Speedtrap – lujaa, täysillä ja erityisesti kovaa

Kierrätyksen nerokkuus on joissain asioissa piilevää. Se, mikä tänään on omissa silmissä loppuunkulunutta ja väljähtänyttä, ei välttämättä ole tuomittu olemaan sitä ainiaan. Tämä pätee erityisesti musiikkityyleihin. Ainakin riittävän mittaista sapattia pitänyt Riffien rajamailla –sarja on palannut, ja kiihkeämpänä kuin koskaan. Aiheena Speedtrapin debyyttilevy Powerdose.

Svart

Jos kotimainen metalli sai edellisellä vuosikymmenellä salonkikelpoisen vientituotteen manttelin, tuntuu ainoastaan luontevalta, että 2010-luvulla suunta on toisenlainen. Perinteiden pariin palaaminen voi olla yököttävää, mutta jos siitä ammentaa rakkaudella ja oikein tarkoitusperin, voi kyseessä olla siunaus. Mikäli joku näkee asian toisin, olkoot hän vapaa esittämään perusteluja miksei perinteikäs hevimyllytys voisi olla täysin ajankohtaista ja jännittävää musiikkia.

Omaan korvaani ei nimittäin kuulosta pahalta, että läpituotettu ja moderni soundimaailma on kääntynyt pelkistettyyn ja luonteikkaasti potkivaan. Soitto on rajua, riffit tiukkoja, tukka miten lie ja ilmassa leijuu sietokykynsä äärirajoilla pauhaavien putkivahvareiden ja pitkin otelautoja ynnä rumpukalvoja valuvan hien lemu. Suorituskeskeisen yrmyilyn sijasta keskiössä on soittamisen riemu, lähemmäs punk- kuin metalli-henkeä suuntautuva vapautuneisuus.

On yksilöllistä miten paljon uutta tai kiinnostavaa tässä kuulee, mutta vanhoihin hiiliin uutta hehkua ja luonnetta puhaltaneiden bändien virkistävyyttä on turha kieltää tiukimmankaan puritaanin. Kaupan päällisiksi huikeita tykityslevyjä pöllähtelee esiin tuon tuosta. Tällä erää riffien rajamailla aiheena helsinkiläistynyt Speedtrap ja ensimmäinen täyspitkä Powerdose.

Yhden EP:n ja yhden splitin aiemmin julkaissut Speedtrap on soundeja myöten perusasioiden ytimessä. Sähäkät kitarat nostavat adrenaliinitasoa, lujasti rutiseva basso kantaa huumaavaa rytmiä eteenpäin, jonka kruunaavat tyylikäs rumputuli ja Jori Sara-Ahon korkealta ja kovaa raikuvat vokaalit.

Pääosin pikavauhdilla sahattuihin riffeihin on ujutettu paljon yksityiskohtia, joihin fiilistä ylläpitävät sovitukselliset neronleimaukset usein perustuvat. Powerdoselle ujutetut kahdeksan rykäystä eivät esittele rakenteellisia yllätyksiä, mutta ovat kauttaaltaan niin lujaa tekoa, että mitään ylimääräistä ei tule mieleen kaivata. Eipä sillä, että näin tiiviiksi hiotulle pitkäsoitolle ylimääräisiä sekunteja juuri mahtuisikaan.

Totta on myös se, että ennennäkemättömiä ihmeellisyyksiä metsästävä ei välttämättä Speedtrapista saa paljoakaan, mutta vaaran tunteen ja tylysti potkivien kokonaisuuksien ystävä on varmasti kuin kotonaan. Jotain levyn tasosta kertoo se, että vahvin anti löytyy vasta puolivälin paikkeilta. Törkeällä puskuvoimalla pallit seinälle jytäävä Out of Time, Out of Line ja aivan holtiton, mutta silti levyn komeimmat kielisoitinkuviot tarjoileva nimikkobiisi ovat niin totaalista ydinmehua, että kaikenlaiset retroköhinät voikin jättää siihen.



Teksti: Aleksi Leskinen
Kuva: Speedtrap