Lovijatar ja rock jossa soi honkien humina

Lovijatar yllätti ja hiukan hämmensikin taannoin, kun yhtyeen debyyttialbumi Pimeän Tuoja ilmestyi. Suomalaisesta kulttuurista ja mm Kalevalasta rohkeasti innoitusta uuttanut pitkäsoitto herätti runsaasti kysymyksiä, joihin Desibeli pyrki löytämään vastauksia. Kysymyksiin vastailivat bändin kitaristi Jussi Rautio ja vokalisti Tommi Vaittinen

Lovijatar sai alkunsa kun Jussi oli Battleloren kitaristina kiertueella ja Strasbourghissa mies päätyi toipumaan aamupäiväkänneistä keikkabussiin. Viereisessä sängyssä sattui makaamaan toisista syistä kipeä miksaaja Tommi, joka tunnetaan myös Tommy Grass nimisenä Elephant Bellin vokalisti/kitaristina. Ajatus yhteisestä bändistä syntyi bussin hämärässä, yhtyeestä ”jossa soisi honkien humina nykyaikaisella rock-otteella”, ja näin Lovijatteren synnyinsanat oli lausuttu.

Ensimmäinen kaksikkoa täydentävä jäsen oli Elephant Bell -orkesterista tuttu rumpali Mikko Neuvonen, kitaristi Petrus Repo liittyi kokoonpanoon puolestaan noin puolitoista vuotta sitten. Ryhmän tuorein vahvistus on alkuvuodesta riveihin liittynyt basisti Sami Ollikainen (ex-Rautakello) ja näin koossa onkin debyyttialbumilla kuultava bändi.

Yhtyeen musiikissa ja lyriikoissa on haettu innoitusta Suomen historiasta, etenkin Kalevalasta ja Suomen Kansan Vanhat Runot –teoksesta. Melodiat ovat puolestaan paljosta velkaa vanhoille itkuvirisille, joiden melankolia on ikuistettu kansamme kollektiiviseen mielialaan. Mutta miten päädyitte juuri tähän ratkaisuun?

Jussi: - Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut Suomen historiasta ja olen sitä mieltä että Suomessa ei ole tarpeeksi tutkittu omaa historiaa. Kansanperimämme on pitkälti kadonnut uskonnon ja koululaitoksen myötävaikutuksella. Mitä enemmän kuulin tarinoita vanhasta Suomesta jota ei kouluissa opetettu sitä kiinnostuneemmaksi tulin aiheesta. Esimerkiksi Isäni isän aikaan Itä-Suomen Torsansalossa palvottiin Tapiota kristinuskon lomassa. Kylän ukot veistelivät puihin luvut joilla haettiin suojelusta omille maille sekä esimerkiksi kuolleille kirjattiin omat luvut puihin. Paikallisessa luolassa jota sanottiin pirunkirkoksi asui myös 1800-luvulla noita nimeltä Pohu-Matti jolta tulivat ihmiset Pietarista asti hakemaan taikajuomia.

- Tuollaisten tarinoiden kokoaminen ja pukeminen laulujen muotoon on lähempänä sydäntäni kuin laulaminen siitä kuinka "olen ruokalan tuoli," vaikka Anna Erikssonin vastarannan kiiskeyttä arvostankin. Kalevalakin on yksi ikkuna historiaan vaikka onkin Lönnrotin vääristelemä puhtaista kansan runoista. Mutta niinhän sitä jokainen polvi muokkaa tarinat uusiksi ja mieleiseksiin kuten mekin. Halusimme tehdä omaleimaista musiikkia jota ei jokainen pumppu näillä lakeuksilla veivaisi.

Tommi: - Halusimme alusta lähtien lähteä tekemään jotain erilaista, jotain missä voisimme yhdistää omat soittohistoriamme itsellemme uudella tavalla. Meitä molempia kiinnosti vanha suomalainen runous, uskomukset ja shamanismi, joten tuntui luonnolliselta lähteä ammentamaan musiikkimme ajatusmaailmaa näistä aiheista. Siinä vaiheessa kun aloitimme, muutaman kokeilun ja virheen jälkeen alkoi syntyä biisejä, jotka kuulostivat siltä mitä olimme hakeneet.

Esiintymiskieli oli alusta saakka itsestäänselvyys. Jussi toteaakin että jos haluaa suomalaisuudesta musiikkinsa jotain ammentaa, niin kieli on vahvin yhteyden luoja. Tommi tuo myös esiin sen usein unohdetun puolen, että runomuodossa suomen kieli varsin kaunis ja musikaalinen, joten se jos mikä erottaa yhtyeen mm monista keskieurooppalaisista kilpakumppaneista. Kalevalan lisäksi olette saaneet innoitusta myös Suomen Kansan Vanhat Runot -teoksesta, mutta lyriikat on merkitty koko levyn mitalta yhtyeelle. Kuinka lähdemateriaalia tuli siis käytettyä?

Jussi: - Kyllä me johonkin ihan suoraan lainaan taisimme laittaa tekijän kohdalle trad. mutta muuten merkitsimme lyriikat törkeästi itsellemme. Otimme kansanrunoudesta teemoja ja ilmaisuja mutta pyrimme viemään ne johonkin uuteen suuntaan niin että pystyttäisiin kumminkin puhumaan ihan uusista sanoituksista vanhan toiston sijaan. Suurin osa levyn sanoituksista on uutta lyriikkaa jonka kaikupohjana toimii menneiden polvien sanat.

Tommi: - Olemme toki lukeneet paljon vanhoja runoteoksia, mutta sanoituksissamme käytämme niitä ainoastaan tyylillisenä mausteena ja inspiraation lähteenä. Pyrimme välttämään suoria lainauksia, vaikka kyllä muutama sellainenkin löytyy. Yleensä teemme Jussin kanssa sanoitukset siten, että toinen aloittaa tarinan tai tekee jonkinlaisen rungon, jonka jälkeen toinen jatkaa ja parantelee ideaa. Lopulliset versiot tehdään yhdessä juuri ennen äänitystä.

Melodioissa on puolestaan kuultavissa itäisen Suomen itkuvirsiperinteen kaikuja, mutta ovatko tekijät itse kotoisin noista samoista maisemista ja mikä sai raavaat miehet soittamaan itkuvirsiä?

Jussi: - Me olemme kotoisin Lappeenrannasta ja muualta Itä-Suomesta ja koemme identiteetiksemme ennen kaikkea karjalaisuuden vaikka olemmekin asuneet Helsingissä jo iät ja ajat. Minulla on vanhoilta eukoilta taltioituja virsiä ja itkuja jotka olen saanut Karjalan Sivistysseuran kautta ja noita tuli kuunneltua kun sävelsimme biisejä Pimeän Tuojalle. Muun muassa Kadotettu -nimisen biisin alun melodia on saanut alkunsa itkuvirrestä. Eräs noista itkuista jäi soimaan päähän ja sai uudenlaisen muodon tuossa biisissä. Itämerensuomalaiset itkuvirret ovat muutenkin mielenkiintoinen traditio. Niiden kieli eroaa normaalista kielestä. Niiden laulajien mukaan tuonpuoleisen asukkaat eivät ymmärrä kieltämme vaan heidän kanssaan tulee kommunikoida itkukielen kautta. Itkukieli on myös täynnä kiertoilmaisuja ja metaforia. Salakielen perustana on ilmeisesti ollut tabu joka on monilla luonnonkansoilla että asioita jotka liittyvät kansanuskoon ei saa nimetä.

Tommi: - Oma sukuni on lähtöisin Karjalasta ja kulkeutunut aikojen saatossa Lappeenrantaan. Ehkä suonissamme virtaava esi-isiemme veri saa meidät laulamaan tyylillämme, vaikka emme ole sitä erityisemmin opiskelleetkaan. Ehkä se pursuaa jostain alitajunnastamme.

Levyn saatteessa puhutaan stonerista, rockista, metallista ja folkista, mutta genreloosheja väistelevä bändi ei sovi mihinkään noista määritelmistä suoraan. Yhtyeen musiikista puhuttaessa on mainittu mm. Värttinä ja Katatonia, sillä musiikissa on mausteita folkista, metallista ja progesta. Kappaleissa on paljon osia joissa pelkästään lauletaan ja varsinkin livenä ne tuppaavat saamaan huomiota osakseen. Tommi kiteyttääkin määrittelyongelman toteamalla, että Lovijatar on kuin karjalainen shamaani joka soittaa Alice in Chainsiä.

Tarinat ovat aika tummasävyisiä, mutta en sanoisi levyä mitenkään synkäksi? Onko sittenkin niin että valo tunnelin päässä tuikkii yhä pimeyteen?

Jussi: - Minusta musiikissa on tärkeää että siitä saa energiaa ja voimaa. Meillä on kumminkin pitkä talvi ja synkkyyttä ihan tarpeeksi että hyvä olla sitä toistakin puolta. En minä ihan hilipatihippaa juttuja halua tehdä mutta sellainen pohjattomassa synkkyydessä vellominen on pitemmän päälle masentavaa. Ehkä sellaista tartu hetkeen asennetta on löydettävissä lyriikoistamme.

Tommi: - Vaikka sanoituksemme sijoittuvat synkkään maailmaan, ja vaikka Lovijatar on hahmona varsin synkkä, niin silti pyrimme sisällyttämään aina hieman lohtua lyriikoihimme. Mielestämme musiikin tulee olla mieluummin voimaannuttavaa kuin vaivaannuttavaa.

Lovijatar soitti ensimmäiset keikkamme viime keväänä. Levy ilmestyi syyskuun alussa minkä jälkeen bändi on nähty estradeilla keskimäärin kerran pari viikossa. Yhtyettä on kuuleman mukaan kuvailtu energiseksi ja loistavaksi poppooksi lavalla.

Jussi: - Eräs tyyppi totesi että "en ole kuullut musiikkianne levyltä mutta taidatte olla sellainen live -bändi!" Keikoilla pitää olla tekemisen meininki, kaahausta ja vaarallisia tilanteita. Tunnelmointiakin on välillä mutta meininki ei saa mennä muniin puhalteluksi. Nyt näyttää siltä että soitamme lähiaikoina ainakin Tampereella ja pari kertaa Helsingissä. Kannattaa tykätä meistä Facebookissa jos haluaa tietoonsa meidän live-esiintymisiämme. Se näyttää olevan se paikka jonne me nuo livepläjäykset tunnollisimmin päivitämme.

Tommi: - Tavoitteenamme on, että meistä tulisi todella kova livebändi. Olemme heittäneet jonkin verran keikkaa tänä vuonna, mutta haluamme tehdä niitä paljon lisää. Ensi vuonna yritämme päästä johonkin festareille soittamaan, sekä kiertueelle suomeen ja ulkomaille. Pyrimme koko ajan parantamaan ja kehittämään settiämme, siten että se ei jättäisi ketään kylmäksi.

Olette ottaneet debyytillenne vaikutteita suomalaisesta kulttuurista. Voisitteko tehdä seuraavan levyn siten, että innoitus otettaisiinkin jostain aivan muualta, esim kelttien, muinaisslaavien tai vaikka germaanien tarustoista?

Jussi: - Tapasin kerran Granadassa Espanjassa eräällä keikkaressulla paikallisen tyypin joka intoili siitä kuinka hänen kavereillaan on tosi hyvä bändi joka soittaa viikinkiheviä. Mitä helvettiä? Soittaisivat mieluummin vaikka flamencoheviä tai Sepulturaa! Joten en lähtisi merta edemmäksi kalaan. Suomalaisessa kulttuurissakin on loputtomasti ammennettavaa. Slaavilainen kulttuurihan on osittain suomalaista, joten sieltä voisi irrota hyvää tavaraa. Myös saamelainen kulttuuri on mielenkiintoista. Hienoa että viime aikoina on noussut paljon saamelaisia kulttuurin tekijöitä. Germaanit ja keltit ovat ihan kiinnostavia mutta eiköhän niistä laulella ihan tarpeeksi heidän omilla maillaan.

Tommi: - Suomalainen kulttuuri on niin vahvasti esillä nykyisessä tuotannossamme, että ainakaan tällä hetkellä emme pystyisimme uskottavasti laulamaan esim. germaanien tarustosta. Mielestäni bändimme tulee pysyä juurillemme ja tyylillmme uskollisena, mutta keksiä se joka kerta uudella tavalla.

Yleensä folk-vetoiseen musiikkiin yhdistetään erilaisia perinnesoittimia, mutta Pimeän Tuojalla ne loistavat poissaolollaan - miksi näin?

Jussi: - Ei meille oikeastaan tullut mieleenkään ottaa mitään instrumentteja mukaan joita emme osaisi itse soittaa. Sinällään ihan mielenkiintoinen idea. Haluamme tosin että biisit toimivat myös livenä ja perinnesoittimet vaatisivat sitten myös soittajansa. Tahtoisin pitää Lovijattaren kompaktina sillä Battleloressa meitä oli seitsemän ja silloin esimerkiksi kiertämisessä on ihan toisella tapaa kuluja mukana. Soitin kyllä joskus lapsena haitaria mutta katsotaan nyt vielä. Minusta myös siinä on oma tehonsa että vedetään folkkia ei niin perinteisellä tatsilla.

Tommi: - Lähdimme tietoisesti tekemään bändilevyä, joka olisi hyvin pelkistetty, ja jossa folkahtavat musiikilliset koukut tehtäisiin laulustemmoilla ja kitaramelodioilla. Toisaalta, jos meillä olisi ollut käytössämme jotain erikoisia perinnesoittimia, ja joku joka olisi osannut niitä soittaa, olisimme mahdollisesti laittaneet niitä johonkin biisiin. Mutta ihan viulu/haitari -osastoa emme miettineet missään vaiheessa. Se on muiden kakkupala.

Haastattelun lopussa katse kääntyy vielä tulevaisuuteen. Pimeän Tuoja julkaistaan ulkomailla marraskuun alussa ja apuvauhtia sille antaa toinen musiikkivideo. Yhtye oli haastattelun aikaan lähdössä juuri kuvaamaan videota Vetjan rannoille, joka on luonnonkaunis itäsuomalainen järvi jonka lähettyviltä löytyy luolamaalauksia. Ajatuksissa oli myös ottaa minimalistisempi lähestyminen kuin Vainovalkeassa, jossa oli paljon porukkaa ja suuri sykkiminen.

Yhtye jatkaa myös uusien biisien tekemistä ja seuraava julkaisu saattaa olla akustinen EP, tosin tämä on vasta suunnitteluvaiheessa. Lovijatar tullaan näkemään myös estradeilla loppuvuodesta ja seuraavan vuoden alussa, eikä luvassa ole välttämättä sitä perinteisintä kattausta. Bändin esitystä voitaisiin laajentaa ja mukana voisi olla muitakin numeroita, mutta suunnitelmat ovat vasta suunnitelmia.

Lopuksi kiitokset lähtevät vielä Timolle ja Saaralle, jotka ovat yhdessä luoneet bändille upean Lovijatar –hahmon, sekä tietysti kaikille levyn ostaneille ja keikan nähneille.

Mika Roth
Kuvat: death-illustrated.net