14.05.2014
Klubi / Tampere
On bändejä, jotka eivät takuulla selviäisi lähes pelkkiä hidastempoisia maalailuja sisältävästä klubikeikasta. Ja sitten on Weeping Willows.
Matti Johannes Koivun tuleva albumi jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Tämä tuli harvinaisen selväksi, kun mies soitti vajaan tunnin setistään puolet tuolta julkaisemattomalta levyltä. Ensivaikutelman perusteella tutun vahvaa lauluntekijämateriaalia on tulossa, mutta jo edellisen, sinänsä mainion albumin keski-ikäisyyden ja parisuhderunoilun haamu leijuu myös näiden laulujen päällä. Koivun albumit ovat tähän asti erottuneet toisistaan virkistävästi, nyt vaarana on saman sapluunan toistaminen. Toki sooloesitykset eivät kerro mitään levyn äänimaailmasta.
Wanhat laulut olivat kuitenkin tällä kertaa ne jotka erottuivat, mikä ei läheskään aina ole ollut tilanne Koivun kohdalla. Aulanko ui korvakäytäviin raukeana balladina, Kalatehdas oli tärkeä muistutus kotikutoisen debyyttilevyn "kepeys kohtaa vakavat teemat" -linjasta ja Kovat piipussa soi tutun voimakkaana oodina voimattomuudelle. Koivun mestarteos Toisen maailman nimi oli valitettavasti kokonaan paitsiossa, mutta hankala siltä on mies ja kitara -keikalle materiaalia poimiakaan. Myös viimeisimmän levyn kauniit helmet Laulu pohjoisesta ja Kalastaja jäivät kuulematta. Uusien laulujen vakavan yleisilmeen seasta erottui hulvaton esitys hedelmäpelin antamasta toivosta.
Weeping Willows on äärimmäisen tyylikäs yhtye. Sen ansiosta se selviää lähes kuivin jaloin keikasta, jonka tunnin varsinaisen setin ainoat tempopiikit ovat True to You -hitti sekä keskitempoinen Stairs! Moni yhtye ei olisi samasta selviytynyt. Tai edes siitä että heittää klubikeikkansa toiseksi esitykseksi sellaisen laulun kuin Sunny Days.
Toki bändin lavakarisma on lähes täysin sympaattisen mutta pohjattoman itsevarman Magnus Carlsonin varassa. Hänen laulunsa on niin vaivatonta ettei sitä oikein voi edes kuvailla - se on koettava itse. Mies heittää hetulaa, turisee mukavia eturivin fanien kanssa, ottaa drinkkejä vastaan - Carlson on helposti lähestyttävä ja charmikas nokkamies, hyväluontoisena rehvakkuutena näyttäytyvästä itsevarmuudesta huolimatta.
Bändi painottaa keikkansa uusimman The Time Has Come -albumin materiaaliin, jonka tusinasta esityksestä kuullaan yli puolet. Onneksi, sillä levy on erinomainen. Keikan tasaisesta laulumassasta nousevat esiin ainakin setin päättävä Broken Promise Land ja encoren käynnistävä, uudelta levyltä poimittu It Takes a Strong Heart to Love, joka on takuulla yksi bändin parhaista biiseistä. Saman albumin komea (We're in) Different Places Now tavoittaa jonkinlaisen ultimaattisen kaihon, jota koko keikan ajan on tavoiteltu.
Teksti: Heikki Väliniemi
Kuvat: Kalle Tuominen
