Recoils ja pienen paletin runsaat sävyt

Yhtye joka saa erilaisten tyylilajien salaatin maistumaan zappamaiselta tuotokselta, on jonkin suuren lähellä. Tällainen ryhmä on Recoils, jonka tuore Deadly Seven EP hämmensi ja kiehtoi allekirjoittanutta. Niinpä päätin kysellä bändiltä taustoja, uutisia ja tulevaisuuden visioita. Desibelin kyselyihin vastasivat vokalisti Madu, kitaristi Toni ja basisti Juha, jotka muodostavat tällä hetkellä koko bändin.

Recoils on julkaissut kaksi pikkukiekkoa yhtä monen vuoden sisällä. Tuntoja tuoreen kiekon tiimoilta kysyessä yhtye toteaa yhteen ääneen olevansa tyytyväinen lopputulokseen. Toki kun oikein kriittisellä korvalla raitoja käy läpi löytää aina jotain parannettavaa, mutta yhteenvetona uutukaiseen ollaan Recoilsin leirissä oikein tyytyväisiä.

Deadly Seven on seitsemän hyvin erilaisen raidan nippu. Miten kiteyttäisitte Recoilsin musiikin satunnaiselle musiikinkuuntelijalle joka ei ole aiemmin kuullut musiikkianne?

- Jotain sellasta mitä joku voisi jossain sanoa metalliksi ja toinen rockiksi. Kai moni pistäisi siihen vielä sanan alternative koska ei tää touhu ihan normaalia ole! Meille tämä genrettely ja kuvailu on osoittautunut melko turhauttavaksi, aika ajoin se on jopa potkinut perseelle. Paras tapa tutustua musiikkimme on kuunnella sitä avoimin mielin ja tehdä itse johtopäätökset ja mielipiteet.

Pidin erittäin paljon debyyttinne Dante’s Deliriumin joistain kappaleista, vaikka sen soundit olivatkin kauniisti sanottuna vaatimattomat. Miten näette yhtyeen kehittyneen näiden kahden julkaisun välissä?

- Kiitos! Deliriumin jälkeen homma oli paljon määrätietoisempaa ja itsevarmempaa, joka ilmenee paremmissa soundeissa, bändijäsenten suorituksissa ja ylipäätään eheämmässä kokonaisuudessa. Paremmat soundit myös tukivat vahvemmin biisien tunnelmaa, joka Deliriumissa oli ehkä pahin kompastuskivi.

Niinpä. Parhainkin kappale himmenee väistämättä, mikäli siitä nauttiakseen pitää pinnistellä mielikuvitustaan peittämään ne taustan pahimmat suhinat. Tekninen taso on vahvistunut toisella levyllä, mutta kuinka pitkään työstitte uutta EP:tä ja kuinka onnistunut lopputuloksesta mielestänne tuli?

- Ensimmäiset Deadly Sevenin biisit taisivat syntyä jo ennen Deliriumin nauhoitusten aloittamista, mutta itse nauhoittelut kestivät noin puolisen vuotta. Teimme levyä melko hitaalla tempolla, vaikka koko ajan oli sellainen fiilis että on kauhea kiire. Lopputulokseen olemme joka tapauksessa erittäin tyytyväisiä. Aluksi jopa huolestutti, että levy olisi liian tasapaksu, mutta biisien herätessä kunnolla eloon, emme olisi voineet olla tyytyväisempiä.

Dokumentaatiota levyn teosta voi käydä tsekkaamassa tästä linkistä

Kappaleiden aiheet tuntuvat pyörivän kauhutarinoissa ja niistä syntyneissä elokuvissa sekä kirjoissa. Avataanpa koko kiekko itsensä Vincent Pricen mukaan nimetyllä raidalla. Onko elämä yhtä suurta elokuvaa ja jos on, niin minkälainen on Recoilsista kertova filmi?

Madu: - Perkele mikä kysymys! Ehkäpä Recoilsista kertova leffa olisi sellainen tutkielma ihmisyyden synkästä puolesta ja mielen menettämisestä. Sellainen leffa, jossa on paljon kryptistä dialogia ja mystisiä referenssejä. Ohjaajaksi sopisi Lars Von Trier tai David Lynch.

Juha: - Hyvän musiikin avulla saa kyllä ankeammastakin päivästä elokuvallisemman. Recoils the Movie? Kyllä se jotekin kieroutunut kokonaisuus olisi mutta maustettuna bromancella ja paskalla huumorilla.

Toni: - Stanley Kubrick goes alternative metal.

Kiekon kaikki sävellykset ja sanoitukset ovat lähtöisin Madun kynästä. Onko Recoils yhä enemmänkin sooloprojekti kuin oikea bändi?

- Recoils alkoi ideasta nauhoittaa Madun säveltämiä biisejä ja siinä mielentilassa aikalailla toteutettiin Dante's Delirium EP. Deadly Seven on vahvasti "bändipohjaisempi" tekele, vaikka alusta pitäen ollaan pidetty yhtä kuin perhe. Meillä kaikilla on oma olennainen roolimme tässä hommassa. Toni on enimmäkseen ohjaimissa mitä masterointiin ja yleiseen tekniseen toteutukseen tulee. Juha heittelee sinne tänne sellaisia luovia ja teknisiä manifestejään. Esimerkiksi Tower of Metabolism -biisissä Juha muokkasi bassokuvioita melko ronskilla kädellä. Vaikka Madu on tähän mennessä suurimman osan biiseistä säveltänyt, ehkä tulevaisuudessa tullaan kuulemaan mitä muiden bändijäsenten kynistä lähtee.

Yhtyeen soundimaailmanne on avara ja vaikka itse soittimia on kovin pieni valikoima, ei yhtye näe syytä lähteä laventamaan palettia ainakaan lähiaikoina. Tosin yhtään ovea ei suljeta myöskään lopullisesti. Entä miltä Recoilsin tulevaisuus näyttää muuten? Onko bändi siirtymässä estradeille ja joko uusi studioreissu siintää horisontissa?

- Tällä hetkellä keskitymme biisien treenailemiseen ja yhteissoiton hiomiseen. Sen jälkeen olisi tarkoitus lähteä metsästämään kakkoskitaristia ja rumpalia, jotta tuo estradeille siirtyminen saataisiin jotenkin fiksusti toteutettua. Studiotoiminta jää todennäköisesti nyt sivuun hetkeksi, ollaanhan me jo puskettu täyspitkän verran biisejä ulos aika hyvään tahtiin.

Kiekon päättävä Mischief and Romance eroaa melko paljon muusta materiaalista ja se on yhdessä raivoisan Rapturen kanssa omia suosikeitani kiekolta, mutta mitä mieltä tekijät itse ovat? Kuka on lapsista rakkain?

Madu: - Tämä on vähän sellaista kausiluonteista. Tällä hetkellä kuitenkin taitaa Keloid ja Mischief and Romance viedä voiton.

Juha: - Basistina itselleni rakkain on Rapture. Siinä pääsee näyttämään ettei basso ole pelkkä rytmisoitin, vaan pääsee kokeilemaan soitannan eri ulottuvuuksia niin puhtailla melodioilla kuin raivokkaalla släppäämiselläkin.

Toni: - Kaikki on tosi rakkaita, jokainen omalla tavallaan, tosin paria voisi ehkä vähän kurittaa vielä ruotuun. Tällä nimenomaisella hetkellä taidan lämmetä eniten They Eat Fearsille.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain on jäänyt sanomatta niin nyt olisi sen sanomisen aika...

Tykkäilkäähän Facebookissa että pysytte ajan tasalla Recoilsin touhuista. Etenkin rumpalit ja kitaristit silmät tarkkoina ja korvat höröllä! Suuret kiitokset kuuntelijoille, tukijoille ja tietenkin Desibeli.netille!

Mika Roth
Kuva: riotcolor