21.12.2002
Oranssi/Hellcity
Oranssilla on aina mukavaa, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta. Oranssin ovet aukesivat tuttuun tapaansa kello 20:00 ja ensimmäisen bändin soitanta alkoi kello yhdeksän. Lämmittelybändinä toiminut kuopiolainen Rakkauden Soturit lämmitteli porukkaa positiivisilla viboillaan. Tehosekoitin –tyylistä räkäistä rokkia soittava Rakkauden Soturit vakuutti yleisönsä ja heitti yllättävän maukkaan setin. Kyynikkona olisin saattanut sanoa Sotureita pelkäksi ulkomusiikilliseksi ilmiöksi, mutta kun heidät näkee ja kuulee lavalla, vakuuttuu varmasti siitä, että heistä kuullaan vielä.
Laulaja Sepon tehosekoitinmainen ote lauluun kuului selvästi läpi koko keikan ajan. Eikä se suinkaan ole huono asia. Hybrid Childrenin riveistäkin nykyään tuttu kitaristi Lauri hoiti homman kotiin ja rämpytteli kitaraansa uskottavasti pedon vimmalla. Basisti Arska kukkoili niin kuin kunnon rokkarin kuuluukin ja soolokitarassa vingutellut Samuli soitti aika ajoin legendaarisesti polvillaan luoden keikkaan kunnon rock -meiningin. Eikä rumpali Tonykaan suinkaan jäänyt varjoon, vaan paukutti kannujaan raivokkaasti. Yhteisenä kokonaisuutena Soturit todistivat, että heissä on potentiaalia suurempaankin rumbaan. Aika kauan UG-skenessä tunnettu Rakkauden Soturit on herättänyt vihaa ja ihastusta ympäri Suomenmaata niittejä, nahkaa ja ulkonäköä –tyylillään. Tänä iltana oli bändi kuosissaan jälleen kerran, niin soitannallisesti kuin lavakoreografioidenkin (!) saralla. Illan setistä löytyi rutkasti uudelta juuri ilmestyneeltä EP:ltä (Sekalainen sakki) revittyjä biisejä: mm. Liian nuori rakkauteen, Yön kuningatar ja Luulet vaan. Erityisesti mieltä lämmittivät encorena vedetyt Michael Monroen Nothing’s allright ja Alice Cooperin erinomainen Under my wheels.
Illan varsinainen pääesiintyjä oli helsinkiläinen Private Line. Mm. Flaming Sideburnsin, Hellacoptersin ja Backyard Babiesin luotsaama scandinavian action rock soi Oranssilla niin hallitusti kuin rock –musiikkia voi vain soittaa. Miesten soitanta toimi erinomaisesti yhteen, jonka kanssa useimmilla bändeistä on jonkunlaisia ongelmia. Etunenässään Arto Muna & Millenniumistakin tuttu kitaristi Sammy Aaltonen loi onnistuneesti vauhdikasta tunnelmaa lavaliikehdinnällään ja oli jopa muistanut ottaa välispiikitkin mukaan. Muut bändiläiset Spitfire (basso), Illu (kitara), Eliaz (rummut) ja Jack (kitara) toivat esitykseen sellaista paukutusta ja räimettä mitä rock –keikalle lähdetäänkin etsimään. Melkein pystyin haistamaan bensan katkun nenässäni ja tuntemaan nopean elämäntyylin suonissani. Miksei Privatea ole noteerattu sen enempää?
Avausbiisinä Makin’ a mess since ’77 toimi aivan loistavasti nopean temponsa ansiosta, jonka jälkeen jatkettiin varsinaisella hittiputkella: Grown like others, Superstar IQ, Downstairs upstairs ja Virgin suicides pamahtivat tajuntaan. Edelliset biisit löytyvät myös uudelta Suomen laajuiseen levitykseen (Bad Habits Publishing) päässeeltä EP:ltä Six Songs Of Hellcity Trendkill, joka on allekirjoittaneenkin koneessa pyörinyt aika tiuhaan tahtiin. Yö jatkui uudella hitaalla biisillä Self-love-sick ja vanhemmalla tuotannolla Sweet and sour desire, Already dead ja Shiny eye. Jo koska joulu oli jo ovella, piti myös esittää rokahtava joulubiisi Merry X-mas. Encorena kuultiin kaksi kibaletta: Live Wire ja Adam’s apple. Setin jälkeen oli niin hiki ja paikat jumissa, että tiesi todellakin olleensa kunnollisella keikalla pitkästä aikaa. Seuraavana vuorossa Privatea Klubilla 9.1., johon siihenkin tuntuu olevan liikaa aikaa. Mukana myös Myyt ja tamperelainen OikoSulku.
Raportti on hyvä lopettaa Rakkauden Sotureiden sanoin: ”Kuuntele kun tämän sulle selvitän, nyt juhlitaan JUO ENEMMÄN!”
Minna Miettinen
