RI:SA tuo vaaran ja kokeellisuuden takaisin industrialiin

Industrial rock-projekti RI:SAn vaatimattomana missiona on palauttaa 90-luvun industrial-musiikin kantaaottavuus, voima ja kokeellisuus. Yhden miehen projektina viimeiset kolme vuotta toiminut yhtye julkaisi taannoin self-deception -pitkäsoiton, joka toi tavoitteen askeleen verran lähemmäs. Desibeli haastatteli projektin sielua, Sami Jokista, ja selvitti itsepetoksen juuria.

Lähdetäänkö liikkeelle perusasioista, eli miten RI:SA syntyi, kenen toimesta ja kuinka matka on johtanut nykyiseen pisteeseen?

- Perustin RI:SAn kouluaikaisen kaverini Rikun kanssa Vihdissä elokuussa 2006. Tein tietokoneella biisipohjia, joihin Riku soitti kitaraosuudet. Alkuperäisenä ajatuksena oli lähinnä tutkia "rikkinäisen" äänen mahdollisuuksia ilman sen syvällisempää konseptia, joten musiikkimme oli hyvin omituista ja ehkä vähän huonollakin tavalla luotaantyöntävää.

Aluksi kaksikko teki julkaisuja Mikseri.netissä pienelle piirille, mutta rohkeuden lisääntyessä myös tekeminen vakavoitui.

- Teimme 7 pienjulkaisua, joista viimeisen (time never passed, 2011) tekemisen aikana muutin Jyväskylään. Olin myös tuohon mennessä opetellut itsekin soittamaan kitaraa, joten RI:SAn pienentyminen sooloprojektiksi tuntui luontevalta. Vuonna 2012 julkaisin yhden biisin (success pt3), joka kumpusi muuttoni jälkeen lisääntyneestä ulkopuolisuudentunteesta, minkä jälkeen päätin laittaa RI:SAn jäihin, koska en pitänyt enää siitä itsesäälin täyttämästä suunnasta, johon olin projektin vienyt. Halusin seuraavan levyn kertovan jostain muusta kuin minusta. Silti self-deception on tietyllä tavalla juuri se levy, jonka halusin tehdä jo nuorena, mutta ymmärrys ja osaaminen ei vain vielä riittänyt.

RI:SAn tavoitteeksi ilmoitetaan kokeellisuuden ja kantaaottavuuden palauttaminen industrial-musiikkiin. Ovatko nämä asiat mielestäsi todella kadonneet industrialin taholta?

- Ei täysin kadonneet, mutta selvästi katoamassa. Nykypäivänä "industrial" tuntuu olevan synonyymi aggrotech-tamppaukselle ja vastaavalle (gootti-)musiikille, jota tuotetaan lisää ja lisää vain koska sillä on taattu kohderyhmä ja paikka muotisuuntauksen oheistuotteena. Väkivaltafantasiat ja kristinuskon dissaaminen alkaa käydä vanhaksi. Hocico ja Suicide Commando yms. olivat aikoinaan kovia, sadasviideskymmenes sound-a-like ei enää ole.

Enpä voisi olla juuri enempää samaa mieltä, sillä goottimusiikin valtavirtaistuminen on tosiaan tehnyt hallaa monille pikkusuuntauksille ja persoonalliselle ilmaisulle. Ne hullut kokeilijat eivät pääse enää esille, kun kaikki pitää tunkea samasta sapluunasta. self-deceptionin arvoa kohottaa juuri nimenomaan tuo selvä pesäero suurimpaan osaan suomalaista industrial-musiikkia. Goottailu jääköön gootteille ja metallointi metallisteille. Pohdittaessa hengenheimolaisuutta esiin nousee ainoastaan Pimentola, jonka Misantropolis-levylle allekirjoittanut(kin) toivoisi jo jatkoa.

Levyn kansivihossa lyriikat esitetään aika mielenkiintoisessa muodossa. Siinä missä tekstit erotellaan yleensä kappaleittain, ovat self-deceptionin sanat yhtenä jatkumona. Tämä alleviivaa toki levyn teosmaisuutta, mutta onko taustalla myös muuta ja miksi koko albumia ei ole vastaavasti tehty vain yhdeksi raidaksi? Miksi siis erotella ja jaotella osia lainkaan?

- Vaikka self-deceptionia voidaan toki ajatella konseptialbumina, jokainen kappale sijoittuu täysin eri tilanteeseen (mikään ei toki estä upstream-kappaleessa kuvailtua misantrooppia ja alone pt2-kappaleessa kuvailtua itsemurhayksiön asukkia olemasta sama henkilö). Joka tapauksessa yhtenä raitana levy olisi aika sekava ja epäkäytännöllinen kuunnella. Ajatuksena tuossa sanoitusten esilletuomisessa kansivihossa oli antaa vaikutelma jonkinlaisesta "lokikirjasta" tavalla tai toisella häiriintyneen ihmisen mielenliikkeistä. Sain idean tehdä sanoituksista litteraatin tehdessäni joskus tekstityksiä YouTube-videolle.

self-deception on juuriltaan mielestäni hyvin 70- ja 80-lukulainen. Mainitsen arviossani mm. Throbbing Gristlen ja Einstürzende Neubautenin, mutta mistä katsot itse saaneesi vaikutteita eniten?

- Ainakin Einstürzende Neubautenin kohdalla osuit aivan nappiin, Halber Mensch-levyllä oli suuri vaikutus the activityyn, levyn aloitusraitaan. RI:SAn äänimaailma on kehittynyt sellaiseksi kuin on hyvin pitkällä aikavälillä, joten täysin suoria vaikutteita ei ole helppo nimetä. The Downward Spiral-aikainen Nine Inch Nails on totta kai vaikuttanut paljon levyn rokimpien biisien rakenteisiin. Muita vaikutteita on ollut Coilin melodiamaailma ja Skinny Puppyn vokaalien manipulointi ja samplejen käyttö. Tykkään toki paljon "vanhan koulun" bändeistäkin, ainakin DAF, Laibach ja Front 242 ovat lähellä sydäntä.

Itsensä pettäminen on ihmiselle luontaista, teemme sitä joka päivä pienissä ja vähän isommissakin määrin. Lupaamme laihtua, mennä aikaisemmin nukkumaan, viedä roskat... lista on loputon - koska tulee raja vastaan, että tämä ja tämä asia ei enää käy?

- Eettisestä näkökulmasta luultavasti siinä, että muutkin alkavat kärsiä. Annetaan tuomioita samalla kun kieltäydytään ymmärtämästä. Yksilöllisellä tasolla raja menee varmaan siinä, kun alkaa oikeasti irtautumaan todellisuudesta. Monet meistä jo tekevät niin kaikenlaisen kusetuksen uhreina, kun taas toiset varta vasten valitsevat omat totuutensa hankkimalla tietoa vain rajatuista lähteistä. Ehkä yksin kotona todellisuudesta irtautumisessa ei ole mitään väärää, kunhan saa vain apua tarvittaessa.

RI:SA on tätä nykyä yhden miehen projekti, kuten aiemmin jo kävi ilmi. Onko RI:SAa nähty estradeilla ja jos niin miten tuoreen levyn kappaleita aiotaan toteuttaa live-tilanteessa?

- Tähän mennessä RI:SA on pysytellyt studioprojektina, vaikkakaan tarkoituksena ei ole olla näin ikuisesti. Livekeikkoja tullaan soittamaan tulevaisuudessa todennäköisesti samalla porukalla kuin psykedeliarokkibändi Multishivan kanssa, jolle olemme parhaillaan äänittämässä debyyttijulkaisua. Omana henkilökohtaisena visiona on pysyä livetilanteessakin uskollisena levyn äänimaailmalle.

Levyn valmistuttua RI:SAlla ei ole mitään lukkoon lyötyjä suunnitelmia. Albumi täytti projektin tavoitteet niin täydellisesti, että toisen rock-levyn teko on kuuleman mukaan tarpeetonta. Mahdollisesti tie vie jonkin mystisemmän ja tunnelmallisemman projektin ääreen, mutta ne ovat toisen ajan ja paikan asioita. Ennen moista siirtoa vuoron saa jo edellä mainittu Multishiva, jossa Jokinen soittaa bassoa ja laulaa jonkin verran.

- Olen myös leikkinyt ajatuksella self-deception-remix-albumista, jos vaan oikeat yhteistyökumppanit sitä varten löytyy!

Toivotaan että remiksaajista ei ole pulaa ja ajatus voi toteutua. On aika lopettaa haastattelutuokio, mutta vielä yksi kysymys albumin hengen innoittamana: uskotko yhä ihmiseen ja hänen mahdollisuuksiinsa lajina?

- Uskon! Ihmisessä on paljon potentiaalia. Olemme kaikki hukassa täällä mitä kutsumme todellisuudeksi, meidän täytyy vain kunkin myöntää se. Kaikki mitä tunnemme ja ajattelemme on parin aivokemikaalin (ja niiden puutostilojen) värittämää. Ekonomia, uskonto (ateismi idealistisena "ihanteena" mukaan lukien), poliittiset järjestelmät - kaikki mikä luotiin ohjaamaan ja pitämään järjestyksessä, tekikin meistä sortajia ja tuomitsijoita. Uskon ihmismielen pystyvän parempaankin. Ei hätiköityjä johtopäätöksiä. Lähdekritiikki erilliseksi oppiaineeksi kouluihin. Myös jonkinlainen "tajuntatieto" voisi olla. Vaikeaa tulee olemaan silti, olen itsekin heikko ja sorrun herkästi kaikenlaisiin impulsseihin ja tunteidensekaisiin irrationaalisuuksiin.

Artistikuva: Aino Nurmesjärvi
Mika Roth