28.08.2015
Helsinkiläinen Burntfield julkaisi uuden EP:n, jolla vahvat melodiat ja harmoniat jylläävät. Aiemmat blues-rock vivahteet siirtyivät takavasemmalle, kun tuore rock/AOR/proge –kakku suorastaan pursuu uusista täytteistä. Yhtyeen toinen kitaristi ja yksi kolmesta vokalistista, Juho Myllylä, vastaili Desibelin kyselyihin ja kävi läpi napakan kiekon syntyhistoriaa.
Burntfield sai alkunsa loppuvuodesta 2012 kun Myllylä lähti hakemaan tuoreita tuulia melodisen rockin kentiltä. Kokoonpano vakiintui vuoden 2013 alkumetreillä ja ensimmäinen EP Organic Waves julkaistiin hartiapankin voimin vielä saman vuoden lopulla. Ahkera keikkailu vei Burntfieldin aina Emergenza Festivaliin saakka ja tuoreen Cold Heat EP:n valmistumiseen satsattiin entistä enemmän voimavaroja. Kitaristi-laulaja Ville Repo vaihtui kiekkoa valmistellessa vielä Valtteri Seppäseen, ja näin ollaan tässä päivässä.
Taannoin ilmestynyt Cold Heat eroaa jonkin verran esikois-EP:n soundeista ja fiiliksistä. Mitkä ovat päällimmäiset syyt suunnan muutokseen ja miten tyytyväisiä olette toiseen kiekkonnne?
- Musiikillisesti tyyli on ehkä tosiaan enemmän kallellaan (neo)progressiiviseen suuntaan, jota tietyllä tavalla edusti jo Organic Wavesilta löytyvä What Remains. Tunnelmalliset elementit, joiden huomasimme niittävän erityiskiitosta kuulijoilta ja joita kaikista bändissä tuntui hyvältä viedä eteenpäin, ovat tulleet vahvemmaksi osaksi musiikkia, joista esimerkkeinä kaksi pidempää ja polveilevaa biisiä, Q & A ja How Lucky.
Tuoreelle EP:lle soundeja modernisoitiin tietoisesti ja äänikakku onkin kiistatta vahva, mistä Sonic Pump Studiosin luottomies Eero Kaukomies saa vielä kiitosta. Neljän erilaisen kappaleen paketti on vahva ja erilaisten elementtien punonta on bändille muutenkin tuttua. Yhtyeen jäsenillä on erilaisia taustoja ja Myllylä itse on ammatiltaan nokkahuilisti, asuen ja opiskellen vieläpä Alankomaissa. Näin bändin toiminta on väkisinkin periodimaista, koska muut projektit vievät aikaa.
- Ykkösjuttunani teen nokkahuilistina vanhaa ja uutta musiikkia, erityisenä kiinnostuksen kohteina keskiaikainen- ja nykymusiikki sekä toisaalta "klassisen" musiikin konventioita rikkovat projektit mm. live-elektroniikan ja multimedian parissa. Rockmuusikkona ja Burntfieldin kitaristi-laulaja-biisintekijänä toimiminen on kuitenkin tärkeä osa omaa "musiikillista kirjoani", ja teemme kaikkemme pitääksemme bändin toiminnan aktiivisena ja nousujohteisena vastaisuudessakin!
Tähän väliin on pakko kysyä: kuullaanko Under the Dome -raidalla muuten huilua?
- Aivan oikein, salaisuus taisi paljastua, eli meikäläinenhän se Under the Domessa soittaa tenorinokkahuilua (naurua).
Toinen kitaristi-vokalisti Valtteri on freelance-muusikko, joka työskentelee Burntfieldin ohella mm. mitä erilaisimpien kokoonpanojen kitaristina, teatterimuusikkona, opettajana ja säveltäjänä, ja basisti Terolla on enemmän perinteinen hevitausta. Erilaisten musiikillisten taustatekijöiden kohtaaminen on kuitenkin Myllylän mielestä vain eduksi vivahteikkuutta ja omalaatuisuutta tavoitellessa.
Arviossa arvelin että bändin mieliaikakausi on selkeästi yhä 70-luku, mutta bluesrock on tippunut pois ja lauluharmoniat ovat tulleet suuremmin sisään. Tuli maininneeksi Pink Floydin ja Yesin, mutta Myllylä rullaa esiin nipun toisenlaisia nimiä.
- Vaikuttimia ovat toki 70-80-lukujen melodinen rock, AOR ja proge Whitesnakesta ja Journeysta ASIAn kautta Glenn Hughesiin, mutta yhtä vahvaksi vaikutteeksi mieltäisin myös uudemman ja modernimman melodisen rockin ja neoprogen, ja nimet kuten Spock's Beard/Neal Morse, Pendragon, Karmakanic, Anathema, Porcupine Tree ja Steven Wilson. Kaiken tämän kulminaatiopisteenä on mainittava TOTO, joka on useammalla meistä erityisen lähellä sydäntä, ja jonka vaikutus tuntuu aina hiipivän mukaan biisejä ja sovituksia kynäillessä.
Studiossa on vieraillut kosketinsoittaja, joten onko moisen rekrytoiminen pysyvästi vahvuuksiin suunnitelmissa?
- Kosketinsoittaja Arttu Vauhkonen, joka tunnetaan melodisen metallin kärkilupauksesta Arionista, on tehnyt valtavan hienoa työtä vieraillessaan studiossa Cold Heatin ohella myös Burntfieldin aiemmilla julkaisuilla. Silloin tällöin hän on ollut mukana myös keikoilla. Erillisen vakituisen kosketinsoittajan rekrytoiminen ei ole ollut suunnitelmissa, niin hienosti sessiopohjainen yhteistyö Vauhkosen kanssa on toiminut. Muuten livesovituksissa kukin bändin laulava jäsen soittaa silloin tällöin vuorotellen koskettimia, jolla osaltaan pidämme kiipparit vahvasti mukana soundissa.
Olette satsanneet paljon soundinne kannalta tärkeisiin lauluharmonioihin ja kahdella raidalla mukana on myös jousia. Avaisitteko hieman näitä ulottuvuuksia ja mihin näkisitte kehityksen johtavan näillä saroilla?
- Moniääniset lauluharmoniat ovat aina olleet yksi bändin avainsanoista ja oleellinen osa haluttua soundimaailmaa. Bändin kolme vokalistia jakaa keskenään lead- ja stemmalaulut, ja erilaiset laulusoundit - yhdessä ja erikseen - tuovat esiin musiikiin vivahteikkuutta.
- Jousikvartetti toi niitä kaivattuja lisäkerroksia tälle EP:lle. Jousia on kokeiltu aiemminkin, olihan meillä jo ensimmäisellä EP:llä ja parilla keikallakin mukana vieraileva viulisti Emma Mali. Ja nyt kun tulit maininneeksi taustalaulajat, niin itse asiassa viime vuoden Let It Die Away -sinkulla kuoroja olivat vahvistamassa upeat laulajat Adeola Ikuesan, Linnea Hildén ja Pilvi Kekkonen. Lisäksi vastikään levynjulkaisukeikallamme vieraili liveperkussionisti Aarne Toivonen. Tähän voimavaraan luotamme vakaasti, ja tulevaisuudessa kehitys vierailijoiden suhteen johtanee vain entistä kiinnostavampiin yhteistyön tuloksiin!
Minkälainen yhtye Burntfield sitten on keikalla?
- Burntfield on livenä tiukka, huolellinen ja ammattimainen yhtye. Keikat ovat bändille tunnusomaisesti sekoitus groovaavampaa ja räväkämpää sekä toisaalta tunnelmallisempaa akustisvetoista melodista rockia. Lisäksi mainittakoon, että soitamme usein myös semiakustistisella meiningillä kokonaisia keikkoja ja sähköisissä keikkaseteissä akkarisovituksia biiseistä, joissa soivat vahvoina akustiset kitarat ja perkussiosoittimet. Joskus sovitukset saattavat poiketa emokappaleestaan paljonkin, flirttaillen vaikkapa bossa novan ja folkin kanssa, mikä pitää mielenkiinnon yllä.
Vaikka soundi on hieman muuttunut, rullaavat esikois-EP:nkin kappaleet kuuleman mukaan ongelmitta, mikä onkin tärkeää koska bändi luottaa lauteilla vain omaan kappalemateriaaliin. Kaikki biisit käyvät läpi luonnollisesti jatkuvaa, pientä evoluutioita, mutta mihinkään radikaaleihin muutostöihin ei ole ollut tarvetta. Toinen EP on nyt ulkona, joten mitä seuraavaksi? Onko seuraava julkaisu jo suunnitelmissa, entä mahdolliset musavideot yms.?
- Edessä on varmasti monia mielenkiintoisia juttuja. Uusia biisejä aletaan taas sorvaamaan, ja ensi vuonna tekeillä tulee olemaan musiikkivideo uudesta sinkkubiisistä. Taannoinen levynjulkaisukeikkamme Helsingin Semifinalissa taltioitiin monikamerakuvauksella, parhaillaan setti on editoinnissa ja miksauksessa, ja tästä julkaistaan pian jonkinlaista livetaltiointia nettiin.
- Omakustannebändinä paiskimme kovasti töitä Burntfieldin eteenpäin viemiseksi, aktiivisesti keikkaillen sekä bändiä ja levyä promoten. Suomen melodic rock/AOR-kenttä tuntuu olevan marginaalisen pieni, ja tämän typpiselle musalle voikin olla vaikea löytää kuulijoita tai oikeaa paikkaa. Suuntaammekin toiveikkaina etenkin kansainvälisiin Melodic Rock -ympyröihin, ja olemme kiitollisia siitä pienestäkin kiinnostuksesta, mitä tähän mennessä on pystytty herättelemään ulkomailla esimerkiksi radiosoittojen ja positiivisesti vastaanottavaisten arvioiden muodossa.
Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain on jäänyt sanomatta niin nyt olisi sen sanomisen aika...
- Jos omaperäinen ja freesi melodic rock/AOR/proge viehättää, tässäpä varteenotettavaa kuunneltavaa. Kiitos tuesta!
Kuvat: Jetro Stavén
Mika Roth
