04.11.2015
Tarina miehestä josta on olemassa jo niin monta tarinaa, että faktan erottaminen fiktiosta on haastavaa, ellei mahdotonta. Rick Bragg etsii miestä ”Killerin” takaa ja vastausta siihen, mikä ajaa Jerry Lee Lewisia yhä edelleen eteenpäin. Onko se usko, rakkaus, rock’n’roll – vai kenties nuo kaikki yhdessä?
Like
Ensimmäisen polven rock’n’rollin legendoista moni makaa jo maan povessa, mutta Jerry Lee Lewis se vain porskuttaa. Tai pitää ainakin itsestään riittävästi ääntä, jottei häntä pääse unohtamaan. 80 vuoden kypsän iän syksyllä tavoittanut herramies tekee yhä myös musiikkia, mistä viimeisin osoitus on vuosi sitten julkaistu Rock & Roll Time -albumi.
Lewisia reilu kaksi vuosikymmentä nuorempi Rick Bragg on Pulitzer-palkittu kirjailija, jonka julkaisutahti on sen verran harvaa, että hän todella ehtii keskittyä aina kulloiseenkin aiheeseensa. Ja Lewisin mamman pojassa jos kenessä on ollut mihin keskittyä ja kaivautua. Biografisesti etenevä opus käy läpi koko Lewisin monttuisen elämäntarinan, mutta kun useimmista Lewisin uran merkittävistä tapahtumista on olemassa vähintäänkin kaksi eri julkista versiota, joutuu Bragg usein valitsemaan puolensa – ja hän valitsee lähes poikkeuksetta kiistatilanteissa Lewisin version. Lievä ”fanipoika”-asenne saattaa ärsyttää joitain, mutta jos pienen sankarinpalvonnan kestää on luvassa värikäs ja mielenkiintoinen seikkailu.
Matka alkaa äärimmäisestä kurjuudesta syvän etelän puuvillapelloilta, joilla Elmo ja Mamie Lewisin poika oppi nopeasti, ettei ruumiillinen työ ollut häntä varten. Eivätkä oikeastaan säännöt, kuri, koulu ja mitkään muutkaan turhuudet. Saatuaan käsiinsä ensimmäisen pianon kuriton pikkupoika löysi kutsumuksensa, jonka jälkeen kaikki tuntui tapahtuvan kuin ohjattuna. Vahvasti uskonnollinen Jerry Lee nostaa toistuvasti esiin johdatuksen, mutta kolikolla oli useampia kääntöpuolia. Hurraavien väkijoukkojen, Rolls Roycejen ja suihkukoneiden paratiisiin kun luikerteli myös käärmeitä naisten ja erilaisten riippuvuuksien muodoissa.
Bragg ei hio matkasta pois vaikeimpia osuuksia, eikä tasoittele tien ärhäkämpiä monttuja, vaan etsii etenkin näissä kohdin sitä oikeaa henkilöä esittäjän takaa. Jerry Lee Lewisin tapauksessa tehtävä on tosin poikkeuksellisen haastava, sillä pianoa eri ruumiin osillaan hakkaava kultakutri tuntuu aina esittänee rooliaan. Joko hän on vetänyt showtaan aina synnytyslaitokselta saakka, tai sitten hän vain on syntynyt valmiina rock’n’roll tähtenä, kuka tietää? Kenties edes itse Jerry Lee ei enää osaa erottaa osiaan, kenties hän todella on Last Man Standing, kuten yhdeksän vuoden takainen albumikin jo julisti.
