05.12.2002
Yksi vuoden parhaimmista kotimaisista levyistä on Magyar Possen We Will Carry You Over The Mountains. Porin suunnalta tulevan bändin kuulumisista kertoili sähköpostin välityksellä kaksikko Mikko Rintala ja Harri Sippola.
Magyar Possen syntytarina? Oletteko vanhoja kavereita vai tapasitteko vasta myöhemmin esim. levykaupassa?
Mikko: - Magyar Posse syntyi The Alibi of Carlos -nimisen orkesterin raunioista.TAOC oli viiden yhteensattumien kautta yhteen johtuneen nuoren miehen yhtye, jolla ei alun alkaen, eikä oikeastaan myöhemminkään ollut minkäänlaista kokonaisuutta palvelevaa näkemystä, mutta valtavasti intoa ja uskoa syntyneeseen kollektiiviin. Viisi kaverusta, joilla kullakin oli helvetillisen huono itsetunto, saivat yhdessä kokoon yhden välttävän. Muutamat tekijät, kuten instrumentaali-ilmaisu, tietty soundtrack-henkinen tunnelma sekä taipumus jossain määrin vaihtoehtoiseen musiikkiin ovat olleet kuitenkin alusta alkaen aina tähän hetkeen ryhmässä läsnä. TAOC sai vahvan leiman ns. agenttimusaa soittavana bändinä, mitä se kai yrittikin jossain alkumetreillään olla. Lopulta bändi oli kuitenkin tyylillisesti niin rikkonainen, että edellä mainittujen luonnehdintojen ulkopuolella se menee yhtä paljon metsään kuin mikä tahansa muukin ilmaus.
Kaikesta huolimatta TAOC on jokaiselle meistä äärimmäisen tärkeä ja käänteentekevä elämänvaihe, jonka aikana me kasvoimme siksi, mistä Magyar Posse lähti liikkeelle.
Magyar Posse juontaa siis juurensa The Alibi Of Carlos -nimisestä yhtyeestä. Muuttuiko nimenvaihdoksen yhteydessä myös musiikkityyli?
Mikko: - Kuten edellä jo mainittiinkin TAOC:llä ei varsinaisesti ollut yhtenäistä linjaa, kun taas Magyar Possen yksi päämäärä on muodostaa eheitä dramaturgisesti loogisia kaaria. Toinen selkeä erotus on suhtautumistavassamme musiikkia kohtaan, TAOC:in keikoilla kaadettiin viinipullo päähän, huudettiin megafoniin, tanssittiin juoppohulluina koskettimien päällä ja sitten lähdettiin (joskin tuloksetta) iskemään tyttöjä baariin. Magyar Possen keikoilla ollaan pelosta turtana ja pyritään parhaan mukaan synnyttämään tietty tunnelma, olla särkemättä sitä ja sitten oksennetaan verta.
Harri: - Me ei oikeastaan vain vaihdettu nimeä vaan oltiin puoli vuotta ilman bändiä ja aloitettiin sitten uudestaan nollasta. Vaikka tässä onkin samat jannut niin ei tämä silti ole ”ex- the alibi of carlos”. Me heitettiin roskiin kaikki mitä oltiin kolmessa vuodessa väännetty. Teimme aivan järjettömän paljon virheitä ja sohelsimme koko Carloksen ajan eikä muuta ollut oikeastaan tehtävissä.
Desibelinkin korkealle rankkaama We Will Carry You Over The Mountains on debyyttipitkäsoitoksi hämmentävän yhtenäinen ja eheä teos. Oliko levyn rakenne tarkasti etukäteen harkittua vai muotoutuiko se lopullisesti vasta äänitysvaiheessa?
Harri: - Kyllä levyn kappalejärjestys oli suurin piirtein kasassa studioon mentäessä, sitä taidettiin kokeilla yhdellä keikalla juuri ennen äänittämistä. Äänitysprosessi on kuitenkin samalla tavalla luova tilanne kuin itse kappaleen sävellys, eikä kokonaisdramaturgiaa kannata eikä voi kovin tarkkaan suunnitella etukäteen. Paras on kun antaa tilanteen viedä. Jos yrittää vain tallentaa sen mitä ollaan treeneissä soitettu niin ei siitä tule mitään kovinkaan kiinnostavaa eikä hengittävää.
Vaikka olemmekin suurin piirtein tyytyväisiä tähän levyyn niin paljon jäi hampaankoloon. Olemme niin sanotusti löytäneet itsemme vasta tämän levyn
jälkeen, tai ainakin päässeet huomattavasti lähemmäs sitä. Tärkeintä kai We will carry you over the mountains -plätyn kannalta on se, että se on olemassa. On se kuitenkin niin kelvollinen että sen takana voi seisoa.
Oletteko ikinä harkinneet laulajan pestaamista bändiinne?
Mikko: - Kuusumun profeetasta ja Circlestä tuttu Mika Rättö on kerran laulanut erittäin taiturimaisesti yhdessä TAOC:n kappaleessa, mutta sen ulkopuolella uskoisimme pitäytyvämme suorasta verbaalisuudesta erossa. Henkilökohtaisesti pidän musiikin abstraktista luonteesta, joka säilyttää sen puhtaana selkeästä ja asiaankuulumattomasta aatteellisuudesta, kun taas sanat yleensä kuvaavat asioita konkreettisesti. Toisekseen tämän ryhmän juttuja muutaman vuoden kuunnelleena voin varmuudella sanoa, että se sanallinen luovuus on parempi pitää visusti siinä biisin nimeämisen asteella. Ihmisääntä sinällään hyödynnetään kuitenkin tälläkin hetkellä myös keikoilla ja tulevaisuudessa olisi tarkoitus tehdä yhteistyötä Vukin kanssa studiossa, sekä keikoilla.
Harri: - Varsinaisten lisäjäsenten ottaminen tuntuu aika mahdottomalta jo senkin takia, että tämä touhu perustuu pitkään ystävyys- ja musisointisuhteeseen. Kuten edelläkin jo mainittiin niin olemme nimenomaan yhdessä kasvaneet tähän pisteeseen ja vain me viisi olemme vastuussa kaikista Magyar Possen hyvistä ja huonoista puolista.
Vierailijoita on ollut ja tulee olemaan mutta ketään ei kyllä ole tulossa vakituiseksi eikä me ketään etsitä. Omaa äänimiestä kyllä haettiin tai ainakin toivottiin ja siihen pestiin tupsahti fantastinen Tuomas Laurila. Ihan ehdoton juttu.
Mikko: - Tuomas on todellakin loistotyyppi. Kaveriin on tutustunut pari kuukautta sitten, mutta nyt jo tuntuu kuin se olis ollu porukassa iät ja ajat. Eilen se käväisi Helsingissä ja mun luona katottiin sitä Can-dokumenttia ja se sai jonkun lievän migreeni kohtauksen Jaki Liebezeitin takia. Sälli on ittekin rumpali.
Itselleni tuli mieleen levyänne kuunnellessa mm. seuraava laaja bändien kirjo: Godspeed you black emperor!, Sigur ros, Tortoise, Twin Peaks -soundtrack, Van Der Graaf Generator, King Crimson, sekä Talk Talkin majesteettiset Sprit of Eden ja Laughing Stock -eepokset. Näiden lisäksi pieniä vivahteenmurusia aina Sonic Youthista Miles Davisiin asti. Poikkeaako keskenäinen musiikkimakunne runsaasti vai löytyykö hyllystä paljonkin yhteisiä suosikkeja?
Harri: - Pari noista oli ainakin mulle ihan outoja. Kyllä kai me pääpiirteittäin pidetään samoista jutuista. Tärkeintä tässä lienee kuitenkin se, että olemme Magyar Possen hyvistä ja huonoista puolista yhtä mieltä.
Mikko: - Onhan noilla postrok-pändeillä tietenkin vaikutusta meidän musaan, mutta tärkeimmiksi perustavaa laatua oleviksi innoittajiksi minä näkisin Ennio Morriconen ja vaikkei se ehkä musasta niin suoraan erotukaan, niin semmoset porilaispändit kun Circle ja Deep Turtle, jotka laajensi kuitenkin aikanaan omaa tajuntaa aika vitusti.
Mitä levyjä ostitte viimeksi?
Harri: - Lähtee järki kun pitäisi ostaa kolme sataa levyä mutta kun ei koskaan ole varaa kuin kolmeen, niin ei sitten tule ostettua paljon mitään. Viimeksi taisin ostaa uuden Cohenin. Nyt juuri kun kello on maanantai-iltana 22:24 haluaisin omaksi Bonnie ´Prince´ Billyn I see a darkness -albumin. Se on mainio.
Mikko: - Mulla ei oo ikinä varaa mihinkään, mutta Martinkaupin Janne myi Turtlen Tutina -ep:n viime viikolla velaksi.
Oletteko saaneet vielä ulkomailta palautetta musiikistanne?
Harri: - Levyhän julkaistiin vasta lokakuussa joten ei olla paljoa keritty promoamaan ulkomaille. Se vähä mitä on palautetta tullut on ollut kannustavaa. Verdura Records in jampoilla (M. Kortelainen ja J. Martinkauppi, loistokekkoset!) on jotain suunnitelmia ja kontakteja merien yli ja Eurooppaan, joten tämä onkin heidän heiniään. Rauhassa kattellaan mitä saadaan aikaan. Kuitenkin aggressiivisesti hehkuttaen, tiätty.
Mitä lähiaikojen suunnitelmanne pitävät sisällään?
Harri: - 2003 alussa alkaa seuraavan levyn ruuvaaminen. Keikkoja ja uutta materiaalia tietysti niin paljon kuin irtoaa ja ensi kesäksi suunnitellaan jotain Euroopan kiertueen tapaista. Kaikkea vaan lisää kun motivaatiota piisaa.
Ns. "Elokuvallisuus" on levyllänne vahvasti läsnä. Kuullaanko Magyar Possea vielä jonakin päivänä myös valkokankaalla?
Harri: - Siihen tässä myös tähdätään. Äänen tekeminen kuvaan on todella mukavaa puuhaa. Palkatkaa meidät!
Mikko: - Bändin yksi varmasti pitkäaikaisimmista haaveista olisi tehdä ääntä kuvan taustalle. Ajatus tukea jo valmista tunnelmaa ja dramaturgiaa on kiehtova.
Onko Magyar -viinissä mielestänne muuta hyvää kuin hinta?
Mikko: - Siinä on myös 12 % puhdasta alkoholia, kierrekorkki, sekä erittäin miellyttävä, mieto ja hienostunut maku.
Harri: - Kysymyksenasettelusta huokuu tietty asenteellisuus kyseistä elämän eliksiiriä kohtaan.
Jari Jokirinne, kuvat Ilkka Valpasvuo & Posse.
