05.10.2012
Mänttä-Vilppula-Turku akselilta keikoilleen suuntaava Candeny julkaisi taannoin kahden biisin mittaisen kiekon, joka vakuutti ja vaikutti. Ryhmän raskas rock-metalli osoitti nopeaa ja sitkeää tarttuvuutta, eikä kaavasta löytynyt ainuttakaan heikkoa elementtiä. Kaiken kukkuraksi selkeiden vertailukohtien nimeäminen oli lähes mahdotonta, mikä on hyvin paljon sanottu näinä päivinä.
Oli siis aika selvittää hiukan taustoja ja Desibelin kyselyihin vastaili koko ryhmä kollektiivisesti. Pureudutaan saman tien suoraan ytimeen: mistä Candenyssa on kyse ja miten ryhmä on saavuttanut nykyisen pisteensä?
– Candeny on syntynyt halusta luoda ja soittaa ennakkoluulotonta musiikkia. Alkujaan saman kylän pojat ovat soitelleet erilaisissa bändiviritelmissä ja tätä bändiä perustettaessa mukaan kysyttiinkin myös edelliseen bändiin kuulunutta ja erittäin toimivaksi osoittautunutta naislaulajaa, Mionaa. Silloin vielä Miona ei kuitenkaan ehtinyt kiireiltään liittyä bändiin ja pari vuotta siinä ehtikin vierähtää etsiessä sitä oikeaa ihmistä yhtyeen keulakuvaksi.
Tänä vuonna voimakkaan ja persoonallisen äänen omaava Miona pääsi kuitenkin liittymään yhtyeeseen ja samalla palaset loksahtivat kuulemma lopullisesti paikoilleen. Demosinkkunne kaksi kappaletta ovat maistiaisia pitkäsoitolta. Missä vaiheessa albumin työstö on ja miltä mahdolliset yhteistyökuviot näyttävät?
– Levy alkaa olemaan miksausta ja masterointia vaille valmis. Sinkku on herättänyt tähän mennessä yllättävänkin hyvin kiinnostusta myös julkaisijoilta, mutta jos näistä ei vielä mikään kanna hedelmää, julkaistaan levy omakustanteena. Toivottavasti nyt joku kuitenkin tarttuisi syöttiin.
Omakustanteista puheen ollen: olen kuullut lukuisia kotioloissa äänitettyjä demoja, mutta täytyy sanoa että kiekkonne sijoittuu soundillisesti erittäin korkealle. Mikä on salaisuutenne?
– Suurin yksittäinen salaisuus on bändin rumpali Daniel, joka on äänittänyt, miksannut ja masteroinut biisit. Täytyy kyllä nostaa hattua, mies on kuullut biisit jo satoja kertoja ja täytyy vielä jaksaa soittaa niitä treeneissä ja keikoilla. Meillä on alusta asti ollut tosi selkeä yhteinen visio miltä bändin pitäisi kuulostaa levyllä, joka on periaatteessa että yritetään kuulostaa mahdollisimman samalta kuin livenäkin. Esituotantoon keskitytään vahvasti, äänitetään treenejä ja tehdään mahdollisuuksien mukaan demoversiot ennen varsinaisia lopullisia äänityksiä.
Ahkeran työn ansiosta biisit ovat uponneet myös muun ryhmän selkäytimiin, joten haparointeja ei ole kuulemma luvassa. Bändisoundinne on vahva ja otteenne vaikuttavat erittäin kypsältä näin nuorelle ryhmälle. Nähtävästi kokoonpano on hitsautunut jo hyvin kasaan?
– Ensimmäiset keikat samojen tyyppien kanssa on tehty jo yli kymmenen vuotta sitten, ja kitaristit Aleksi ja Kimmo ovat soittaneet yhdessä ala-asteelta asti, joten kyllä tässä on hitsautumista päässyt tapahtumaan. On opittu toistemme vahvuudet säveltämisessä ja soittamisessa, eli kaikki täydentävät toisiaan.
Pitkä työ yhdessä on vaatinut myös hermoja, mutta pientä kinastelua pahempaa ei ole päässyt syntymään, ja ne pienet vastoinkäymisetkin vain kasvattavat. Tärkeintä on kuitenkin se, että touhu pysyy hauskana ja palkitsevana. Mutta mitäs tämä nyt sitten on? Raskasta rokkia, rock-metallia, metallihtavaa rokkia – mihin valtaisan genrekartan kortteliin Candeny sijoittuu?
– Rock-metalliksi sitä itse kutsutaan, vaikka eipä tuo välttämättä täysin kerro täyttä totuutta itse sisällöstä. Vaikutteita on niin monesta eri paikasta, että tätä on vaikea ainakaan itse pistää mihinkään tiukempaan genreen. Tavoitteena on aina ollutkin, että tehdään sellaista musiikkia, mikä meistä tuntuu ja kuulostaa hyvältä. Tästähän voisi kyllä järjestää vaikka kilpailun Facebook-sivuilla, jossa parhaan tai hauskimman genren keksinyt voisi voittaa levyn ja All Inclusive-tyyppisen keikkakokemuksen. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakin.
Olette pistäneet kiekon kappaleet koko bändin nimiin. Syntyvätkö biisit todella puhtaasti ryhmätyönä?
– Tähän mennessä biisien teko on sujunut niin, että Aleksi ja Kimmo tuovat treenikämpille jonkinlaisen biisin aihion, jota aletaan sitten porukassa työstämään valmiiksi. Bändin basisti, Hellu, on yleensä c-osien luetettava mättöriffimies. Kun biisistä on saatu äänitettyä jonkinlainen treeniversio tai demo, annetaan se eteenpäin Mionalle, joka tekee laulumelodiat ja sanat. Vaikka mitään rooleja ei olla säveltämisessä ja sanoittamisessa jaettu ja jokainen voi osallistua jokaiseen osa-alueeseen, on meille luonnollista, että laulaja tekee itselleen sopivat tarinat ja laulumelodiat. Jokaisella jäsenellä on kuitenkin tärkeä ja näkyvä rooli biisien teossa. Tällä ensimmäisellä julkaisulla haluttiin tuoda enimmäkseen esiin sitä, että ollaan nimenomaan bändi, eikä aleta erittelemään, kuka on tehnyt minkäkin osan ja sen takia kansiin on pistetty vain yksinkertaisesti koko bändi tekijätietoihin.
Rieskan kaksi kipaletta esittelevät aika lailla eri puolia bändistä. Kick Me on rivakka lanausraita ja Colder heittää sellaista ysärivallitusta. Kuulenko kaiken takaa varhaisen Garbagen ja jopa The Smithsin vaikutusta, vai kuvittelenko vain omiani?
– Yksi mielenkiintoisista asioista arvosteluita lukiessa on juurikin katsoa, mainitaanko niissä bändejä joilta kuulostaisimme. Hauskaa sinänsä, että Garbagea tai The Smithsiä ei kukaan oikeastaan paria biisiä lukuunottamatta ole kuunnellut. Mutta kun vaikutteet tulevat kaikille niin eri paikoista, syntyy siitä parhaimmillaan jotain uutta. Ehkä hauskin viittaus Kick Me:stä on ollut ”Pantera kohtaa Paramoren”. Tästä saimme erittäin huonon idean, että jos Candeny ei ota tuulta alleen, niin ehkä sitten joskus perustetaan Panteran ja Paramoren biiseistä mash-uppeja soittava cover-bändi. Poppoon nimi olisi “Parantera”.
Terävältä kuulostavan suunnitelman lopullinen toteutuskelpoisuus ei vaikuta kovinkaan suurelta, mutta toisaalta yhtye osaa kyllä mättää hyvinkin raskaasti – ja terävästi. Etenkin em. Kick Me -siivulla basso murisee tosiaan komeasti, kitarat kirskuvat ja vokaalit suorastaan raastavat seinät ympäriltä. Eikä tämä ole välttämättä edes raskainta rutistusta, mikäli yhtyettä on uskominen. Entäpä jos vilkaisemme näissä kohdin nopeasti ennustajan kristallipalloon: missä Candeny mahtaa olla viiden vuoden päästä?
– Toivottavasti koko ajan päästäisiin eteenpäin ja olisimme keikkabussissa kiertueella tai studiossa äänittämässä kolmatta levyä. Mutta jos näistä ei mikään toteudu, on ainakin varmaa, että meidät löytää vähintään treenikämpältä soittelemasta omaksi iloksemme ja tekemässä uutta musiikkia.
Entä mitä tapahtumassa lähitulevaisuudessa ja mihin Candenyn polku johtaa tästä? Joko maailma on valmis valloitettavaksi ja onko pihalle varattu jo limusiinipaikat?
– Päällimmäisenä tällä hetkellä mielissä pyörii tuo levy, sen julkaiseminen ja sen mukana tuomat keikat, joita toivottavasti pääsee tekemään paljon. Toisaalta mielessä on myös ihan uudet biisit, joita olemme jo demotelleet. Meininki näyttäisi paranevan ja tiukentuvan koko ajan. Tavoitteet on isollaan ja kovasti ollaan töitä valmiita tekemään tämän eteen, mutta eiköhän vielä aika pitkään tule vanhoilla autoilla ajettua. Toivottavasti ihmiset löytäisivät bändin ja saisivat biiseistä irti jotain, joka koskettaa tai saa pään heilumaan. Ja jos joku sitä limusiinikyytiä tulee tarjoamaan, niin kyllä me kyytiin hypätään!
Haastattelu: Mika Roth
Bändikuvat: Manu Mäkinen
Kansikuva: Mikko Raima
