Jerry Kannu & Lentopetroolit - täsmäpommitusta tiedossa

Vantaalainen Jerry Kannu & Lentopetroolit vastaa rollimman rockin tarpeeseen farkut uhmakkaasti haarassa mutta keimaileva virne kasvoilla. Samaan aikaan sekä letkeällä että testosteronin käryisellä, rehellisesti suomenkielisellä melodisesti koukukkaalla poljennolla on hyvä imu, biisikynässä on sopivasti varianssia ja turha jäykkyys loistaa poissaolollaan. Siihen mikä tämä kaksisiipinen rokkikone oikein on miehiään, vastailevat bändin kitaristi Pekka ja basisti Juha.

Vaikka Jerry Kannu & Lentopetroolit on aika uusi nimi kentällä, lentotunteja on alla jo reippaasti, mikäli olen ymmärtänyt asian oikein. Millainen historia Lentopetrooleiden suoritusta pohjustaa?

Pekka: - Lentopetroolit on oikonut kiitoratoja jo toistakymmentä vuotta eri kokoonpanoissa, mm. Soulstab, Cantata Sangui, The Booby Prize ja Valtava. Tämä kokoonpano on kaikille silti uusi, vaikka vanhoja kavereita ollaankin.

Juha: - Lisäksi porukalla on soittokokemusta täysin erityylisistä bändeistä, mikä tuo oman lisänsä bändin kokonaissoundiin. Tässä joukossa onkin helppo soittaa, kun ei tarvitse pelätä muiden osaamisen puolesta.

Miksi ja miten syntyi tarve perustaa juuri tällainen yhtye? Miten miehistön vastuu jakautuu?

Pekka: - Mielestämme suomenkielisessä rokissa oli juuri meidän kokoinen reikä vähemmän vakavalle musiikille. Annamme oman panoksemme liiallisen vakavuuden torjumiseen. Minä ja toinen kitaristimme Matti olemme biisintekovastuussa. Laulaja Joni, basisti Juha ja rumpali Janne taas ovat vastuussa siitä, että paketti saadaan kuulostamaan Lentopetrooleilta.

Juha: - Tämä bändi myös yhdistelee aika paljon eri tyylejä, mikä pitää touhun mielenkiintoisena. Vaikka kaikki materiaali voidaankin niputtaa jonkinlaisen juurekkaan boogie-rockin alle, on pinnan alla vaikutteita esim. iskelmän ja vähän etnonkin puolelta, jos ääripäitä halutaan hakea.



En itse löytänyt teiltä edes pitkäsoiton kestossa heikkoja hetkiä. Onko Vantaanjoen mutaa pitkänkin hiomisen lakipiste? Vai nopealla kaavalla tiivistynyt kokonaisuus?

Juha: - Menihän siinä reilut pari vuotta, ja pidempäänkin, jos ajattelee yksittäisten biisien syntyhetkiä. Mutta melko luonnollisesti paketti kuitenkin muotoutui. Muutama heikompi biisi jätettiin demovaiheen jälkeen pois, ja loput biisit sitten loksahtivat aika mukavasti kohdalleen. Levyn mitta ja biisien järjestys suunniteltiin myös saman tien vinyyliformaattiin kelpaavaksi, mikä ehkä tekee levyn helpommin sulavaksi, vaikkei vinyylipainosta ainakaan vielä olekaan tulossa.

Pekka: - Hiottu ja hikoiltu siis on.

Millainen prosessi levyn tekeminen oli?

Pekka: - Esituotanto aloitettiin vuoden 2011 lopulla, ja helmikuussa 2012 päästiin demottamaan valitut kappaleet. Levyn rumpupohjat nauhoitettiin huhtikuussa, ja loput nauhoitukset hoidettiin kesän loppuun mennessä. Miksaus ja masterointi sitten kaiken päätteeksi syksyllä. Prosessi oli suhteellisen pitkä, koska kiirettä ei haluttu pitää missään vaiheessa. Hiljaa hyvää tulee.

Juha: - Rumpusoundit piti käydä etsimässä Kainuusta asti, mutta loput soittimet nauhoitettiin bändin juurille uskollisesti Vantaanjoen lähituntumassa. Lopullisesta soundillisesta viilaamisesta ja masteroinnista vastasi Mikko P. Mustonen Pathos Musicista.

Jo Eeepee #1:n aikaan tarjositte ääripäiksi Popedaa ja Tehosekoitinta. Mitä muuta pitäisi sanoa, millaisia verrokkeja mainita, jotta osuttaisiin bändinne ytimeen?

Pekka: - Suomalaisten artistien kuten J. Karjalainen, Tuomari Nurmio, Agents ja Juice lisäksi voisi mainita maailmalta esim. Rolling Stones, ZZ Top ja AC/DC. Jokaisella meistä on omat suosikkinsa Jaakko Teposta Venomiin, joten vaikutteiden sopasta tulee aika maukas.

Kaksi tuotosta, kaksi hehkutusta - siinä neljään sanaan tiivistettynä meikäläisen palaute teille. Mitä muut ovat tykänneet?

Juha: - Oikeastaan meille asti on kuulunut pelkästään enemmän tai vähemmän positiivista palautetta. Kaipa vastustajiakin vielä ilmaantuu, mutta varmaan aika monelle tällainen bändi on tervetullut lisä nykyään pinnalla viihtyvään synkempään ja vakavampaan suomenkieliseen musiikkitarjontaan. Ehkä biiseissä on myös mukana sen verran tuttuja elementtejä, että tykkääminen on helpompaa, minkä lisäksi suomenkieliset sanoitukset uppoavat selvästi yleisöön. Parillakin keikalla on käynyt niin, että yleisö osaa jo toisen kertsin aikana laulaa mukana, vaikka ei ole kuullut biisejä koskaan ennen.

Pekka: - Ei meidän musiikki kuitenkaan kaikille kolise. Radio Suomen musiikkipäällikkö Jorma Hietamäen suusta muljahti tähän mennessä rakentavin analyysi meistä: "Ei munaa, pelkkää tuhkamunaa." Mutta yleisesti ottaen ihmiset ovat tajunneet mistä hommassa on kyse.



Otatteko nyt Suomen haltuun, miltä näyttää? Onko sellaista värinää ilmoilla? Vai riittääkö kotiseudun kuppiloiden hyväksyntä ja otollisten kriitikoiden suitsutus? Mihin konetta ajetaan?

Pekka: - Positiivista värinää on ilmoilla, jatkamme samaa rataa ja katsotaan rauhassa lähteekö kone hallitusti käsistä.

Juha: - Pikkuhiljaa positiivista varausta kasvattaen. Bändi on kuitenkin aloittanut käytännössä tyhjältä pöydältä ja ilman suurten taustaorganisaatioiden tukea, eli maineen kasvattamisessa ja nimen tunnetuksi tekemisessä menee oma aikansa. Mutta alku on sujunut hyvin, nyt vain lisää keikkoja ja haastatteluita, niin ehkä se siitä vähitellen. Hitaasti kasvanut luomusuosio on kuitenkin monella tapaa pysyvämpää ja aidompaa kuin ison markkinointikoneiston avulla rakennettu.

Onko varikolla vielä varastoituna lisää valmiita täsmäpommeja vai onko lentäjäntakki tyhjennetty tälle levylle?

Pekka: - Kyllä pommeja vielä löytyy, ja koko ajan tulee lisää. Uusi Jerry Kannu & Lentopetroolit -levy odottaa siis jossain tuolla Horisontissa.

Juha: - Takin vetoketju laitettiin tarkoituksella kiinni noin vuosi takaperin, jotta pystyttiin keskittymään Vantaanjoen mutaa -levyn biiseihin. Nyt kun taskuja on taas alettu kaivella ja nappeja vähän availla, on sieltä jo löytynyt useampikin potentiaalinen täsmäpommi. Aihepiirien suhteen luvassa on näillä näkymin ainakin hyvin kuumaa ja huomattavan kaukaista meininkiä, mutta näistä lisää myöhemmin. Eiköhän tuleva materiaali kuitenkin enimmäkseen seuraile ensilevyn tyyliä.

Millainen olisi teille ihanteellinen keikkaympäristö? Ja mitä siellä tapahtuu, jos kaikki menee nappiin?

Pekka: - Sähkötupakansavuinen baariympäristö osuu varmasti meille parhaiten. Jos kaikki menee nappiin, alastomat lehmitytöt tanssivat kattopaaleissa, mutta jos yksikin ihminen lähtee keikalta hymy korvissa, riittää sekin.

Juha: - Ei lisättävää.

Onko Vantaalla ollut tai toimii edelleen Atlantis-niminen grilli? Vai onko kyseistä nimeä kantava biisi pelkkää tajunnanvirtaa? Ja jos pohjautuu oikeaan ruokakoppiin niin mikä on sen legendaarisin annos?

Pekka: - Grillin nimi on muutettu, mutta vaikutteita löytyy erinäisistä pääkaupunkiseudun yö-ruokaloista. Legendaarisin vantaalaisannos on ylivoimaisesti myyrmäkeläinen Amerikanpannu. Amerikka kuulostaa aina hyvältä, jos ruoasta on kyse. Vantaanjokihan on meille kuin Rio Grande, meno on isoa ja soljuvaa.

Haastattelu: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Joni Nuutinen, videot: Jerry Kannu & Lentopetroolit