23.11.2002
Telakka/Tampere
Lukeminen kannattaa aina, sanoi aikoinaan Jörn Donner klassikkomainoksessa. Lukemisharrasteen ja rockin symbioosi oli illan teemana Telakalla, jossa illan rockannin lisäksi oli tarjolla Like –kustantamon kirjauutuuksia, kirjapalkinto-arpajaiset, pöytärummutuksen SM-karsinnat ja kaikkea kaunista juontamassa median lempirattopoika Wallu Valpio. Tietysti tunnelman luomisessa oma tärkeä osansa oli myös runsaalla yleisöllä sekä luonnollisesti viidellä rockaktilla.
Saapuessamme sisätiloihin Maailman paskin nalle oli jo aloittanut settinsä. Naislaulajan johdolla edennyt viisikko soitteli tuollaista juurevaa mollivoittoista bluesrockia aika lailla aikuiseen makuun, itse ei juuri lämmennyt. Omat faninsa tuntui orkalla olevan ja sinänsä ihan ok illan ekana settinä. Aikamoiselta Iggy Pop -raiskaukselta kuulosti Nallen versio I Just Wanna Be Your Dogista, joka loppukappaleen osalta vääntyi muotoon mä olen nalle, maailman paskin nalle tai jotain. Liekö orkesteri tuosta nimensäkin ottanut, eli kumpi oli ensin, muna vain kana?
Seuraavana Likefestin ohjelmassa oli tuo toista vuotta järjestettävä pöytä- eli pulpetinrummutuksen mestaruuskisat, joiden finaali järjestetään viimevuotiseen tapaan Riemufestivaalien yhteydessä Tavastialla tammikuussa. Edellisvuonna voittajasta ei ollut epäselvyyttä, niin ylivoimaiseksi osoittautuivat Twist-Twist Erkinharjun taidot. Joka tapauksessa, nyt oli Tampereen karsintojen vuoro tälle vuodelle ja osallistujia oli saatu kuusi kappaletta. Wallusta, Liken ja järjestäjän edustajasta koostuva kolmen hengen tuomaristo esitteli välineet ja kertoi jotain sääntöjä. Esitykset vaihtelivat Lyhyestä virsi kaunis- tyylisestä kompaktista ratkaisusta Espen komeaan motoristihenkiseen showhun ajokypärineen ja HD-pakoputkitaustanauhoineen. Ansioituneesti Espe selvisi jatkoon, mutta sai niin tiukan haasteen nuoruuden voimalla taiteilleesta Tuukasta, että tänä vuonna Tampereelta lähti jatkokinkereihin kaksi edustajaa. Menoa oli ja meininkiä, huumoriosuus irtosi lähinnä tuomarityöskentelystä. Mikitetty puupulpetti ja tömistyspedaali, ja eikun rokkaamaan.
Rockia tai oikeastaan bluespunkkia, kuten yhtye antiaan nimittää, kuultiin seuraavaksi mainiolta The Slideshaker -orkesterilta, jonka keikkaa tuli viimeksi seurattua Jyväskylän Kickstart -festivaaleilla. Kuopiolainen kolmen miehen peruspoppoo soitti loistavan keikan, energiaa kuin pienessä pitäjässä, samalla bluesin rehevyys soundissa. Namnam! Yleisö oli ansaitusti pähkinöinä ja ilta alkoi vaikuttaa todella rattoisalta. Japanilaisen Myrmecoleo Recordsin kautta tuotoksiaan ulos tuutanneen orkan tekemiset ovat noususuhdanteessa eli nimi mieleen.
Etiäpäin juostiin naisenergialla eli lavalle neljän neitosen räkäistä rockia ja urkusoundia yhdistelevä The Micragirls. Kovalla ryminällä kotimaisen naisrockin varteenotettaviksi kruununtavoittelijoiksi rynnivä orkka hoitaa kyllä meininkiä yleisöön, mutta pidemmän päälle räkäisesti vedetty laulu alkaa itseäni ärsyttämään. Urkusoundit ovat loistavat, niistä pointseja. Kuunteleehan noita, mutta ei ne nyt vielä mitään UltraBimboja ihan ole. Silti henki on hyvä ja ainekset sinänsä kasassa. Eli ei muuta kuin rockia Micran tankkiin ja kaasu pohjaan!
FlyLowOrganisation ia tuli kuultua jo tuossa lokakuun alkupuolella Galleriassa, joten tuttua menoa oli tämän nelikon hollywood-poseeraava grungerockailu iloisella asenteella ja yleisön nostatuksella. Radioystävällinen soundi ja selvät biletysorkesterin piirteet voisivat nostaa tämänkin orkan mukavasti suuremman yleisön tietoisuuteen. Omien vauhdikkaitten rockailujen ohessa soitettu George Harrisonin iki-ihana While My Guitar Gently Weeps nosti mieleen HIM -orkesterin maailmanmaineessa paistatelleen cover-osaston, komealta kuulostaa. En nyt kuitenkaan ihan jaksanut alkaa pelihousujani repimään, eikä Telakan intiimissä tunnelmassa juurikaan mitään bändeistä nähnyt, mikäli ei tunkenut ihan lavan reunaan huohottamaan. Ja siellähän on aina meininkiä. Potentiaalia on noin teoriassa vaikka minne. Microjen räkäisen puoliplastisen urkurockailun ja viimeisenä soittavan No Shamen punkriehunnan välissä Fly Low lenteli kyllä aikamoisessa sokeripilvessä.
Todellakin, kuten tuossa jo ehdin mainostaa, illan viimeiset live-energiat tuli tarjoilemaan Salon punk-ylpeys No Shame, josta Desibelikin on tarinaa tallentanut sivuilleen. Laulaja-kitaristi Sampsan johtama nelikko rockaa! Kantaaottavat punkrallatukset juoksevat letkeästä ska-painotteisesta aina riehakkaaseen rämistelyyn, yleisöön rynnitään, soittimia nostellaan ja tunnelma on katossa. Sampsa sitä vähän kommentoikin, kuinka No Shame jälleen myy itsensä ja soittelee kaiken maailman musiikkivaikuttajille Telakalla, kun normaalilla keikalla 20 katsojaa riehuvat lattialla ja vetävät toisiaan turpaan. Olipa noita riehujia nytkin, vaan tappeluita ei saatu aikaan, vaikka Sampsa hiukan moista yrittikin saada aikaan: Vetäkää toisianne turpaan, pyytäkää anteeksi ja jatkakaa! Mainio ja riehakas punkpoppoo ei todellakaan jättänyt kylmäksi ja pääsikin Slideshakereitten ohessa illan parhaan bändin tittelinkulmaan kiinni.
Rattoisaa oli, tosin viiden bändin ja pulpettirumpaleitten annos kerrallaan oli vähintään riittävä. Telakka oli mitä mainioin niin bändeille kuin Liken henkeenkin, eikä noita Wallun HannuKarpo –vitsejäkään onneksi kuultu yhtä enempää.
Ilkka Valpasvuo
