Avaimet Elämään, Lord Fist

Mikkelin kesäisen perjantai-illan syövereissä soi nuorten uroiden uho.

Jos on asunut kolmisenkymmentä vuotta Tampereella, ja on tottunut liikaakin siihen, että vähintään puoliksi kiinnostavaa livemusiikkia soi joka päivä jossain lähistöllä, voi hiukan jännittää kun edessä onkin sopeutuminen pikkukaupunkiin toisella puolen maata. Äkkiseltään tilanne voi tuntua hivenen hankalalta suodattaa, mutta tärkeintä on ettei lannistu – sillä onhan totta, että useampi kuin moni kotimaamme musiikkitarjonnan merkityksellisistä nimistä on raivannut tiensä esiin nimenomaan pienehköstä pitäjästä.

Se, liittyykö tämä tosiasia ilmaisukanavan tarpeeseen, ympäristön inspiroivuuteen vaiko suomalaisten kaupunkien yleisimpiin kokoluokkiin, olkoot toissijaista. Tärkeintä on se, että rajoitteelta näyttävä asia saattaakin olla oikeastaan etu. Siis tukka auki ja katsastamaan perjantai-illan paikallista tarjontaa.

Ensimmäisenä nujakoinut Avaimet Elämään on ilmeisesti hyvinkin nuori orkesteri, kun internetin ihmemaastakin oppi lähinnä sen, mistä orkesterin nimi on peräisin. Tiettyä ketkuilevaa vinonenäisyyttä orkesterin jytään sisältyy, mikä on perustavanlaatuisen punkrockin parissa tietenkin aivan oivallinen piirre. Erään Teemu Bergmanin suuntaan osoittavia vaikutteita oli havaittavissa, mutta voi ne ideaalit kolmen soinnun räntäntänttään hakea paljon ankeammastakin sammiosta. Keikka eteni hiukan hapuillen ja soitto notkahteli jännittyneisyyteensä siellä täällä, mutta kokonaisuus piteli ihan hyvin otteessaan – eikä vähiten sanoitusten vuoksi. Jännä nähdä mihinpäin bändi kehittyy.

Pääasiaa toimittanut Lord Fist keräsi paikan päälle vielä hiukan lisää väkeä ja tunnelma olikin, ainakin noin kylmiltään, kiitettävän lämmin ja tiivis. Yhden mainion demon verran hengentuotoksiaan julkaisseen bändin nimi on jo liikuskellut jonkun verran puskaradiossa, eikä kyllä mikään ihme. Nuoret ja nälkäiset uroot lyövät tiskiin hyvin autenttisen nwobhm- ja speed-vaikutteisen klassikkohevielämyksen. Hommassa on toki oma silmäkulman pilkkeensä, mutta ei tämä mikään Teräsbetoni ole, ja se on kaikkien asianosaisten yhtäläinen onni.

Eijei, homman nimi on aivan vilpittömästi heavy metal ja sen Lord Fist taitaa hienosti. Viime vuonna ilmestyneen Spark for the Night -demon biisien lisäksi setti sisälsi monissa määrin uusia ralleja, joista ensikosketukselta ei toki jäänyt mieleen paljoa muuta kuin se fakta, että ainakaan laatu ei ole heikommaksi kääntymässä. Pikemminkin päinvastoin, bändin ote se vain hioutuu entistä varmemmaksi.

Jos biisit ja soitto kulkevat, tuntuu lavatoimintakin olevan kiitettävästi hallussa. Biisien väliset tauot eivät venyneet vaivaannuttavuuksiin, tyhjiö tajuttiin täyttää riittävästi sittenkin kun laulajakitaristi Perttu Koivuselta katkesi kieli – jonka operointiin ei muuten montaa tovia vierähtänyt. Stopparin soundit nyt eivät olleet suoranaisesti mahtavat, mutta odotuksiin nähden riittävän selkeät ja erottelevat. Erittäin innostava tapaus, joka sai illan tuntumaan menestykseltä – ja ennen kaikkea hyvä avaus uudella paikkakunnalla.

Teksti ja kuvat: Aleksi Leskinen