Revival Hymns – patojen rakentelua ja posauttelua

Revival Hymns sai alkunsa keväällä 2010 silkasta yhdessä soittelun ilosta. Kun biisimateriaalia lähti syntymään sen kummemmitta tuskitta, päätti ryhmä jättää demot väliin ja julkaista suoraan pitkäsoiton.

Pian jo esikoisalbumi Feathers pistettiin ilmaiseksi nettiin ja alkuvuodesta 2012 kiekko ilmestyi myös kaupallisessa muodossa. Kotimaassa taustalle saatiin Lionheart ja saksalainen firma julkaisi kiekon puolestaan vinyylinä Euroopassa.

Yhtye ryhtyi valmistelemaan seuraajaa esikoiselleen jo syksyllä 2012, mutta luontiprosessi otti reilun vuoden, minä aikana bändiä ei nähty juuri estradeilla. ”Tuloksettomien lafkasäätöjen” jälkeen Revival Hymns päätti lopulta julkaista Pauhu-levynsä omakustanteisesti, ja tuon mainion kiekon tiimoilta Desibeli haastatteli bändiä. Kysymyksiin vastailivat ryhmän kitaristit Sauli ja Ville.

Miten kiteyttäisitte musiikkinne henkilölle joka ei ole koskaan aiemmin kuullut tahtiakaan musiikkianne?

- Se on sellaista jumittelumusaa, missä rakennellaan patoja ja sitten ne posahtaa. Biisien sisälle ja koko levymitalle on luotu draaman kaaria, jotka johdattelee kuulijan neljänteen universumiin, linnunradan tuolle puolen.

Kuvaukset ovat melko korkealentoisia, mutta mitkä ovat fiilikset kiekon tiimoilta näin studion ulkopuolella? Mihin suuntaan Pauhu on mielestänne vienyt yhtyettä?

- Fiilikset ovat luonnollisesti hyvät ja helpottuneet kun vihdoin saatiin se ulostettua. Kyllä se puoli vuotta taisi tuossa valmiina pyöriä. Sanotaanko, että monia debyytillä kuultuja elementtejä on viety enemmän kohti ääripäitä. Dynamiikkaa löytyy enemmän, mutta kaikissa biiseissä ei silti käydä ääripäissä. Biisit kulkee ehkä keskimäärin rivakammassa tempossa kuin debyytillä. Mukana on uusia instrumentteja mm. baritonikitaraa, banjoa, selloa ja falsettilaulua. Ehkäpä monilla ns. pikkujipoillakin on onnistuttu saamaan biiseistä tunnelmaltaan entistä vangitsevampia. Kaikki on käytännössä harkitumpaa, kansitaidetta myöten.

Feathers-debyyttipitkäsoittonne sai mm. kollega Valpasvuolta kiitosta, mutta bändi ei ole omien sanojensa mukaan ottanut alkumenestyksestä minkäänlaisia paineita. Levyn materiaali muotoutui hiljalleen debyytin julkaisun jälkeen pala palalta ja askel askeleelta. Kappaleiden kesto pyörii eheyttä korostaen lähellä viittä minuuttia, kunnes päätösraita They Neither Toil Nor Spin rikkoo rajat ja jyllää lopulta päälle kymmenen minuuttia. Oliko studiossa vaikea pistää biisille stoppia vai mistä moinen venyminen johtui?

- Siinä oli semmonen hyvä hypnoosi päällä, että olisi tuntunut hyvin väärältä lopettaa se aikaisemmin. No okei, ehkä hivenen olisi ollut varaa lyhentää, mutta Markuksen uutta analogisynaa piti päästä kokeilemaan ja sehän vei sitten mennessään. Ja vika biisi.., eihän siinä enää mikään kiire ole mihinkään.

Olen huomannut että monet lyhyemmät raidat vaikuttavat puolestaan itseään pidemmiltä. Esimerkiksi Dream of Fire kestää vain hieman alle neljä ja puoli minuuttia, mutta tuntuu silti virtaavan vähintään puolet kauemmin - ja totean tämän vain positiivisessa mielessä. Voisi sanoa että osaatte todella luoda tiheitä tunnelmia...

- Kiitos. Jossain ollaan sitten onnistuttu. Tunnelmien luominen ja tietynlaisten jännitteiden ylläpito ja purkaminen on ehkä meidän musan oleellisimpia juttuja. Jos musa vie kuulijalta ajan tajun niin se on pelkästään hyvä asia!

Kaikki musiikki on pistetty koko bändin nimiin, joten lähtikö kaikki liikkeelle treenisessioista vai toivatko kaikki vain kasan materiaalia, josta sitten luotiin levyllinen musiikkia, vai miten kaikki lopulta tapahtui?

- Käytännössä Sauli, Ville tai Markus demottavat jonkun biisipohjan, jota lähdetään treeniksellä sovittamaan ja hinkkaamaan järkevän kuuloiseksi bändin kanssa. Biisejä oli levylle tyrkyllä aika paljon, ja ehkäpä koko levyprojektin haasteellisin asia oli valita juuri oikeat biisit levylle. Varastossa odotteleekin vielä nippu jäätävän kovia ns. ylijäämäbiisejä, joiden kimppuun pitää käydä jossain vaiheessa.

Levyn miksaajaksi valikoitui Jonas Olsson, kiitos referenssiensä (mm. Callisto) ja mahdollisuudesta osallistua miksaukseen paikan päällä. Harkinnassa olivat myös This Will Destroy You -yhtyeen Alex Bhore, sekä Chris Common (mm. Pelican, Native), mutta lopulta päätös oli helppo. Ulkopuolista tuottajaa albumille ei kuitenkaan otettu, miksi näin?

- Näillä rahavarannoilla ulkopuolisen (hyvän) tuottajan palkkaaminen tuntuu jotenkin utopistiselta ajatukselta. Ylipäätään studiovuokrat ja hyvien äänittäjien liksat tuntuvat tällaisen pikkubändin budjeteissa aikas riipiviltä, joten kynnys lähteä itse tekemällä opettelemaan ei ole kovin korkealla. Studiossa häärivät käytännössä Ville, Sauli ja Markus, jotka vastaavat myös biisien sävellyksistä. Haluttiin tällä kertaa kuitenkin panostaa ulkopuolisen miksaajan palkkaamiseen.

- Ja olihan Olssonilla työn alla siinä myös mm. Robinin uusi levy! Kyllä meillä oli studiossa miksausvaiheessakin vielä ruoska mukana, jolla pidettiin Jonas aisoissa jos meinasi lähteä liikaa kikkailemaan.

Musiikki herättää aina erilaisia tuntemuksia ja kuvia. Osa Pauhun musiikista sopii hyvin iltaan, osa yöhön tai aamuun. Mihin hetkeen Pauhu mielestänne kuuluu ja miksi näin?

- Sanoisin, että Pauhun sisältä löytää kaikki nuo vuorokauden ajat. Esimerkiksi aamun ensimmäiseksi biisiksi sopii hyvin niin Diamondback Whales tai They Neither Toil Nor Spin, riippuen siitä kummalla jalalla sängystä nousee... ja kauanko sattuu olemaan aikaa fiilistellä musaa.

Mitä siintää Revival Hymnsin tulevaisuudessa? Oletteko jo suunnitelleet seuraavien julkaisujen tekemistä, kiertueita, maailmanvalloitusta?

- Päivä kerrallaan mennään. Seuraava julkaisu on todennäköisesti EP, johon osa biiseistä on jo äänitetty. Keikkojakin tässä nyt heitellään. Muu elämä ja arjen oravanpyörät asettavat toki tietyt haasteet pitkille rundeille, mutta eiköhän tässä jossain vaiheessa jotain saada taas järjestettyä ulkomaillekin, varsinkin Keski-Euroopan suuntaan, mistä kyselyjä tulee tasaisin väliajoin. On ne sen verran hienoja reissuja ja tykätään siitä rehdistä diy-meiningistä, miten siellä pitkälti hommat hoidetaan. Mutta katsellaan rauhassa.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika...

- Tiesittekö, että Aleksander Barkov jr. oli Jaroslav Lokomotivin 2. varaus v. 2012 KHL draftissä? Miettikää jos se olisikin varattu jo vuotta aikaisemmin ja Sasha olisi mennytkin sinne pelaamaan? Huh. Elämä on valintoja. Tee sinäkin hyvä valinta ja varaa itsellesi aikaa n. 55 min. Sinä aikana ehdit rauhassa kuuntelemaan uuden levymme täällä. Ja jos sen jälkeen kunnon pelimanni-henkeä vielä löytyy, niin tilaa sieltä myös levy. Se on hyvä, eikä niitä ole enää kovin paljoa jäljellä.

Kuva: Revival Hymns, livekuva: Vili Niemi
Mika Roth