Kela: Matkamuistoja

Anssi Kela kirjoitti vähän erilaisen ja onnistuneen kirjan keikkailusta sekä monista muista matkan varrella sattuneista asioista.

Teos

Monen rockkirjan pohjapuoliin kuuluvat kuvaukset kiertuelämästä. Toiminta on puuduttavaa, huippukohdat tuntee toisteisuudesta, ja kaiken yllä leijuu nautintoaineiden haalistava ja tympäännyttävä utu. Teksti toistaa usein samaa kaavaa, ja lukijana tekee mieli palata vaikka studioon. Eikä mikään tietysti ole hauskempaa kuin kiertueilla sattuneet hölmöilyt ja hassut tapahtumat - niistä riittää puhetta seuraavaankin veijariviritelmään.

Mitä sitten pitäisi tehdä, kun tajuaa että kädessä oleva kirja on kokonaisuudessaan kiertuekertomus, jonka päähenkilö, takavuosien suosikkilaulaja, on tunnettu absolutisti, ja jonka huumorintaju on vähemmän hysteeristä mutta rutkasti kuivempaa kuin takakansi yrittää väittää? Lukea, tietenkin; jos ei muuta niin vaihtelun takia.

Anssi Kelan Matkamuistoja on tosiaan hieman eri maata. Se tarjoaa kyllä kertomuksia kiertämisestä, tarinoita ja sattumuksia Kelan ja yhtyeensä tien varrelta, mutta ei aivan tutuimman kaavan mukaan. Samalla se on Kelan omaa henkilöhistoriaa luotaava kirja, josta selviää miten hänestä tuli muusikko, mutta myös miksi hän ajattelee erinäisistä asioista niin kuin tekee.

Matkamuistoja kiilaa itsensä mielenkiintoiseen väliin. Se kertoo ajasta, jolloin Kelan yhtye on hitsautunut lavalla ja sen ulkopuolella tiiviiksi yksiköksi, jolla on omat typerät tapansa tappaa aikaa bussissa ja hotellissa. Samalla kiertueelle lähtenyt ryhmä saa vastaansa puolityhjiä saleja, joihin vaivautuneet mieluummin olisivat hiljaisuudessa tai eurodancen jytkeessä.

Ura on ollut sekä nousu- että laskujohteinen, vaikka Kela suuressa kuvassa on tullut jättisuosiosta reilusti alaspäin. Hän on kuitenkin tehnyt sen tyylillä; samalla kun suosio on laskenut, musiikki on muuttunut mielenkiintoisemmaksi. Kumpi on syy ja seuraus, sitä en viitsi arvailla, mutta ainakin Matkamuistoja-kirjan sivuilta löytyy muusikko, joka pitää itseään viihdyttäjänä, ja selvänä asiana, että kun viihde ei myy elättääkseen, täytyy miettiä jotain muuta.

Kela on hyvä ja itseironinenkin tarinankertoja, ja siksi Matkamuistoja on mukava lukea. Humoristina Kela on myös Pahkasika-sukupolvea: puujalkailija, jonka jutut ovat onnistuneen väkinäisiä ja kuivia. Kiertuekoheltaminen tuottaa puskafarssia, jolle tyhmempikin osaa nauraa, mutta verbaalihumoristi-Kelalle hihittelyyn tarvitaan jo vähän älyäkin.

Mutta ei kirja ole mikään naurumaraton. Kelassa on muistelijan ja pohdiskelijan vikaa, ja kevyempien juttujen ohessa kuullaankin ajatuksia mm. hänen edesmenneestä isästään, muusikon työstä sekä julkkiksena olemisesta. Aina ei ole erityisen mukavaa. Vaikka mielikuva nimmarinmetsästäjä Eki-sedästä salaa valokuvaamassa itsensä Kelan takapihalla on hauskakin, on se ennen kaikkea lynchmaisen karmiva.

Jos vaihteeksi kiinnostaa lukea sellaisesta keikkailusta, jossa jännitystä luovat puhelinsoitot ja hotellikirjautumiset, ja jossa ongelmia ei aiheuta huumeiden vaan kasviruoan puute, voin vain suositella Kelan kirjaa.

Teksti: Jani Ekblom
Kuva: Villeke1 / Wikimedia Commons