enää osannut tai halunnut irrotella niitä toisistaan. Alkoi tuntumaan siltä, että irrallisina kappaleet olivat vajavaisia, eivät tarpeeksi hyviä. Mutta kokonaisuutena niistä pidin.

- Toisaalta olen sitä mieltä, että jokaisen tulee itse löytää kuuntelijana oma tulokulmansa musiikkiin. Kuka minä olen sitä ohjailemaan missä järjestyksessä biisit puhuttelevat? Toisaalta taas olen sitä mieltä, että tämän kaltaisia taiteellisia vapauksia käytetään jopa yllättävän vähän tänä päivänä pop -musiikin saralla.

Niin, puolia ja niitä toisia, ja valintoja. Yksi valinta on esiintymiskieli, joka on levylläsi suomi silloin kun kappaleilla on laulua. Oliko kielivalinta selviö, vai oletko mahdollisesti tehnyt tekstejä muillakin kielillä?

- Kielivalinta on ainakin toistaiseksi selviö. Olen joskus tehnyt lauluja myös englanniksi, mutta se ei tunnu kovinkaan kiinnostavalta juuri nyt. Tietenkin laulujen kirjoittaminen on myös hieman mielekkäämpää, jos ne ovat ns. lähempänä potentiaalista yleisöä, ja onhan mulla itsellänikin luonnollisesti syvempi suhde suomen kieleen.

Mm. Mike Oldfield on joillain albumeillaan käyttänyt ns. omaa kieltään ja/tai sanoja, jotka eivät tarkoita mitään. Näetkö mahdollisena tällaisen pseudokielen käytön?

- Lähtökohtaisesti mua kiinnostaa nimenomaan jaetun kielen käyttö ja löytöretkeily sen piirissä.. Ei pelkästään kielen sointi ja rytmitys, vaan vähintäänkin yhtä paljon kielen jaetut merkitykset, mahdolliset rinnastukset, ja se mitä ne kertovat meistä. Kuuntelen kyllä mielelläni musiikkia jonka kieltä en ymmärrä, kuten esim. paljon pseudokieltä käyttävää Sigur Rósia tai muuta vieraskielistä musaa, mutta silloin kieli toimii vain musiikin ja melodioiden välittäjänä. Tietenkin, jos kieli tuntuu kuulijasta banaalilta, tai typerältä, onnistuu se peittämään myös mahdollisen kauniin musiikin alleen. Itselleni ainakin käy helposti niin.

Kattoikkuna kappaleesta tuli mieleen Lou Reedin 70-luvun tapa puristaa joitain biisejä liian ahtaisiin paikkoihin. Lämpenee toi puolestaan mieleeni erään Pink Floydin tallenteen ajalta, jolloin Syd Barrett oli jo poissa ja Dark Side of the Moon oli vasta tulossa. Ovatko nämä artistit kenties toimineet jonkinlaisina innoittajina?

- Kyllä! Ehdottomasti. Väitän tuntevani Pink Floydin koko tuotannon suht. hyvin ulkoa. Mulla myös saattaisi olla aavistus siitä, mikä tallenne sulla on mielessä. Lou Reedin tuotannon vaikutukset meikäläiseen ovat huomattavasti satunnaisempia. Kattoikkuna perustuu oikeastaan ajatukseen siitä, että kenties joskus idean keskeneräisyys tekee parhaiten kunniaa itse idealle.

Tyylillisesti kappaleesi ovat useimmiten erittäin vähäeleisiä. Paljon tapahtuu vain kitaran, pianon ja laulun ympärillä, mutta mukana on myös mausteena mm. viulua ja saksofonia. Kuinka vaikeaa on päättää koska on aika lisätä näitä soundillisia mausteita ja koska ei?

- Koko levy syntyi todellakin pikkuhiljaa liittämällä ideoita toisiinsa. Tarve viuluille ja saksofoneille tuli vastaan aika pian ja idea sai oikeutuksensa välittömästi ensimmäisiä testiäänityksiä kuunnellessa. Tämä on ollut siinä mielessä poikkeuksellinen projekti mulle, että kaikkien kappaleiden kohdalla musiikki syntyi ennen tekstejä. Saa nähdä jatkuuko sama meininki myös tulevaisuudessa. Vähäeleisyys on kyllä selvästi ollut piirre johon olen kallistunut esteettisesti, mutta on se ollut myös käytännön sanelema valinta. Suurimman osan äänityksistä tein makuuhuoneessa myöhään illalla, tai aamuisin ennen töihin lähtöä.



Albumilla kuullaan Kalle Keräsen saksofoneja ja Ulla Laukkasen viulua, mutta ainakaan toistaiseksi yhtye ei ole vielä keikkaillut, vaikka periaatteessa kaikki olisi moiseen valmiina. Suunnitelmat ovat vain jääneet muiden elämänvaiheiden jalkoihin. Mutta, mutta, kolmas albumi on siis nyt valmis, joten mitä seuraavaksi?

- Jaaha, se onkin hyvä kysymys. Yritän juuri nyt suunnata energiaa erityisesti maisteriopintoihin, mutta musaa on tietenkin työn alla kaiken aikaa. Äänitämme parhaillaan yhden uuden kitara-pop -bändiprojektin kanssa musiikkia. Bändin nimeksi on ilmeisesti nyt valikoitunut Herra Pietiläinen ja Lempeät keinot.

- Laivue-bändi työstää myös uutta musiikkia ja kiikarissa on seuraava albumi. On mulla itsellänikin hieman uutta iki-omaa musaa työn alla, sekä ihan potentiaalinen nimi uudelle levylle. Asioiden tulee vain tapahtua inspiraation pillin mukaan, jotta lopputulos voisi olla jotain kunnollista, eikä sekään ole sen tae.

Eli paljon on luvassa jossain vaiheessa. Jos kuitenkin palataan vielä tähän hetkeen ja ajatellaan, että Viilenee albumi olisi rakennus, se olisi...?

- Varmaankin jokin puumaja, tai jalasmökki, johon on rakennettu tarpeen mukaan pari lisäsiipeä.

Haastattelu alkaa olla tässä ja on kiitosten aika, mutta lopuksi sana on vielä vapaa. Eli jos jotain on jäänyt sanomatta, niin nyt olisi sen sanomisen aika.

- Kiitos paljon kysymyksistä ja mielenkiinnosta. Muistakaa välittää toisistanne.

Mika Roth
Kuvat: Kaisa-Leena Matilainen