06.02.2015
Leonard Cohen ei pidä haastatteluista, eikä hänellä tunnu olevan moisille enää aikaa. Siitä huolimatta, ja ehkä hieman senkin takia, tarina tarinankertojasta on viihdyttävää sekä kiinnostavaa luettavaa, sillä kootessaan kirjaa Simmons on joutunut nojaamaan moneen lähteeseen ja moniin muistoihin.
Kustannusosakeyhtiö Sammakko
Leonard Cohen. Mies josta ei ota juuri koskaan täysin selvää. Mies joka syntyi puku päällä ja jonka maailmassa naiset ovat näytelleet poikkeuksellisen vahvoja rooleja. Yli kahdeksan vuosikymmentä sitten menestyneeseen juutalaissukuun syntynyt Leonard Norman Cohen olisi voinut valita (juutalaisen ja perinteisen) uskonnollisen tien elämälleen, hänelle oli varattu myös paikka suvun omistamassa pukutehtaassa, mutta isättömäksi jo 9-vuotiaana jäänyt poika teki jotain muuta. Jotain jota hänen sukunsa ei tullut pitkään aikaan nielemään. Leonard Cohenista tuli aluksi runoilija/kirjailija ja myöhemmin vielä kaiken kukkuraksi kitaraa soittava ja tytöille laulava muusikko.
Miljoonia myynyt musiikkitähti on 10-luvulla muuttunut jo instituutioksi, mutta Simmons tuo esille vahvasti juuri Cohenin kirjallisen historian, jolle kirjan alkupuoli omistetaan oikeastaan kokonaan. Näin käy samalla selväksi kuinka merkittävässä asemassa uskonto, seksi ja rakkaus ovat Cohenin tuotannossa, oli luomismuoto sitten mikä tahansa. Samoin miestä tuntuu edelleen kiehtovan tasapaino pimeän ja valon, totuuden ja valheiden välillä, minkä voi lukea, kuulla ja nähdä hänen taiteessaan monilla eri tasoilla.
Huomion saa myös se tosiasia, että tummasta, joidenkin mielestä jopa synkästä, olemuksestaan huolimatta Cohen hallitsee myös huumorin. Hänen kuivakka, musta ja ironinen tyylinsä ei välttämättä aukea jokaiselle, mutta on vaikea olla huomaamatta virnettä kasvoilla suun laulaessa:
”I was born like this, I had no choice
I was born with the gift of a golden voice”
Cohenin lempirooli tuntuukin olevan se nokkela sanaseppo ja teräväkatseinen tarkkailija, mies joka seisoo samaan aikaan valokeilassa ja seinustan hämärissä varjoissa.
Kirja etenee kronologisesti, kuten elämänkerroilla on tapana, mutta Simmons osaa johdattaa lukijaa eteenpäin kuin dekkarissa konsanaan. Hän tutkii erityisen paljon sitä sisäistä pakkoa, joka teki Cohenista ensin runoilijan ja kirjailijan, ja myöhemmin menestyneen laulajan ja lauluntekijän. Kirja toteaa kuinka menestyneestä tähdestä tuli 90-luvulla syrjäänvetäytyvä munkki koska, ”hän ei yksinkertaisesti voinut olla missään muualla kuin luostarissa”, mutta todellisia syitä lukijalle ei tuputeta. Jokainen voi itse suorittaa päättelyn ja nähdä asioissa niin monta kulmaa kuin haluaa.
Simmons ei unohda Cohenin lukuisia naisystäviä ja rakastajia, mutta haastatellessaan näitä hän pyrkii aina löytämään oleelliset asiat tavanomaisten seasta. Simmons käyttääkin naisten puheenvuoroja taiten, kuvaten Cohenia ja tämän kulloisiakin muutoksia ja vaiheita juuri naisten kautta. Käänteistä traagisin on luonnollisesti rumaksi äitynyt suhde entiseen manageriin, Kelley Lynchiin, johon liittyy myös Cohenin vararikko ja tätä kautta hänen pakkonsa siirtyä takaisin musiikkimaailmaan koska eläkerahat olivat haihtuneet taivaan tuuliin.
Simmonsin kirja kattaa Cohenin uran aina uuden vuosituhannen kiiteltyihin ja kiisteltyihin Ten New Songs, Dear Heather ja Old Ideas -albumeihin. Suuren lohkon viimeisestä neljänneksestä irtoaa myös kasvaneelle keikkailulle, jonka satoa on korjattu mm. Songs from the Road -julkaisulla. Viimeisiä vuosia ei laukatakaan ohitse pikakelaten, vaan niihin keskitytään huolella, mikä antaa kirjalle huomattavasti painoarvoa.
