19.08.2013
Valokuvataiteilijana sekä useasti palkittuna journalistisena valokuvaajana työskentelevä Juha Metso kuvasi Sielun Veljien uraa vuosien ajan. Noista arkistoista syntyi yhdessä Helsingin Sanomien musiikkitoimittaja Vesa Sirénin kanssa teos Sielun Veljet – Kuvat. Teoksen sivutuotteena syntyi lisäksi näyttely helsinkiläiseen valokuvagalleria Laterna Magicaan.
Johnny Kniga
Kuvaajana Juha Metso on todellinen valokuvan moniottelija. Vuoden lehtikuvaajaksi vuonna 2002 valittu ja useammallakin Fotofinlandia-kunniakirjalla palkittu Metso, on toiminut journalistisen kuvaustyönsä ohessa myös luontokuvaajana ja valokuvataiteilijana. Metson teoksia onkin päätynyt keskeisimpien kotimaisten taidemuseoiden kokoelmiin. Kaverikseen Sielun Veljet – Kuvat -teoksen toimitustyöhön Metso nappasi Helsingin Sanomien musiikkitoimittajana ja Tieto-Finlandiallakin palkittuna tietokirjailijana työskentelevän Vesa Sirénin.
Yhtyeenä Sielun Veljet tuskin esittelyjä kaipaa, mutta teoksen visuaalisen sisällön kannalta on merkittävää mainita Metson pitkä historia yhtyeen uraa taltioiden. Toinen merkittävä seikka on kuvien rooli kirjassa. Kyse on ennen kaikkea Metson valokuvataiteellisesta projektista. Teos pyrkiikin olemaan Metson ekspressiivisen kuvakerronnan julkaisualusta, puhtaan rock-kirjallisuuden ja kohteensa toteavan dokumentoinnin sijaan.
No, tämä ei tietenkään ole koko totuus. Kuvillaan Metso pyrkii ilmentämään sitä samaa maanis-shamanistista transsitilaa, sitä likaisenvalkoisen, mustan ja kirkkaiden värien räikeää ristisiitosta, jota Sielun Veljet niin musiikillaan kuin Hannu ”Vinski” Viholaisen valotaiteen tukemalla lavaesiintymiselläänkin pyrki esiintuomaan. Paikoin Metso maalaa valotusta, efektejä ja Viholaisen valaistusta maalipurkkeinaan käyttäen ekspressiivisiä vetoja – kontrastoiden – välillä värillisten ja mustavalkoisten, paikon terävien ja suttuisten pintojen ja toisinaan esiintyjän ja yleisön vuorovaikutusdynamiikan kautta. Tässä mielessä Metso toki kertoo samalla myös Sielun Veljien tarinaa.
Lähemmäs dokumentoivaa rock-historiikkia vievät toki Sirén tekstit. Tosin Sirén kokeneena tietokirjailijana korostaa johdannossaan, ettei sisällön laajuus täytä historiikin tunnusmerkkejä, vaan on tarkoitettu vain valokuvakirjaa tukevaksi tekstiksi. Näin tietysti onkin, mutta jotenkin vähättelevältä lausunto kuulostaa – niin paljon vaivaa mies on joka tapauksessa nähnyt. Sirén onkin kahlannut läpi valtavan määrän niin yhtyeestä itse tekemiään, kuin kollegoidensa toimittamia haastatteluja ja lisäksi muita Sielun Veljiä käsitteleviä lehtiartikkeleita, sekä audiovisuaalisten arkistojen aarteita vuosikymmenten varrelta. Välillä herää toki sama kysymys kuin monen muunkin kirjallisen rock-dokumentin kohdalla: onko jokaisen esityksen tai taltioinnin jokaista erillistä kappaletta tarpeen analysoida erikseen. Monissa kohdin tuo puoltaa toki paikkaansa, mutta mielenkiintoisinta antia tarjoilevat silti kuvaukset kunkin esitys- tai äänityskerran tunnelmista ja motiiveista.
Parasta kertovuuden kannalta on joka tapauksessa ollut se, että yhtyeen jäsenet ovat osallistuneet itse aktiivisesti historiansa muisteluun – niin täydentämällä ja kommentoimalla vanhoja haastattelujaan kuin tuomalla mukaan myös uutta kerrottavaa. Sekä tietysti analysoiden historiankaartaan nykyisestä elämänkokemuksellisesta perspektiivistään katsoen. Sirén johtaakin tekstiään liikkumalla luontevasti vanhojen haastattelujen, omien tulkintojensa ja kunkin omalla äänellään kommentoivan yhtyeläisen välillä.
Vaikka Sirénin teksti noudattaa muodollisilta puitteiltaan kronologista etenemistapaa, on kuvasijoittelu toteutettu valokuvateoskirjallisista lähtökohdista ja näin tukemaan ennemmin Metson kuvailmaisullista kokonaisnäkemystä, kuin kertomaan sillä suoraa historiallista tarinaa. Tosin kirjan edetessä siirrytään niin kuvallisesti kuin tekstinkin osalta kohti selkeämpään ja kompositioltaan yhtenäisempää ilmaisutapaa. Siis vähän, kuten Sielun Veljien musiikillisen kaarenkin suhteen matkan varrella tapahtuu.
Tietämättä, missä määrin Metso itse on Sirénin ohella ollut kuvien järjestyksellistä sijoittelua ohjeistamassa, maininnan ansainnee myös Maria Mitrusen ulkoasutoteutus. Välillä mietityttää, onko offset-tyyppinen paperivalinta ollut kuvien toiston kannalta paras mahdollinen vaihtoehto, mutta ehkäpä juuri Sielun Veljistä kuvien kautta kerrottaessa on.
Täytyy myöntää, että ennakko-odotukset eivät olleet kummoiset, kun otsikkotasolla aikanaan kuulin kirjan nimen. Ajattelin jo Stefan Bremerin kanonisoineen sielunveljellisen kuvakerronnan lopullisesti kansakunnan kaapin päälle – jos nyt tällaista kielikuvaa sen koomin Sielun Veljistä kuin Bremerin kuvistakaan voi käyttää. Nämä käsitykset Metso ja Sirén onnistuivat silti teoksellaan pistämään uuteen tarkastelukulmaan. Antaumuksella tehty teos, jonka ainoa vaara piilee siinä, että mielenkiintoinen ja mukaansatempaava teksti uhkaa toisinaan haukata roolin pääasialta – Metson pureutuvalta kuvalliselta ilmaisulta.
Teksti: Rami Turtiainen
