Kuudes Aisti, lauantai

Lauantaina Kuudennen Aistin lavat valtasivat mm. Black Lips, Kim Gordon & Ikue Mori, K-X-P, Hidria Spacefolk, Pekko Käppi & Faarao Pirttikangas, PK Keränen ja The Splits.

Vaikka perjantai jätti toivomisen varaa kattauksen osalta, oli alueella erinomaisen mukavaa hengata ja ainakin itselläni lauantai oli ennakkoon se suosikkipäivä esiintyjien osalta. Nimittäin Black Lips tuskin osaa huonoa keikkaa vetää ja Kim Gordonin projekti myös kiinnosti. Ensimmäinen todistamani keikka oli takalavalla Tombstoned, joka paahtoi menemään erittäin komean kuuloisesta stoneria. Valitettavasti sen mikä komeudessa voitettiin, niin omaperäisyydessä hävittiin.

Sen sijaan Kim Gordonin & Ikue Morin esitystä ei voinut ainakaan tavanomaiseksi haukkua. Vaikka sitä osasi odottaa aikamoista häröilyä, tuli ensimmäisten ”kappaleiden” aikana käänneltyä epäuskoisena päätään puolelta toiselle. Esitys koostui lähinnä Kimin kitaran heiluttelusta, siis heiluttelusta, Ikuen istuessa läppärinsä edessä kuin vahanukke. Siinä sitten kampea väänneltiin, efektit paukkuivat ja mikkiinkin tuhistiin jotain välissä. Mutta jotain pirullisen hypnoottista ja maagista tuossa puolen tunnin rupeamassa oli, enkä osaa vieläkään sanoa, oliko esitys hyvä vai huono.

Sen sijaan superkokoonpanoksikin kutsuttu K-X-P jätti vähän kylmäksi. Vaikka sen massiivinen, osittain maaninen ja aggressiivinenkin tykitys innosti hetken, alkoi se pidemmän päälle pitkästyttämään. Siitäkin huolimatta, että bändi parhaimmillaan kuulosti 80-luvun videopeliltä hapoissa. Varsin kemiallinen avaruusmatka oli myös Hidria Spacefolkin surffailu jossain linnunradan tuolla puolen. Siis siellä jossain, missä ainoat sankarit ovat niitä kitarasankareita, eikä laulajia tunneta. Homma rullasi mukavasti Kingston Wallin tiellä, eksyen välillä myös rankemman riffittelyn puolelle.

Jos Hidrian kohdalla yleisö tyytyi lähinnä keinumaan fiilistellen, päälavalla Black Lipsien aikaan nähtiin sitten jo järjestysmiehiä ja olihan se meno aikamoista. Eturivissä sai ottaa hittiä vastaan ja aita pidätteli yleisöä juuri ja juuri. Lipsit ovat sopivalla tavalla arvaamattomia, energisiä, jopa vaarallisia ja tuntuu, että aina yksi jäsen on vähän tutkalla. Viime visiitillä se oli Cole, tällä kertaa kunnostautui basson kanssa pyörinyt Jared. Itse olisin kaivannut vähän eri biisejä nelikolta, mutta hyvät bileet saatiin aikaan joka tapauksessa, kiitos Family Treen ja Bad Kidsin.

Sitten olikin aika siirtyä hikoilemaan Siltaseen, jossa Pekko Käppi & Faarao Pirttikangas veivasivat jengin transsiin. Jouhikon ja sähkökitaran yhdistelmä kera herrojen laulun oli karu, karhea ja kerrassaan timanttinen seikkailu Missisipin suistoisssa, josta ei myöskään puuttunut punkin raivoa. Toisessa hikikopissa eli Stidilässä taas ryhmityttiin Anaalivaihteen ympärille, jonka kokeellinen kilkatus ja pulputus yhdistettynä trooppiseen lämpöön tekivät tehtävänsä.

Jotta ei kylmä ehtisi tulla, tungin takaisin vielä Siltaseen, jossa PK Keränen soitti, noh, Pistepirkkoja. Siinä hänen naukuessa kera rämisevän kitaransa tulin vakuuttuneeksi, että PK on siistein suomirokkari koskaan eli ihan puhtaasti meni fanituksen puolelle. Sen sijaan kovaksi garage punk -bändiksi hehkutettu The Splits ei iskenyt ja päätin vielä tsekata Salamestasta Joona Petterssonin ja Valtteri Pöyhösen videoista ja efektoidusta äänimaailmasta koostuvan esityksen. Valitettavasti näin vain lopun, mutta mitä näin, oli äärimmäisen kiinnostavaa. Fiilis oli kuin valaan vatsassa, U-veneen jahdatessa. Tähän oli hyvä lopettaa hieno ilta.

Tästä sunnuntain Aisteihin, ja tästä perjantaihin.

Teksti ja kuvat: Kari Koivistoinen