09.01.2003
Yo-Talo/Tampere
Yo-talon talvijuhlilla saatiin nauttia vaihtelevantasoisista musiikkiesityksistä monen eri tyylin kitaraorkestereilta. Bändejä oli kaikkiaan kuusi, joista neljää ehdin seurata. Kun Harjavallan trio Lapko aloitti kymmeneltä, ei soittoajaksi bändiä kohtaan tullut kuin vajaa puoli tuntia. Jyräävää kitaramättöä tarjoillut trio soitti kuitenkin melko pitkän keikan. Yo-talon seinät kaiuttivat ikävästi kovaa soittanutta yhtyettä, jonka basisti soitti ehkä vielä muitakin kovempaa. Isommalla väkimäärällä olisi varmasti toiminut paremmin. Energiaa oli kiitettävästi ja biisit olivat suhteellisen hyviä, mutta pidemmän päälle vaikutelmaksi jäi aika puuduttavan junnaava mättö.
Lapkon vedettyä pitkästi soitti Ylivieskalainen Pablo Heraldez vain sen 25 minuuttia eikä oikein tahtonut saada konettaan aivan tuoreimman eepeen tasoon. Matin, Jarin, Lassin ja Patrikin muodostama nelikko soittelee tuollaista tummempaa popahtavaa rokkia Brittein saarten mausteilla, jota oli ihan kiva kuunnella, mutta se lopullinen potku jäi puuttumaan. Liekö bändillä ollut pientä kisajännitystä, ainakin laulajan annissa oli selvää takakireyttä havaittavissa. Oikein sympaattisia ovat pohjoisen poijat ja toistekin lähden kyllä Heraldezia seuraamaan, vaikkei tämä vielä aivan hirveästi innostanut.
Seuraavasta orkesterista ei oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa. Kolmen miehen voimin esiintynyt Excit ei varmaan olisi keikkasijaansa saanut ilman laulaja-kitaristin asemaa tapahtuman järjestelyissä. Sen verran paska maku jäi nimittäin suuhun suomenkielisestä punkahtavasta rokkailuista, jonka kertosäkeissä laulaja äityi melkoiseen ruoskaörinään. Melkein kuin Bitch Alertin Heinie, paitsi että Alertilla on oikeasti hyviä biisejä. Excitin biiseissä ei nyt ollut oikein mitään kivaa. Minä, joka yleensä löydän jokaisesta esiintyjästä jotain hyvää ja kaunista, jäin aika lailla puun ja kuoren väliin: Mitä teet, jos ei kerta kaikkiaan ole mitään hyvää sanottavaa? Pakkohan sitä on avautua. Ja taas soitettiin kohtuullisen kovilla voluumeilla. Keikka myös loppui kuin seinään ja osa yleisöstä ei ehkä oikein tajunnut, että enempää ei tarvitsekaan enää kuunnella. Hyvä niin.
Ylös synkkyyden alhosta, johon nuorisotalo-tasoinen veivaus oli tiputtanut, nosti iloisesti nyt toista kertaa näkemäni nelimiehinen Jadecroon. Lalen johtama nelikko mainitsee itse vaikuttajana Weezerin ja kieltämättä samoilla musiikkimaailmoilla ollaan liikkeellä. Iloista ja rokkaavaa menoa pienellä keskinäisellä pilanheitolla höystettynä oli suorastaan ilo seurata ja jalatkin alkoivat kummasti hakemaan tahtia. Jadecroonilla on hyviä biisejä ja melkein voisin mennä jo tilaamaan jotain levytettyäkin materiaalia. Pääasiassa Lalen laulamana edettiin, mutta myös Kanttu kitarassa ja Wisa basson varressa tanssahtelivat välillä mikeille köhimään. Matte keskittyi rumpalointiin ja hyvin asiaa hoisikin. Muutamia ihmisiä saatiin lattiallekin houkuteltua, itse siellä tuli vietettyä koko keikka. Mikään ei ole mukavampaa, kuin hyvä musiikki, josta tulee hyvälle mielelle. Tänään Jadecroon huolehti mielialan nostosta kerrassaan erinomaisesti. Hyvä keikka, näitä lisää.
Valitettavasti aamu läheni uhkaavasti ja meikäläisen kello soittaa aamufanfaarin jo kuuden maissa. Joten keräsin kimpsut ja jätin tällä kertaa Jaan Wessman Shown sekä semi-Irlantilaisen OutColdin väliin. Better luck next time!
Ilkka Valpasvuo
