Postiklubi, Aine

Perjantaita juhlistettiin Yo-talolla Populäärimusiikkia vittulasta –happeningin tahtiin, illan liveantina kaksi paikallista groovaavaa rockia soittanutta nuorta bändiä Postiklubi ja Aine. Yhtyeillä on ymmärtääkseni yhteistä lukiopohjaa, joten yleisökin koostui pääasiassa kaksikymppisistä entisistä luokkatovereista ja yhtyeitten kaveripiireistä. Tuo Mikael Niemen mainion kirjan nimen ottaminen tapahtuman teemaksi ei kyllä missään vaiheessa meikäläiselle auennut, onpa tuota tosin pöllömpiäkin tapahtumannimiä tullut vastaan. Väkeä tuli illan mittaan tasaisesti, lopulta Aineen keikan lopulla porukkaa oli jopa hulppeasti ja meininki erinomainen.

Illan soiton aloitti yhdeksän nuoren ihmisen kokoonpano Postiklubi. Kahden kitaran, basson, ja rumpujen lisäksi soundia täydensi vielä kolme viulua, koskettimet ja mies- ja naislaulaja. Kokoonpanosta tuli kovasti mieleen Ultra Bra, tosin torvien sijalla jouset, ja meininki olikin lopulta jostain sieltä UB:n ja Zen Café puolivälistä, tosin soolokitaran wah-wah-iloittelu loi melkoisen grooven soittoon. Zen Caféa löytyi etenkin kappaleiden rakenteesta, tosin koskettimien takaa laulanut miesvokalisti vuorotteli tyylikkäästi laulua naislaulajan kanssa. Jos jotain negatiivista täytyy hakea, niin mielestäni soolokitaristi sai ehkä liikaakin tilaa soitossa, vaikka kieltämättä soittikin aika perkeleen hyvin! Mutta grooven kitaran pistäessä liikettä yleisöön lattialla jäivät biisien sanomat miltei kakkososaan. Encoressa takaisin lavalle nousivat vain rumpali, basisti ja soolokitaristi, instrumentaalitykitys oli melkoista juhlaa. Joka tapauksessa, oikein toimiva alkujuhlistus perjantai-illan juhlintaan. Hämmästystä herätti lähinnä se, että Yo-talon lavalle mahtui kaikki yhdeksän henkeä.

Energisellä meiningillä jatkettiin kuusihenkisen Aine -yhtyeen tahdeissa. Rumpubassokitaran lisäksi Aineen soundia täydensivät koskettimet ja deejii, joka loihti vinyyleistään mukavia scratseja. Do tha Turntables! Johtava hahmo oli kuitenkin laulaja Kaisa, jolla rockdiivan elkeet olivat hyvin hallussa. Kemopetrolin mieleennostavista rauhallisemmista kappaleista mentiin aina Minervan jyräävän tumman hypnoosin kaltaisiin tykityksiin, joissa Kaisan sukulaissieluisuus Minervan Saraan nousi ainakin minulle esiin. Jos ei nyt aivan vihainen nuori nainen, niin ainakin mutruhuulinen! Kaunis, mutta julma rakkauden valtiatar, kuten bändi kommentoi nimeään kotisivuillaan. Kuten Postiklubilla, oli Aineellakin melkoinen groove päällä ja kavereista muodostuvan yleisön tarjoama kotikenttäetu loihti tunnelman kuin kesäfestareilla. Toki pienoiskoossa, mutta silti. Synttärilaulatteluakin kerittiin kuulemaan toverille, joka intoutui lopulta tarjoilemaan omia melko sanoinkuvaamattomia ääninäytteitään mikkiin. Encoreen saatiin tiukat vahvistukset Postiklubin miehistöstä ja yhdessä esitettiin todella tyylikäs versio Levottomien tunnarista. Eat your heart out, Samuli Edelmann!

Eipä tähän loppuun kai muuta voi kommentoida, kuin että todella mukavat kinkerit perjantaille ja kaksi positiivista nuorta tuttavuutta. Meininkiä riitti ja se riittää pitkälle.

Ilkka Valpasvuo