Pienet - Syyskuu 2012
Boga: Demo 2012
Tätä nykyä Tampereella päämajaansa pitävä Boga perustettiin jo seitsemän vuotta sitten Budapestissä David ja Richard Kötelekin toimesta. Alkuperäinen tarkoitus oli luoda musiikkia, jossa Keski-Euroopan konemusiikki yhdistettäisiin suorempaan kitara-rock soundiin. Kumpikin veljeksistä päätyi lopulta Suomeen ja loppuvuodesta 2010 yhtye täydentyi trioksi, kun vokalisti Jari Palmu astui mukaan kuvaan.
Jykevä kymmenen raidan mittainen paketti sisältää melkoisen kirjon erilaista musiikkia. Mukana on kevyttä konebiittiä sellaisella ysäri New Order -otteella, josta saattaa syntyä nättejä hittejä vielä jonain päivänä. Rankempaa laitaa edustavat Sands of White ja Bonito henkivät puolestaan 80-luvun alun Gary Numanin fiiliksistä, mikä on yksi suurimmista kehuista mitä tämän genren demobändille osaan antaa. Boga ei kuitenkaan malta pysyä vahvuuksiensa parissa vaan tahtoo toistuvasti karata modernien tanssiklubien peilipallojen alle, eivätkä nämä karkailut suju täysin tyylirikoitta.
Bogasta on moneksi ja nyt ryhmän olisikin hyvä miettiä mikä näistä kaikista mahdollisista suunnista otetaan vakavammin. Lisäksi pieni kunnianhimo sävellyksissä ja etenkin sovituksissa voisi nostaa yhtyettä paremmin genressään esille.
Mika Roth
Burn Still: Rise
Eestiläinen
Burn Still katkaisee kolmen vuoden mittaiseksi venähtäneen julkaisutaukonsa tällä intron ja kuuden biisin mittaisella EP:llä. Tyyli on edelleen rouhea ja raskas metalli joka on suoraa sukua modernille jenkkimätölle. Mukana on pieniä metalcoren ja deathin palasia, mutta helpointa tätä on kutsua vain raskaaksi metalliksi jossa ei kromipinnoilla kukkoilla.
Vokalistin möreässä ulosannissa on voimaa ja kitaristikaksikko osaa loihtia soittimistaan tarttuvaa tavaraa, puhtaat paperit urakoinnistaan saa myös rytmiryhmä. Yhtyeen helmasynniksi muodostuukin mainioiden ideoiden toistuva hylkäys siinä vaiheessa kun biisin pitäisi nousta seuraavalle tasolle. Näin kipaleista on saatu kieltämättä napakoita, mutta samalla se viimeinen isku ja potku jäävät puuttumaan. Soundillisesti ja teknisesti virheetön tuotos josta kuitenkin tuntuu puuttuvan se omin sielu. Nyt vain rohkeampaa uskoa omiin biiseihin ja uskaliaampaa kaavojen rikkomista niin tiedä mihin vielä päästään.
Mika Roth
Ekstensio: Lupaus EP
Ekstensio julkaisi viime vuosikymmenen lopulla pari lupaavaa demoa joiden jälkeen bändistä ei olekaan kuultu mitään. Yhtye suorittaa paluun nyt kun talot on rakennettu ja maailmaa tutkittu, kuten saatteessa todetaan. Tyylillisesti ryhmä jatkaa siitä, mihin se jäi kolmen vuoden takaisella
promollaan, eli huutokielenä toimii suomi ja jenkkityyppinen metalli on nopeaa, melodista sekä kulmikasta.
EP:n kolme kappaletta piiskataan ilmoille vartissa eikä turhia suvantoja löydy, mutta silti ryhmän kone ei lähde kunnolla käyntiin kuin hetkittäin. Biisien sinänsä toimivat ideat eivät pääse lentoon kaavoihin kangistuneen toteutuksen kerratessa turhaan niitä ”pakollisia kuvioita” ja vokalistin suora huuto kaipaisi myös lisää vivahteita. Vokalisoinnin yksipuisuus on paikoin erityisen harmillista, sillä hienot tekstit ovat yksi yhteen vahvimmista aseista. Viimeisenä kuultava
Langennut ottaa sentään etäisyyttä kaavasta ja osoittaa, että Ekstensiolla voi olla vielä annettavaa, kunhan yhtye saa vain vapautettua itsensä luomistaan rajoitteista.
Mika Roth
Extinction in Progress: Demo 2012
Alkuvuodesta 2011 perustettu ja saman vuoden kesällä nykyisen muotonsa saanut
Extinction in Progress esittelee itsensä kolmen biisin mittaisella demolla. Vaasalaiset liikkuvat progressiivisen metallin louhikossa, ja nimenomaan siellä genren raskaammassa päässä jossa lohkareiden massat ovat jo melkoisia.
Siivut ladataan maisemaan alle kymmenessä ja puolessa minuutissa, joten mihinkään kovin mahdottomiin rakennelmiin ryhmä ei ryhdy. Kulmat puserretaankin suoraksi kun pääosin nopeatempoiset kipaleet seuraavat toisiaan, mutta nopeus ja suoruus kääntyvät monissa kohdin bändiä itseään vastaan, sillä biisien ideat tuntuvat hiukan katoavan näin pikaisissa käsittelyissä. Flirttailu modernin jenkkimetallin kanssa toimii mukavasti ja tuota suuntaa yhtyeen soisi tutkivan vastaisuudessa enemmänkin.
Puserrus on siis kovaa mutta lopputulos on aineksiinsa nähden harmillisen tasainen. Pienistä moitteista huolimatta yhtye on silti erittäin kehityskelpoinen, nyt vain lisää poltetta ja voimaa niin kyllä se siitä.
Mika Roth
Kausalgia: Farewell
Kausalgia niitti kiitosta Desibelinkin sivuilla, kun yhtyeen
ensimmäinen promo esitteli vantaalaiset metallikansalle. Puolitoista vuotta myöhemmin alkuun projektimaisesta Kausalgiasta on kasvanut ihka oikea yhtye ja viisimiehinen ryhmä läsäyttää nyt tiskiin neljän kappaleen sekä yhden piiloraidan mittaisen kakkoskiekon.
Tyylilajina toimii dark-metal, mutta viitteet niin kuolotteluun kuin suomalais-ugrilaiseen folk-metalliinkin ovat helposti aistittavissa. Tunnelmallinen ja tumma metalli maalailee paikoin suuria kuvia, mutta soitossa riittää myös rosoa ja hetkittäin herrain metalli käy jo hyvinkin kulmikkaaksi rutisteluksi. Tässä kauniin ja raastavan yhdistelyssä piilee Kausalgian voima, eikä tarttuvista melodioista ja toimivista sovituksista ole ainakaan haittaa. Esiintymiskielenä toimii pääosin englanti, mutta suomeksi laulettu
Lupaus istuu myös mainiosti mukaan kuvaan.
Kausalgian kehitys on ollut nopeaa ja toisella pikkukiekollaan kaikki alkaa olla jo valmista, joten siirtyminen seuraavalle tasolle – sekä pitkäsoittojen pariin – olisi täysin oikeutettua. Ainoa pienen pieni moitteen sija löytyy siitä, että biisejä voisi hiukan tiivistää katkomalla joitain rönsyjä. Pistetään silti nimi ylös ja alleviivataan sekä ympyröidään se.
Mika Roth
Mörbid Vomit: Demo 2012
Kuvaavan (ja kuvottavan) nimen itselleen löytänyt
Mörbid Vomit on lahtelainen alkuvuodesta 2012 perustettu metalliryhmä. Nimestään huolimatta kyseessä ei ole kuitenkaan mikään huumori-projekti, sillä tällä ryhmällä riittää otetta, taitoa ja näkemystä vaikka muille jakaa. Tyylilajiksi on valikoitunut mustin ja raskain dööttis, jossa kitara puskee hampaat kurkun perille alta aikayksikön.
Rieskan neljä biisiä ovat sen verran tasokkaita, että ne voisi paiskata vaikka saman tien studio-albumille, joten saatteessa mainitut levytyshaaveet saattavat hyvinkin toteutua jo lähitulevaisuudessa. Lahtelaisten death pysyy tiukasti kiskoillaan ja genreloikinta jätetään muille. Mikä parasta, ryhmä sorru myöskään puuduttavuuteen, sillä ensiluokkaisessa rätkeessä on riittävästi vaihtelua, tarttuvuutta ja käännöksiä, jotka pitävät metallin virtaavana ja elinvoimaisena. Tämänkertaisen demonpinon ehdotonta kärkikastia, joten pistäkäähän nimi muistiin jos raain mahdollinen svedu-kuolotus kuuluu suosikeihin.
Mika Roth
No Second Thought: Against the Odds
Metallisesta hardcoresta itselleen tuvan rakentanut
No Second Thought pitää päämajaansa Pori-Harjavalta –akselilla. Tarina ei kerro onko tämä kahdeksan rallin ja karvan päälle 18 minuutin mittainen kiekko ryhmän ensimmäinen julkaisu, mutta jos tilanne on tämä, pitää retkueelle nostaa hattua jo lähes katon tietämille saakka.
Suoraviivainen pyöreily edustaa metallisen hardcoren ärjympää ja diskanttisempaa päätä, jonka seassa on myös selkeitä punkin pätkiä. Riffiä leivotaan tiheään tahtiin ja rytmiryhmä kiskoo soittimistaan nopeaa mutta groovaavaa mätkettä. Mukana on myös tyylilajille ominaisia pikakäännöksiä ja äkkipysähdyksiä, eikä mikään näissä palasissa ole vialla. Korkein rima tulee sen sijaan vastaan vokaaleissa, sillä laulajan/huutajan äänessä ja etenkin ilmaisussa on sellaista asennetta ja vääntöä, että moiseen kestää aikansa tottua. Pikataipaleiden sekaan on pullautettu myös pari massiivisempaa raitaa, joten kiekolla piisaa myös – genreen nähden – yllättävän paljon vaihtelua.
No Second Thought osaa asiansa ja erottuu aluksi pieniltä tuntuvien, mutta lopulta suuriksi osoittautuvien yksityiskohtiensa ansiosta edukseen.
Mika Roth
Omniversum: As the End Draws Near
Progressiivista, modernia ja melodista, mutta samalla riittävän kulmikasta metallia takova
Omniversum on kotoisin Kuopiosta. Pari vuotta sitten perustettu ryhmä on käynnistänyt uransa korkealla profiililla, sillä tällä ensimmäisellä julkaisulla kuullaan
Tarotista tutun
Tommi ”Tuple” Salmelan vokaaleja.
Intron ja viiden biisin kokoinen tuliannos toimii parhaimmillaan kuin se kuuluisa junan vessa, etenkin kun iskuissa on enemmän painoa ja ryhmä pääsee kunnon vauhtiin. Saatteessa mainittu raskaampaan suuntaan siirtyminen onkin näiden näyttöjen perusteella suositeltavaa. Toisena soiva
Passing (by Design) ja kiekon päättävä kaksiosainen
Fatality osoittavat, että ryhmällä on paljon annettavaa kunhan palaset vain loksahtelevat kunnolla kohdalleen. Tekniseltä puolelta moitteetonta työtä, mutta jäin kaipaamaan biiseihin vielä sitä todellista poltetta. Lupaavaa silti.
Mika Roth
Periferia Beat: Sexy Boy
Oululainen
Periferia Beat syntyi vuonna 2007, tosin nykyisen muotonsa ryhmä sai vasta vuonna 2011. Toisella pikkukiekollaan yhtye esittää viisi kevyttä ja jouhevasti kulkevaa pop/roc –siivua, jotka muodostavat, jos ei nyt ehyen niin ainakin mielenkiintoisen biisinipun.
Periferia Beat on vahvimmillaan kun aurinkoisen iltapäivän kiireetön tunnelmointi ja kuulaan kirkkaat kitarasoundit saavat soida rauhassa. Vokalisti
Milla Partasella on lupauksia herättävä ääni, mutta ainakin toistaiseksi vielä niissä kohdin joissa pitäisi revitellä rohkeammin, Partanen ja muut tyytyvät himmailemaan harmillisen paljon. Näin varsinaisia menoraitoja ei löydy, mutta toisaalta otteet ovat sen verran reippaita, ettei tunnelmointikaan oikein onnistu. Toisena soiva
Dancer in the Dark tarttuu jo kivasti ja
Do You Still Love Me on kaunis fiilistelypala hiukan bluesahtavassa hengessä, nyt kun rima saataisiin vain muissakin kohdin nousemaan yhtä korkealle.
Mika Roth
Pleasure Hazard: PH
90- ja hiukan 80-luvunkin hengessä melodista ja metalliin kallistuvaa hard rockia veivaava
Pleasure Hazard on hiukan ristiriitainen mutta samlla mielenkiintoinen tapaus. Tyylillisesti ryhmä on suoraa sukua monille em. aikakauden suurille jenkki- ja brittibändeille, mutta samalla orkesterin käyttämässä kaavassa on jotain uudempaa. Jotain joka tekee sen suorasta luokittelusta hankalaa.
EP:n kolme kappaletta vedetään läpi rutiinilla ja vaikka kuviot ovat tutut saa ryhmä loihdittua siivuihinsa omanlaistaan vetoa. Etenkin toisena soiva
Hang the Blind Man on taustahuutoineen ja NWOBHM-vivahteineen biisi, jonka perässä soisi syntyvän useammankin sisaruksen. Vokalistin lähinnä puhtaasti esittämä englanti taittuu kauniisti ja yhtyeen paketti pysyy muutenkin kasassa. Petraamisen varaa on lähinnä hailakassa persoonallisuudessa, sekä paikoin turhan ennakoitavissa sovituksissa.
Mika Roth
Ravage Ritual: Revival
Ravage Ritual avaa toisen julkaisunsa rituaalimaisen hitaasti eteenpäin puskevalla ja raastavalla
Sakramentti -kappaleella. Ensimmäisellä raidalla esityskielenä toimii myös poikkeuksellisesti suomi, tosin vokaalit on käsitelty ja rosotettu niin vahvasti ettei sanoista ota juuri tolkkua.
Kipua uhkuva alku on kuitenkin pelkkä pitkä intro, jonka jälkeen yhtye päästää todellisen petonsa irti. Hardcoren ja alkukantaisen punkahtavan deathin väliin sijoittuva mätke kallistuu lopulta aavistuksen enemmän ensimainitun puoleen, kun kappaleet rynnäköivät raivolla eteenpäin. Vauhti ja voima ovat siis avainsanoja ja parhaimmillaan hivutus onkin melkoista, mutta kappaleisiin olisi kaivannut hiukan lisää painoa ja suvantoja joihinkin kohtiin. Näin kaahauksen voima olisi toiminut paremmin, sillä nyt touhussa on jatkuva vauhtisokeuden uhka. Vasta viimeisenä kuultava
Revival Hymn malttaa nostaa jalkaa kaasulta ja ankkuriraidan lisäksi edukseen erottuu toisena kuultava
Perfect Heart. Bändillä on selkeä visio itsestään, mutta tyylilliset seikat ovat vielä hiukan hakusessa. Nyt olisi hyvä miettiä mikä yhtyeen suunta ja tarkoitus ovat tulevaisuudessa.
Mika Roth
Rising Rice: The Kids Might Even Help With These
Siltakyläläis-helsinkiläinen
Rising Rice ei ota itseään turhan vakavasti, vaan antaa 60- ja 70-lukuisen psykedelia-proge-folk rokkinsa rönsyillä minne sattuu. Nelimiehinen ryhmä onkin pitänyt hauskaa ja päästänyt sisäiset hippinsä irti, mikä kuuluu etenkin nelibiisisen kiekon kahdella viimeisellä raidalla.
Polveileva soitto, poukkoilevat laulut/lausunnat ja rallikuskienglanti yhdessä leveäpunttisen soitannan kanssa on haastava kaava, eikä ryhmä tunnu aina itsekään tietävän mitä on tekemässä.
Jefferson Airplanen hengessä etenevä jamittelu saattaa vaihtua varoittamatta metallin mätkeeseen, josta tulee lähinnä mieleen
UFO ja varhainen
Iron Maiden - mikä ei ole suinkaan mikään huono asia. Vapaus onkin yhtyeen suurin voima ja tämä yhdessä estottoman kasvuympäristön kanssa tuovat muassaan iloisia onnettomuuksien kaltaisia onnistumisia.
Rising Rice on leiponut kasaan melkoisen kummajaisen, joka vaatii pysähtymään ja kuuntelemaan itseään oikein ajalla ja ajatuksella. Mistään ehyestä kokonaisuudesta on turha puhua, mutta tässä zappamaisessa vaelluksessa on myös jotain äärimmäisen kiinnostavaa ja lupaavaa. Lisäpisteet nokkahuilun oivaltavasta käytöstä ja perkussioista – tätä siis lisää ja enemmän etunojaa!
Mika Roth
Told by Blood: Steamworks
Melodinen mutta rosoinen death metal on niitä genrejä, joissa ylikansoitus on tällä hetkellä pahin. Joensuulainen
Told by Blood on siitä huolimatta valinnut tyylikseen groovaavasti puskevan dööttiksen, vaikka kilpabändejä löytyy jo lähes joka niemestä, notkosta ja saarelmasta.
Kahden raidan kokoinen Steamworks ei anna paljon pureskeltavaa ja vajaan kahdeksan ja puolen minuutin mittainen metalliannos toistaakin uskollisesti genren oppeja ja kaavoja. Kaikki on periaatteessa kohdillaan ja biiseistä ensimmäinen potkii mukavasti tarjoten sovituksellaan pari kipakkaa kaahauskohtaa. Jälkimmäinen siivu hiihtää puolestaan 90-luvun suurten ruotsalaisten vanavedessä ja heittää ilmoille enemmän koukkuja. Se mitä jäin kaipaamaan on edes pieni irtiotto tutuista urista ja yllätyksellisyys edes jollain tasolla. No, ensimmäisellä demolla bändille voi antaa vielä paljon anteeksi – ja onhan tämä toimivaa perusdööttistä. Ikävä kyllä sitä vain on nykyään saatavilla riittämiin.
Mika Roth
Lukukertoja: 6389
